Kun ei jaksa ajatella itse..

Keuhkoissa rahisee. Kurkku kamalan kipeä. Kuumettakin taitaa olla. Kun ei jaksa ajatella itse, mutta ajatteluttaa silti, on sopiva aika lainata muiden ajatuksia. Nämä kaksi runoa tulivat mieleen tuosta sitoutumiskammon pohdiskelusta. Ensimmäinen puhutteli minua ennenkuin tapasin puolisoni. Jälkimmäinen kirkastui muutaman avioliittovuoden jälkeen.

Joka ei ole vielä minä
sen on mahdotonta olla me.
Se ei voi kiintyä toiseen,
kun se ei ole kiintynyt itseensä.
Se ei voi käsittää suuri ympyröitä,
kun se sekoaa pienissäkin.
Sitä pitää lähestyä sen omilla ehdoilla.
Kaikki muu pelästyttää ja suistaa sen raiteilta.
Kun se vihdoin sanoo
nimensä ja minä, se on
saavutus ja semmoisena vaikea läksy.
Se toistelee nimeään ja innostuu siitä.
Sen pitää saada tottua olemaan joku.
Ei se muuten opi näkemään
joitakin ja muita.
-Arja Tiainen-


Vapaa suhde? Väärin.
Suhde on yhtä kuin riippuvuus.

Vapaa rakkaus? Oikein.
Onko muutakin rakkautta?
-Liisa Laukkarinen-

Äiti on päivänsä ansainnut

Yleensä vierastan kaikenlaisia virallisia juhlapäiviä. Äidit ovat kuitenkin päivänsä ansainneet. Vanhemmuutta tärkeämpää ja vaativampaa tehtävää kuin en oikeastaan tässä maailmassa tiedä.

Minun äitini on aina ollut ensisijaisesti äiti - siitäkin huolimatta, että hän oli aina myös tavalla tai toisella työelämässä. Hän on ollut sitä omasta halustaan ja myös muille kuin omille lapsilleen. Nuorena minun oli vaikea sitä hyväksyä, koska itse halusin toisenlaista elämää. Nykyään jo ymmärrän, että se oli hänen valintansa. Olemmehan erilaisia niin monin muinkin tavoin.

Omaa äitiäni parempaa vanhempaa minun vaikea edes kuvitella. Ainoa asia, josta olen mielessäni joskus häntä syyttänyt, oli se, että vuosikausia hän uhrautui ja alistui puolisonsa oikkuihin mielestäni liikaa. Murrosikäisenä lapsellisuuksissani olin suorastaan vihainen siitä, että olin saanut mielestäni liian alistuvan naisenmallin, kunnes tajusin, että eihän minun tarvitse tehdä samoin, ellen halua. Enkä sitten halunnut..

Molemmilta vanhemmiltani olen saanut niin ylenpalttisesti rakkautta, turvallisuutta ja huolenpitoa, että se on kantanut myöhemminkin, kun maailma on näyttänyt rujommat kasvonsa. Ehkä arvokkaimman lahjan äitini on kuitenkin suonut minulle siinä, että hän on antanut minun tutustua itseensä ihmisenä, ei vain äitinä ja aikuisena naisena.

Kun olin lapsi, hän kertoi minulle paljon omasta lapsuudestaan ja opetti tuntemiaan leikkejä. Nuorena hän luki minulle omaa nuoruusaikaista päiväkirjaansa ja kertoi muistojaan. Myös ystäväni juuttuivat usein keittiöön äitini kanssa juttelemaan, matkalla eteisestä huoneeni ovelle. Hän oli selkeästi aikuinen, mutta turvallinen ja ystävällinen ihminen, jonka lähellä kaiken ikäisillä oli hyvä olla.

Vaikka olemme läheisiä, olemme myös hyvin erilaisia. Hänenkään ei ole ollut helppoa ymmärtää minua, enkä totisesti ole ollut missään mielessä vaivaton lapsi. Keskusteluyhteys on kuitenkin vaikeinakin aikoina säilynyt. Äidin kautta olen oppinut arvostamaan ja kunnioittamaan toisenlaista persoonaa, toisenlaisia elämänvalintoja ja kokemisen tapaa. Jos jotain toivon äidiltäni perineeni tai oppineeni, niin kyvyn katsoa ihmistä pintaa syvemmältä hellyydellä, hyväksyen ja rakastaen, sillä se on äitini suurin lahja.

Vielä vanhana ja sairaanakin minun äitini on täynnä hiljaista iloa, valoa ja rakkautta. Senkin takia äiti on päivänsä ansainnut.

Hääraportti

Pikainen postaus. Huomenna ehkä oikeaa asiaa. Nyt on olo helpottunut, kun siskolikka pääsi naimisiin. Häät sujuivat kodikkaasti. Morsiamen puku oli unohtumaton, kuten Taideteollisesta valmistuneelta pukutaiteen maisterilta voi odottaa. Runsaasti doupattuna Krätyakkakin suoriutui lauluistaan siedettävästi. Onneksi suurin osa yleisöstä on joskus kuullut Akan laulavan paremminkin, eikä niissä häissä nyt totisesti ollut minusta kysymys.

Mieltä lämmittää se, että kaksi aikuista ihmistä voi löytää toisensa ja vielä nelikymppisinä rakastuarätkähtää. Kummallakaan ei ole painolastinaan edes aiempia liittoja tai jälkikasvua, joten puhtaalta pöydältä on yhteistä elämää lähdetty rakentamaan. Molemmat ovat lisäksi vahvoja ja itsenäisiä ihmisiä, jotka ovat ehtineet keksiä omat lahjansa ja selviytyä pahimmista nuoruusiän kasvukivuistaan.

Eihän elämästä ikinä tiedä, mutta on suloista, että vielä löytyy niitä, jotka jaksavat uskoa, toivoa ja rakastaa. Morsiusparille Akka toivoo nyt kaikkea parasta onnea - itselleen lähinnä rauhallista yötä. Tauti ei oikein ota hellittääkseen ja olo on hutera, kun ei kovin paljon ole uskaltanut syödäkään. Ehkä huomenna on jo parempi päivä.

On niitä

On niitä hyviä ihmisiä, vaikkei heihin ihan joka päivä törmääkään. Eilen naapurin emäntä tupsahti yllättäen ovesta suklaarasia kainalossa ja sanoi vievänsä meidän koirat lenkille. Oli ilmeisesti toiselta naapurilta kuullut, että mies on työmatkalla ja minä huonossa kunnossa lauman kanssa yksin kotona.

Pyyteetön auttaminen ja ystävällisyys saa tämän akan aina liikuttumaan sydänjuuria myöten. Se kasvattaa myös tahtoa pistää hyvä tilaisuuden tullen kiertämään.

Aina puntteja ei tarvitse tasata juuri sen ihmisen kanssa, jolta jotain on saanut. Voi auttaa niitä, jotka sitä tuntuvat eniten tarvitsevan ja pyrkiä ilahduttamaan heitä, jotka ulottuvilla sattuvat olemaan. Rakkaus on sillä tavalla ihmeellinen asia, että sitä on monenlaista, eikä se jaettuna vähene, vaan päinvastoin lisääntyy...