torstai 17. syyskuuta 2009

Positiivisuus on edelleen perseestä

Rita kirjoittaa tänään onnellisen elämän salaisuudesta. Hän on sitä mieltä, että ihminen saa mitä tilaa. Positiivisesti ajatteleva ja hyviä asioita odottava saa juuri sitä, mitä uskoo ja toivoo. Negatiivinen pessimisti on tällä logiikalla itse syypää onnettomuuteensa.

Samasta aiheesta on kirjoittanut myös Ofelia useammassakin postauksessaan. Hän kertoo joinakin päivinä uskovansa positiivisen ajattelun voimaan, toisinaan taas ei. Minä en Ritan kuvailemalla tavalla optimismiin usko ollenkaan. Pahoja asioita tapahtuu nimittäin myös ihan tavallisen hyville ihmisille.

Ne voi kyllä yrittää kieltää ja synkimmässäkin pilvessä voi niin sanotusti yrittää nähdä kultareunan, mutta se ei läheskään aina suoranaisesti vaikuta ulkoisiin tapahtumiin, ainoastaan siihen, kuinka koemme ne.

Ihmisten välisessä toiminnassa asenne vaikuttaa paljon. Metsä vastaa usein niinkuin sinne huutaa, mutta ei läheskään aina. Vaikka täkäläisen koulun oppilaat eräänä aamuna vuosi sitten kuinka olisivat olleet positiivisella mielellä, ystävällisiä ja sosiaalisesti taitavia en usko, että se olisi pelastanut heitä Matti Saaren mielipuoliselta teolta.

Ajatus siitä, että ihminen voisi omalla asennoitumisellaan hallita paitsi itseään myös koko universumia on minusta suuruudenhullu ja lähentelee taikauskoa. Sitäpaitsi minusta tuntuu suorastaan loukkaavalta se, jos onnettomuuksien, sairauksien ja vastoinkäymisten rasittamien ihmisten pitäisi vielä ryhtyä siihenkin etsimään syytä itsestään. (Tätä ajatustahan laajalti nykyään viljellään muuallakin kuin itämaisiin uskontoihin kallistuvien piirissä).

Monet psykologian tutkijat ovat sitä mieltä, että optimismi on pitkälti peritty ominaisuus. Asenteitaan ja ajatteluaan voi myös muokata ja sitä kannatan lämpimästi. Aina se ei kuitenkaan riitä. Kaksi hyvin läheistä ihmistäni on perusluonteeltaan niin optimistisia ja valoisia, että joskus oikein ärsyttää. Silti molemmat ovat joutuneet käymään elämässään läpi niin raskaita asioita, etteivät kaikki niistä eheinä selviäisi.

On eri asia väittää, että positiivisia asioita tapahtuu niille, jotka sellaisia odottavat, kuin sanoa, että optimistisesti asennoituvat ihmiset kokevat itsensä onnellisimmiksi ja näkevät ympärillään enemmän ilon aiheita kuin pessimistit. Onnettomuuksia, sairauksia, menetyksiä ja vaikeuksia ei nimittäin kukaan pelkällä positiivisella ajattelulla vältä. Sellaisen väittäminen esimerkiksi maanjäristyksen uhreiksi joutuneille on mielestäni suorastaan julmaa. Olivatko ne sadattuhannet kiinalaiset jotenkin perusnegatiivisia tai se suuri afrikkalainen väestönosa, joka kärsii sairauksista ja ruuan puuttesta? Ovatko he itse syyllisiä surkeuteensa? Eikö silloin ole ihan kohtuullista, että he saavat myös itse kantaa typeryytensä ja saamattomuutensa seuraukset?

Tämä maailmankaikkeuden ja universumin ohjailuun uskominen on nykyään osa niin sanottua New Age -ajattelua, jonka alkujuuret ovat pitkälti hindulaisuuden ja buddhalaisuuden opettamassa karman laissa. Kristinuskon näistä ihmisen jatkuvaa kehittymistä ja jälleensyntymää painottavista uskonnoista erottaa selkeimmin ajatus armosta, rakkaudesta, jota ei tarvitse, eikä voi, hyvillä teoilla ansaita. Se antaa tilaa myös heikkoudelle ja keskeneräisyydelle, eikä oletakaan meidän pystyvän itse itseämme suosta kiskomaan.

Siihen uskoon minä takerrun lujasti ja toivon, että se kantaa loppuun asti, sillä oman valoisuuteni, yrittämiseni ja positiivisuuteni varassa en totisesti pitkälle jaksa.


21 kommenttia:

ipi kirjoitti...

Ei positiivisuutta pitäisi sotkea newagehörhöilyyn. Maailmassa tapahtuu pahoja asioita. Se on fakta, jota ei pysty millään määrällä myönteisyyttä muuttamaan. Eri asia on sitten kokonaan se, miten niihin suhtautuu.

Toisten asioiden kohdalla on vaikeaa, jos ei jopa mahdotonta, uskoa parempaan huomiseen, mutta voi kuitenkin yrittää. Ainakaan ei kannata jäädä kiinni kaikkiin epäoikeudenmukaisuuksiin.

Jos ei positiivisuus muuta maailman kulkua, niin ei kyllä negatiivisuuskaan. Jokainen on loppukädessä vastuussa vain omista teoistaan ja tunteistaan. Voit murehtia maailmaa millä mitalla tahansa, mutta muuttuuko se siitä miksikään?

Mutta pakkopositiivisuus ei masentuneena onnistu. Tiedän. Kokeiltu on. Se tulee sitten kun on tullakseen. Jos tulee. Pakottaa sitä ei voi.

Rita A kirjoitti...

Minä en ajatellut sitä LÄHESKÄÄN tuolla tavalla miksi sen muunsit ja karrikoit. Blogiini jättämästäsi kommentista jäi paha mieli.

Millan kirjoitti...

Siksipä juuri tämän tekstiisi linkitin, että kaikki halukkaat voivat käydä tekemässä oman tulkintansa siitä, mitä kirjoitit.

Kurjaa, että kommentistani tuli sinulle paha mieli. Loukkaamistarkoituksessa en sitä jättänyt, mutta satun vaan olemaan eri mieltä.

Ofelia kirjoitti...

Hihii! Mielenkiintoista lukea eri ihmisten ajatuksia näistä asioista. Kävin tuolla Ritankin blogissa katsomassa. Itse joskus selailin Salaisuutta ja raivostuin, mutta Silvan myötä olen periaatteessa kokeillut ihan samaa, ja on niissä asioissa kyllä perääkin. Mutta minä olen niin ailahtelevainen että en voi väittää _aina_ uskovani mihinkään... =)

Tuo minuakin on mietityttänyt, että osittain positiivisuus on julmaa. Seuraan yhtä salasanallista blogia jonka kirjoittaja yrittää toipua erittäin väkivaltaisesta ja raa'asta KAHDEN miehen suorittamasta raiskauksesta, ja muistan aina tällaiset tapaukset kun käsketään ajatella kaikista kokemuksista positiivisesti.

Emmehän me tietenkään voi hallita tulevia tapahtumia mutta voimme päättää, miten reagoimme vastoinkäymisiin. Aina ei kannata vajota syövereihin!

Mutta karman laki on kyllä eri asia kuin se, että vetää puoleensa hyviä juttuja ajattelemalla positiivisesti! Ja eri juttu kuin "universumin ohjailu".

Millan kirjoitti...

Riippuu näkökulmasta, Ofelia. Monissa uskonnoissa ajatellaan, että oikeanlaisin teoin ja uhrilahjoin voidaan suostutella jumalat, universumi, tai miksi kukin korkeampaa voimaa tahtookin kutsua, edistämään omia tavoitteita.Minusta tämä positiivisen ajattelun ihannointi on yhdenlainen, modernisoitu, magian muoto (ja tietenkin osa psykologisoivaa medikalisaatiota).

Minun näkökulmastani karman laki ei juuri behaviorismista poikkea: kun teet oikein tai väärin saat siitä ennemmin tai myöhemmin palkkion tai rangaistuksen. Tämä on minun näkökulmani. Muilla on omansa.

Ofelia kirjoitti...

Miten ajattelu liittyy lääkkeisiin eli medikalisaatioon??

Ja ajattelu eli visualisointi ei myöskään ole tekoja ja uhrilahjoja joilla jumalia tai henkiä suostutellaan. Siinä mielessä tämä on kaksi eri asiaa. Ei minun tarvitse uhrata tai suostutella ketään jos vain päätän uskoa johonkin.

Ja voihan tämä olla maagistakin! Mutta kaikissa uskonnoissa on kyse jonkinlaisesta magiasta, on enkeleitä, henkiolentoja jne. Ja uskon että jotain voimia kuitenkin on. Niin moni kertoo esim. "kummitusjuttuja" vanhoista taloista. Onpas tämä laaja aihe! =D

Millan kirjoitti...

Medikalisaatio on kästie, joka viittaa koko lääketieteen kenttään, Ofelia. Psykiatria ja psykologia mukaan lukien.

Psykologian käsitteistössä ajattelu puolestaan tarkoittaa psyykkistä toimintaa, eli tietyssä mielessä tekoja - ei pelkästään visualisointia.

Tarkoitin, että ne oikeat teot (kristinuskossa esim. synnin välttäminen, rukous ja erilaiset riitit) voivat olla myös oman ajattelun muokkaamista: siis jos ajattelen ja asennoidun oikealla tavalla, minulle tapahtuu toivomiani asioita.

Ja kyll. Nämä ovat laajoja asioita ja mukavaa, ette3 ole siellä vielä polttanut päreitäsi. Ainakaan savu ei yllä tänne asti.;-) Tykkään siitä, miten osaat keskustella vaikeistakin asioista...

mutta nyt olen lähdössä käymään sinne uudelle kotipaikkakunnalle, joten en ole ainakaan tänään enää vastaamassa kommentteihin :)

Millan kirjoitti...

Oi, Ipin kommentti jäi vielä kommentoimatta. On todella rohkaisevaa kuulla, että joku on masennuksestaan toipumaan päin (luin sen siis blogistasi ja Ritan sivuilta).

Tuo on myös hyvä havainto, ettei meidän tunteemme ja murehtimisemme muuta maailmaa miksikään. Teoilla voi olla jo vähän enemmän merkitystä. Valheelle on minun kokemukseni mukaan kuitenkin vaikea mitään hyvää rakentaa ja se pakkopositiivisuus on terveenäkin tuntunut minusta aina valheelliselta.

Ofelia kirjoitti...

No enhän mää nyt päreitäni tällaisesta polta! Jokaisella saa olla omia ajatuksia ja mielipiteitä; kunhan ei tyrkytä mulle Ammaa tai reikiä, heh!

Minä liitän ajattelun ja visualisoinnin enemmän niihin hörhöjuttuihin kuin psykologiaan, vaikka toisaalta kognitiivinen psykologia on paljon samaa, ja sitä mulle joka hoitaja ja lääkäri aina suosittelee.

Itse olen huomannut kyllä sen, että voin valita negatiivisen tai positiivisen, ja että valinnoilla todella on konkreettisiakin seurauksia! Minusta se menee siis juuri niin että niin metsä vastaa kuin sinne huutaa. Tämä kävi ilmi jo ihan sen yhden ystävän menetyksessäkin.

Johanna kirjoitti...

Hei

Minä taas olen sitä mieltä, että positiivisuudella pääsee hyvin pitkälle. Mitä harmitella, valittaa, katkeroitua, minä olen minä ja kelpaan kyllä. Ja nyt puhun ihan arkielämän ongelmista ja tilanteista, en mistään tsunameista ja kouluammuskelujen tyyppisistä katastrofeista, jotka valitettavasti osuvat joidenkin kohdalle olivatpa sitten positiivisia tai negatiivisia. Mutta katastrofia odotellessa voi helpottaa muiden ja etenkin omaa elämäänsä suhtautumalla asioihin positiivisesti. Jos on tahtoa löytyy keinot.

t Johanna

Äijänkäppyrä kirjoitti...

En ole lukenut yhtään sivusi kommenttia. Otsikkosi on hieman harhaan johtava. Positiivisuus yhä enmmän perseesstä, olisi kenties mieleiseni slougan.

vilukissi kirjoitti...

Mä yritän toteuttaa sitä, jotta vain 15 min/pv saa murehtia jotain ikävää asiaa ja sitten se työnnetään pois.Usein kyllä helpommin sanottu kuin tehty. Liikunnalla on myös merkitystä masennukseen, eikös se tuota jotakin mielihyvähormonia? Mutta jos on huonossa kunnossa, niin ei silloin lähdetä liikuskelemaankaan. Ihana lukea tätä blogia, on hyviä mielipiteitä sulla itselläsi ja kommentoijilla!

isopeikko kirjoitti...

Maailmassa on niin kovin vähän asioita mitä oikeasti voi hallita.

-stjtr- kirjoitti...

Jos jotain sinussa ihailen, niin sanasi säilää. Saat surkeudenkin kuvattua paremmin kuin moni siinä sinua tuskaisemmin pyllertävä. Enkä nyt, anteeksi anteeksi, tarkoita, että olosi sen parempi olisi.

Monta kertaa olen miettinyt, että kun voisi ottaa lisäkuormaa, etenkin nyt, kun asiat ovat hyvin ja itse voin hyvin. Miksi maailmaan ei ole keksitty sitä suurta jakajaa, joka jakaisi tarvitseville, ottaisi raskautetuilta ja näyttäisi mistä kana pisssi meille muille?

Minä vain väläyksinä enää muistan, että paha olo on joskus ollut. Ntyt voisin antaa, jos ottajia olisi, nimittäin sen hyvän olon.

Sie olet joka tapauksessa ihminen, joka saa kanssaeläjänsä ajattelemaan! Siitä täysi kymppi, jonka en valitettavasti kuvittele auttavan huonoina päivinä.

mm kirjoitti...

Kerroit kristinuskosta sen tärkeimmän.

Elegia kirjoitti...

Kas, en voisi olla enempää samaa mieltä. Siksi onkin vaikea lisätä tähän mitään järkevää saati uutta.

Millan kirjoitti...

Kiitos mukavista, mieltä lämmittävistä ja inspiroivista kommenteista :)

Celia kirjoitti...

*tää nyökyttelee samanmielisesti erityisesti tälle kohdalle*:

"Ajatus siitä, että ihminen voisi omalla asennoitumisellaan hallita paitsi itseään myös koko universumia on minusta suuruudenhullu ja lähentelee taikauskoa."

*samoin tälle*:
"On eri asia väittää, että positiivisia asioita tapahtuu niille, jotka sellaisia odottavat, kuin sanoa, että optimistisesti asennoituvat ihmiset kokevat itsensä onnellisimmiksi ja näkevät ympärillään enemmän ilon aiheita kuin pessimistit."

Kaikenlainen New age-hömpötys saa minut juoksemaan kirkuen karkuun.

Rita A kirjoitti...

Ehdin nyt vasta tulla lukemaan kirjoituksesi paremmin.

Kirjoitit minun sanomakseni tuossa johdannossasi että positiivisesti ajatteleva ja hyviä asioita odottava saa juuri sitä mitä uskoo ja toivoo. En ole sanonut enkä ajatellut niin, eikä minulla muutenkaan ole sama käsitys positiivisuudesta kuin sinulla.

Olen joskus kirjoittanut positiivisuudesta Kops-blogissani ja kertonut mitä sillä itse tarkoitan, ja mitä asiantuntijat sillä tarkoittavat. Kovasti poikkeaa sinun määritelmästäsi.

Menin eilen läksykerhoa vetämään sillä odotuksella että se menee hyvin, ja se meni loistavasti. Se ei olisi mennyt loistavasti jos olisin alkanut pelätä ja odottaa että 7-luokkalaiset ovat hankalia. Menin sillä mielellä ja asenteella että homma hoituu. Minusta se on positiivisuutta eikä joku hihhuli odotus että voin ajatuksillani estää kouluammuskelun.

Millan kirjoitti...

En nyt todellakaan aio enää tämän jälkeen jauhaa tätä,Rita.Jos et löydä omasta postauksestasi ja tästä kommentistasi ajatusta, jonka mukaan hyviä asioita tapahtuu niille, jotka niitä odottavat, en aio sitä enempää yrittää sinulle osoitella.Se joka tapauksessa oli ainoa suora viittaus tekstissäni sinun kirjoitukseesi. Viittasin myös Ofelian blogiin ja jatkoin omilla ajatuksillani.

Useinkin ihmiset etenevät pohdinnoissaan yksityisestä yleiseen. Sinun ajatuksesi sai nyt minussa liikkeelle tuommoisen pohdinnan, enkä aio mielipidettäni muuttaa vain siksi, että sinä käyt minua täällä moittimassa.

Pahoittelin jo aiheuttamaani mielipahaa sekä täällä, että kommenttilaatikossasi. Tarkoitin sitä vilpittömästi. Jos ei se riitä, ongelma ei ole minulla. Tästä aiheesta en aio enää jatkaa.

Rita A kirjoitti...

En suinkaan käynyt moittimassa, vaan selventämässä. Tarkoitus oli hyvä, ja hyvällä mielellä tänne tulin.