Nuorena oli Vappu Krätyakalta pitkään hukassa. Ensimmäisenä yhteisenä keväänä miehen kanssa tuli sentään käytyä Linnanmäellä. Silloin muistan myös pitäneeni päässäni elämäni ainoan kerran ylioppilasjuhlien jälkeen sitä valkoista lakkia (joka sopi minulle aivan yhtä huonosti kuin valkoinen hääpuku, josta myös aikoinaan kieltäydyin). Mulloin oli aina huhtikuun viimeisenä vähän vaivautunut olo, ellen sitten sattunut olemaan töissä. Nuoristyössähän töitä tehdään eniten aina silloin, kun muut viettävät vapaitaan.
Kolmikymppisenä Krätyakalle viimein valkeni Vapun syvin olemus: sehän on TYÖN juhla ja siitä lähtien sitä on sellaisena vietetty, satoi tai paistoi. Akan juhlanviettotavassa taitavat yhdistyä myös monet alkukantaisemmat pakanalliset perinteet, sillä meillä on viimeiset 15 vuotta juhlittu Vappua puutarhassa.
Parhaimmillan bileet ovat olleet, kun säät ovat sallineet jonkinasteisen mullassa möyrimisen, mutta pelkkä kapsehtiminen (suom. huom. se tarkoittaa pohojanmaan murteella kuljeksimista) krookusten pällistely ja haravalla rapsuttelukin riittää. Illalla voi sitten napata kipollisen kuohuvaa ja keskittyä odottelemaan innokkaasti alkavaa kesää.
Tänä vuonna meillä näillä näkymin toteutuu yhtä lukuunottamatta kaikki tämän huushollin vappuperinteet: mies lähtee 40 nuoren kanssa leirille. Akka on etsinyt valmiiksi kuokan ja palsternakan siemenet (ne eivät lainkaan pahastu aikaisesta kylvöstä). Viini tosin on päässyt loppumaan, mutta eiköhän kaapin perältä otuksille ja emännälle illaksi jotain nautiskeltavaa löydy.
Iloista ja omanmoista työn juhlaa myös kaikille muille!