Taas on se aika vuodesta, kun kymmenien tuhansien peruskoulutuksensa päättävien pitäisi hakea jatkokoulutuspaikkaa. Alle kaksikymppisenä useamman vuoden satsaus ammatillisiin tai korkeakouluopintoihin näyttää pitkältä taipaleelta ja sitähän se onkin, vaikka nykyään ei enää tarvitsekaan ajatella, että peruskoulun tai lukion jälkeen suoritetut opinnot jäävät ainoiksi ja määräävät loppuelämäksi uravalinnan.
Jo jokin aika sitten julkaistiin tämä tieto, joka sopii yhteen Krätyakan omien kokemusten kanssa opon työstä muutaman vuoden takaa. Kovin monet nuoret haaveilevat työstä taiteen ja kulttuurin parissa, mutta työllisyys niissä ammateissa näyttää heikentyvän hurjaa vauhtia.
Joillekin koulunsa päättäville toki on selvää se, että työllä olisi tarkoitus myös itsensä elättää. Yhä useammat näyttävät silti toivovan työstä itselleen mielekästä elämänsisältöä, haasteita, kehittymismahdollisuuksia ja avainta itseä miellyttävään elämäntyyliin. Työllistymisnäkymät eivät tunnu koulutusvalintoja tehdessä kovin ajankohtaisilta.
Kaikki eivät sentään ole yhtä surullisia tapauksia kuin eräs abiturientti, joka aivan tosissaan koko kevään haki kouluihin perusteenaan halu "tulla julkkikseksi". Useimmilla sentään on hieman realistisemmat tavoitteet ja käsitykset omista kyvyistä.
Se silti vietävästi vimmastuttaa, että poliittisin päätöksin koulutustakin on ohjattu yhä enemmän markkinaperustaiseen toimintaan. Sitä myydään, mille on juuri nyt markkinoita, vaikka jo koulutuslinjaa käynnistettäessä olisi nähtävissä, ettei kaikille valmistuville millään ole näin pienessä maassa töitä.
Useissa peruskouluissa ja lukioissa opinto-ohjaukseen ei ole riittävästi resursseja. Kun koulutuskenttä muuttuu nykyistä vauhtia, entistä harvemmalla vanhemmalla on kykyä ohjata ja tukea nuortansa tiedonhaussa ja valinnoissa. Niinpä moni koulunsa päättävä nojautuu valinnoissaan hyvin tunnepohjaisiin mielikuviin, jotka saattavat olla kaukana totuudesta ja johtaa ikäviin epäonnistumisen kokemuksiin.
Erilaisten työelämään tutustumisjaksojen ja yritysvierailujen lisääminen on hyvä asia, mutta kuinkahan moni aivan tavallinen aikuinen hoksaa, että voisi olla auttamassa ja tukemassa itselleen läheistä nuorta (esim. kummilasta, tai tuttavaperheen nuorta) kertomalla omasta työstään tai peräti kutsumalla hänet tutustumaan omaan työpaikkaansa.
Jo jokin aika sitten julkaistiin tämä tieto, joka sopii yhteen Krätyakan omien kokemusten kanssa opon työstä muutaman vuoden takaa. Kovin monet nuoret haaveilevat työstä taiteen ja kulttuurin parissa, mutta työllisyys niissä ammateissa näyttää heikentyvän hurjaa vauhtia.
Joillekin koulunsa päättäville toki on selvää se, että työllä olisi tarkoitus myös itsensä elättää. Yhä useammat näyttävät silti toivovan työstä itselleen mielekästä elämänsisältöä, haasteita, kehittymismahdollisuuksia ja avainta itseä miellyttävään elämäntyyliin. Työllistymisnäkymät eivät tunnu koulutusvalintoja tehdessä kovin ajankohtaisilta.
Kaikki eivät sentään ole yhtä surullisia tapauksia kuin eräs abiturientti, joka aivan tosissaan koko kevään haki kouluihin perusteenaan halu "tulla julkkikseksi". Useimmilla sentään on hieman realistisemmat tavoitteet ja käsitykset omista kyvyistä.
Se silti vietävästi vimmastuttaa, että poliittisin päätöksin koulutustakin on ohjattu yhä enemmän markkinaperustaiseen toimintaan. Sitä myydään, mille on juuri nyt markkinoita, vaikka jo koulutuslinjaa käynnistettäessä olisi nähtävissä, ettei kaikille valmistuville millään ole näin pienessä maassa töitä.
Useissa peruskouluissa ja lukioissa opinto-ohjaukseen ei ole riittävästi resursseja. Kun koulutuskenttä muuttuu nykyistä vauhtia, entistä harvemmalla vanhemmalla on kykyä ohjata ja tukea nuortansa tiedonhaussa ja valinnoissa. Niinpä moni koulunsa päättävä nojautuu valinnoissaan hyvin tunnepohjaisiin mielikuviin, jotka saattavat olla kaukana totuudesta ja johtaa ikäviin epäonnistumisen kokemuksiin.
Erilaisten työelämään tutustumisjaksojen ja yritysvierailujen lisääminen on hyvä asia, mutta kuinkahan moni aivan tavallinen aikuinen hoksaa, että voisi olla auttamassa ja tukemassa itselleen läheistä nuorta (esim. kummilasta, tai tuttavaperheen nuorta) kertomalla omasta työstään tai peräti kutsumalla hänet tutustumaan omaan työpaikkaansa.
