Näin kokoan huonekalun (tai hankin vatsahaavan)

Pääasiassa itselleni varoituksen sanaksi ja opastukseksi vastaisten heräteostojen varalle ajattelin nyt kirjoittaa muistilistan tämän hermojaraastavan kokemuksen uusinnan välttämiseksi..

1. Aivan ensimmäiseksi tyhjennä taistelutanner eläimistä, lapsista ja kaikista muista elollisista, joilla ei ole kykyä auttaa, mutta kovasti intoa osallistua toimintaan.

2. Poista lähistöltä kaikki särkyvä, mukaan lukien herkkäsieluiset henkilöt, jotka saattavat säikkyä jossain vaiheessa karkeaksi kääntyvää kielenkäyttöä ja ronskeja otteita.

3. Varaa käsille tarvittavat työkalut, siivousvälineitä ja laastareita vahingon varalle ja riittävästi virvokkeita sekä rauhoittavaa lohturuokaa.

4. Mikäli kokoamisohje on olemassa, perehdy siihen mahdollisimman tarkasti ennen kuin kiinnität ainokaistakaan ruuvia.

5. Jos toivot kapineen pysyvän kasassa, käytä reilusti liimaa ja kiristä ruuvit VASTA SITTEN kun olet tarkistanut, että osat ovat varmasti oikeassa järjestyksessä paikoillaan... (kun et kuitenkaan niin tee, varaa paikalle myös pihdit, joilla saat kiskottua väärin liimatut puutapit uudelleen irti)
6. Seuraavalla kerralla, kun soma, laatikkoon pakattu huonekalu houkuttelee, mietipä toisenkin kerran. Olisiko silti järkevämpää ostaa se valmiiksi koottuna, vaikka vähän kalliimmalla?


Näiden kahden vipstaakin funktiota pähkäillessä meinasi ihan aivo nyrjähtää. Otti sisulle oma tyhmyys niin kovasti, että harkitsin jo metallinpalojen paiskaamista ikkunasta ulos ja kaapin mäiskimistä kokoon kuuden tuuman nauloilla. Lopulta asia selkeni, kun maltoin tarpeeksi pitkään ja rauhassa tuumailla...

Sen vaan sanon, että ei kulje insinöörin ja yhteiskuntatieteilijän ajatuksenjuoksu samoja ratoja... Ainakin tämän nimenomaisen humanistin olisi selvästi aihetta avartaa osaamistaan oman mukavuusalueen ulkopuolelle.

Värillä on väliä

Aamulla terveyskeskuksessa juttelin vieressä istuvan romaninaisen kanssa. Hänellä oli kauniit tummanruskeat hiukset. Vastapäätä istui vietnamilainen maahanmuuttaja. Hän näytti flunssaiselta. Samaan aikaan verinäytettä oli antamassa hyvin tummaihoinen nuorimies. Pituudesta päättelin, että hän pelaa koripalloa täkäläisessä joukkueessa.

Kotiinpäin ajellessa vastaan tuli hellyttävä näky. Hyvin iäkäs mies työnsi rattaissa pientä, vaaleanpunaisiin puettua lasta. Asiantuntevin ottein hän pysähtyi korjaamaan pikkuisen päähineen asentoa.

Kotona odotti tilausvahvistus uuden kodin tapeteista. Tilasin ne Tapettitalosta sen linkin kautta, josta Celia muutama postaus sitten ystävällisesti kommenttilaatikossa vinkkasi.

Tähän mennessä olen suosinut sisustuksessa yksivärisiä kuoseja ja hillittyjä värejä. Saapa nähdä, kuinka silmä tottuu noihin äkkiseltään aika räiväkkäiltä vaikuttaviin kustavilaisraitoihin.

Värillä on väliä. Sen olen oppinut käsityöläisäidiltäni jo vaahtosammuttimen kokoisena. Väreillä voi luoda harmoniaa, vaikuttaa mielialaan, muokata yleisvaikutelmaa ja tehostaa viestejä. Vaatteissa, käyttöesineissä ja sisustuksessa väri on minulle hyvinkin tärkeä. Ihmisen pinnalla ei. Tärkeämpää on se, mitä löytyy ihon alta.

Itse pukeudun melkein aina mustaan. Korkeintaan tehosteväreinä ja uusissa kohtaamisissa, vaikutelmaa pehmentämään, käytän värillisiä t-paitoja jakkujen alla. Kotini sisustuksessa pääväri on viime vuosina ollut pelkistetysti petsattu mänty. Mitenkähän mahtaa vaikuttaa sieluni maisemaan, kun nyt uuteen kotiin olemme valitsemassa selvästi värikkäämmän sisustuksen.

Lieneekö haksahdus noihin tapetteihin pelkkä vaaleanpunainen mielenhäiriö, jota tulen vielä katkerasti katumaan, vai voisiko värikkäämpi ympäristö tuoda uutta väriä myös ajatteluun. Jää nähtäväksi..

Kirjojen kättelyä ja lähikontakti vanhukseen

Eilen pääsin viimeinkin, ilman alkuperäisasukkaita, lähikontaktiin sen uuden kotimme kanssa . Vuokralaiset olivat kuukauden pungertamisen jälkeen saaneet tavaransa siirrettyä ja enimmät kissankakat lattioista kuurattua. Talossa on tosiaan eletty. Se näkyy kaikissa pinnoissa, mutta peruskunto on yli satavuotiaalla vanhuksella hämmästyttävän hyvä (joku sukulaisista löysi yläkerran seinähirrestä vuosiluvun 1865 tai 1868. Pitänee käydä tarkistamassa, kunhan ehdin).

Viime tihutöikseen, viereiseen taloon muuttaessaan, olivat vuokralaiset sahanneet korkeaan kuusiaitaan reiän, josta olivat huonekalujaan naapuriin kuljetelleet - ilman omistajan lupaa, tottakai.

Pihassa omenasato oli juuri kypsymässä. Maistelimme innokkaasti eri lajikkeita ja totesimme parhaaksi punahedelmäisen, kovasti kaneleita muistuttavan lajikkeen, joka kuitenkin oli punakaneliksi yllättävän suuri ja aikaisin kypsynyt.

Yli neljäntuhannen neliön tontilla näkyi kauniisti villiintyneenä jälkiä muinaisesta, huolellisesta puutarhasuunnittelusta, jota tietenkin yritän palauttaa ja kunnioittaa niin pitkälti kuin kykenen - kunhan ensi keväänä pääsen kasvien kimppuun voimiani mittelemään.

Ensin olisi nyt kuitenkin edessä "pientä pintaremonttia" ja muuttokuljetusta. (Meikäläiselle tietenkin vain "työnjohtotehtäviä", sillä ilman ystävällisten sukulaisten kantoapua ei kirjalaatikoiden kantaminen olisi onnistunut, eikä onnistu Krätyakalta enää tapetointikaan, vaikka aika moneen huoneeseen on aikoinaan tullut omin kätösin seinäpaperit vaihdettua). Kovin suuriin kunnostuksiin ei meikäläisten budjetti lämmitysjärjestelmän hankkimisen jälkeen riitä, mutta jos edes vähän tapettia, maalia ja kiinteät kirjahyllyt salin seinälle. Keittiö ja pesutilat ovat sentään kohtuukunnossa, vaikka jääkaappi ja astianpesukone näyttävät jo museotavaralta.

Käteltyäni jälleen koko viikon kirjoja, niitä laatikoihin pakkaillen, tuntuu kuin olisin tavannut monta hyllyihin unohtunutta vanhaa tuttua. Löysin paljon kiinnostavaa lukematontakin. Taitaa kuitenkin kulua pitkään ennenkuin lueskeluun on aikaa ja voimia.

Tuntuu huikealta muuttaa taloon, jolla on niin pitkä historia. Yritin kuulostella, josko seinistä kuuluisi muinoin sinne muurattujen kanttorinrouvien haamujen vaikerrusta tai muuta mielenkiintoista, mutta ainakin vielä talo vaikutti ihan kiltiltä ja kodikkaalta, elämää nähneeltä ja aikaan sopeutuneelta, valoisalta vanhukselta.

Kuvia tulee, kunhan kerkiää. Eilen en ehtinyt kameraan tarttua, kun toisessa kädessä riippui niputettuna kaksi lapinkoiraa ja sukulaisia pyöri ympärillä pilvin pimein. Reissun jäljiltä joka paikkaa särkee ja niskat jumittaa niin, että tasapaino heittää. Kova hinku olisi kuitenkin tapettikauppaan. Jospa jostain vielä löytyisi kunnollista ,vanhanaikaista paperitapettia. Hirsitalon seinille kun ei hengittämättömiä vinyylitapetteja tee mieli liimailla..

Kaapin paikka ja muita pikku ongelmia

Viime viikolla lähdimme miehen kanssa noutamaan sitä netistä huutamaani kaappia myyjän kanssa sopimaamme aikaan ja paikkaan. Peräkärry saatiin lainaksi vanhemmilta ja hurruuteltiin pitkälti neljättäkymmentä kilometriä pitäjän toiselle laidalle huomataksemme, ettei myyjä suvainnutkaan olla paikalla. Ei vastannut puheluihin, eikä ollut jättänyt näkösälle mitään viestiä. Odottelimme puolisen tuntia, soittelimme suljettuun puhelimeen, lähetimme tekstarin ja lähdimme mieli maassa kotiin.

Seuraavana aamuna myyjä suvaitsi soittaa ja tivata, miksemme olleet tulleet, vaikka hän oli viereisessä talossa iltaan saakka odottanut. Kun sitten vuorostani kysyin, miksei hän ollut sovittuna aikana sovitussa osoitteessa, miekkonen vastasi, ettei hän semmoista tarkkaa kellonaikaa voinut mitenkään muistaa, kun sähköpostitse olimme sopineet siitä niin kauan kuin viikkoa aiemmin (!!!). Todellisuudessa siitäkin oli 5 päivää... Selitystä en saanut sillekään, miksei mies ollut pitänyt puhelintaan päällä tai soittanut minulle. Minulla kyllä oli luuri ulottuvillani koko päivän aamusta iltaan...

Nojoo. Kaapin mies kuitenkin halusi myydä ja toi sen sitten itse meille kotiin. Tuossa se nyt eteisessä ahtaasti jököttää odottamassa pääsyä sinne uuteen kotiimme, jonka kaupan kanssa tilanne on kovasti samansuuntainen kuin tuossa kaapin ostossa. Mikään siitä asiasta saamamme suullinen tieto ei ole tähän mennessä pitänyt paikkaansa, eikä asia ole edennyt käytännössä yhtään, vaikka se laitettiin vireille jo maaliskuussa ja kuukauden päästä pitäisi muuttaa.

Kun siskoplikkani näki tuon kaapin kuvan, hän totesi, että kokoa sillä on ainakin sen verran, että hätätilassa voimme muuttaa siihen ja ikuisena optimistina lisäsi vielä, että eihän sitä tiedä vaikka sieltä pääsisi Narniaan, kun on tuommoiset riimutkin ovessa...(Toivottavasti ei kuitenkaan Vilukissin Narniaan, josta hän kertoo omassa blogissaan. Linkki löytyy sivupalkista. Siellä meidän kisut saattaisivat nimittäin innostua hieman liikaa lankakeristä ja muista tilpehööreistä)

Eiks nää lue täällä kirjoja?

Krätyakka on pahasti hurahtanut Huuto.Nettiin. Samoin kirjoihin. Kai sen nyt voi jo täällä tunnustaa. Shoppailu omalla sohvalla on pelottavan helppoa ja näyteikkunaostoksia voi harrastaa, vaikkei olisi niin varaakaan, eikä voimia ostoskaduilla vaelteluun.

Nyt kun muutto lähestyy, yksi asia on ainakin selvää: uuteen kotiin hankitaan kunnolliset kirjahyllyt. Pikaisen laskutoimituksen perusteella niitä nimittäin on nykyisessä huushollissa yksitoista ja melkein kaikki eri paria. Se häiritsee pahasti jo tämmöisen epäesteetikonkin silmää.

Koska budjetti on pieni, olen surffannut viime viikkoina ahkerasti Huuto.Netissä löytääkseni sieltä edes muutaman hyllyn kohtuuhintaan - mieluiten sellaista sarjaa, jota voisi sitten kaupasta täydentää. Surkea todellisuus näyttää kuitenkin siltä, että ainoat sitä kautta myynnissä olevat kirjojen säilytykseen tarkoitetut huonekalut näyttävät sijaitsevan pääkaupunkiseudulla. Joko pohjalaiset eivät lue kirjoja, tai sitten pitävät kiinni sekä niistä että perintökirjahyllyistään viimeiseen hengenvetoon saakka. Ainoat viimeaikoina näillä seuduilla myyntiin tulleet hyllyt kun näyttävät olevan niin sanottuja "viihdekeskuksia" ihmeellisiä kalustelevy+putkihässäköitä, joissa mitä ilmeisimmin on tarkoitus säilöä ihan jotain muuta kuin kirjoja.

Tällä viikolla pitäisi lopultakin selvitä hyväksytäänkö kolmisen kuukautta sitten tekemämme tarjous eräästä vanhasta talosta, jossa on muun muassa peräti neljänkymmenen neliön sali. Viimeiset 20 vuotta olemme puolison kanssa haaveilleet kirjastosta, jossa olisi lattiasta kattoon saakka ulottuvat kirjahyllyt. Sellaiset tosin maksavat todennäköisesti lähes yhtä paljon kuin se koko talo, mutta saahan sitä haaveilla..

Muutosten aika

Mies sitten sai sen hakemansa paikan. Muutto tosin tulee eteen vasta syksyllä. Kun yksi haastattelijoista tiedusteli, miksi hän on valmis jättämään nykyisen työpaikkansa vasta silloin, mies vastasi, ettei voi jättää pulaan työpaikkansa naisia, joista toinen jää kesän alussa vauvalomalle ja toinen pian pitkälle sairaslomalle. "Ja sinäkö et sitten ole syyllinen kumpaankaan?" kysäisi haastatteleva koiranleuka. Huumorintaju on ihmisessä mukava piirre.

Nyt tarttis sitten A .Löytää talo ja jostain varat sen hankkimiseen.(helppoa kuin heinänteko, vai kuinka?) B. Pohtia, miten lampaille ja kanoille turvataan mahdollisimman mukavat vanhuudenpäivät, jos joudumme ne jonkun toisen hoitoon sijoittamaan. Missään tapauksessa meillä ei perheenjäseniä tapeta. Minä olen ne emonsa hylkäämät karitsat pullolla ruokkinut ja kasvattanut. Vielä tuommoisina kymmenvuotiaina, melkein satakiloisina möllyköinäkin ne mielellään tulisivat syliin ja sisälle jääkaapin äärelle kerjäämään tuttipulloa.

Projektin vaiheista C. on akalle mieluisin, vaikkei kahisevaa liiemmälti olekaan uuden huushollin sisustamiseen. Haaveena olisi nyt kuitenkin sen verran vanha ja tilava rakennus, että sen voisi tyyliin sopivasti sisustaa huutokaupoista ja kierrätyskeskuksista hankituilla vanhanaikaisilla huonekaluilla (en nyt puhu arvoantiikista, ihan halppissellainen riittää ja sopii paremmin eläkeläisen kukkarolle). Vaihdoin tämän pohjankin osittain juuri sen vuoksi, että vaaleata taustaa varten meikäläisen kömpelöhköt kuvat mahdollisista tulevista kirpparilöydöistä ja sisustusratkaisuista erottuvat paremmin.

Vaihe D. tässä muutoksessa toteutuu näillä näkymin tosiaan vasta syksyllä. Onneksi tällä kertaa saa muuttoa tehdä ihan rauhassa ja tavaroita kuljetella peräkärryllä vähän kerrallaan. Osa nykyisen kotimme huonekaluista on jo niin loppuun kaluttuja, ettei niitä edes uuteen kotiin viedä. Siivousta, lajittelua, pakkausta ja kuljettamista riittää silti pitkäksi aikaa.

Viime yönä laskeskelin, että tämä on nyt laskutavasta riippuen meikäläisen elämässä kuudestoista täysmittainen muutto. Viimeksi oli vaikeinta, koska muutimme yli 200 neliön talosta tähän puolta pienempään mökkiin. Jos ei muutoista muuta hyvää keksi, niin ainakin sillä tavoin tulee käytyä romppeensa läpi ja hankkiuduttua eroon tarpeettomasta.

Täällä eletään siis kiintoisia aikoja.