perjantai 3. huhtikuuta 2009

Aktivoitumista puutarharintamalla

Eilen tapahtui yllättävää aktivoitumista puutarharintamalla. Oikeastaan siihen johti kaksi ei-niin-toivottua tapahtumaa: Ensin katkesi läppäristä virtajohto ja se johti Akan poikkeukselliseen deprivaatioon. Toki meillä muitakin koneita on, mutta oma on aina oma, enkä minä pöytäkoneen äärellä viitsi pitkiä aikoja näin kipeäruotoisena istuskella.

Yllättävästi lisääntynyt tietokoneeton aika sai Akan ahdistuneena miettimään, pitäisikö viimeinkin ryhyä johonkin kevätsiivouksiin. Onneksi kissanpoika ratkaisi pulman. Sille iski yllättävä muistihäiriö, jonka seurauksena se unohti, mitä eroa on kissanvessalla ja taimienkasvatuslaatikolla. Ennen kuin ehdin sanoa kissaakaan, se oli pyllistänyt leijonankitojeni päälle ja kuopsuttanut vielä loppusiivouksissaan puolet taimista keittiön pöydälle.

Koska lannoitus oli epäilemättä kukkaparoille hieman liian vahva, enkä totisesti aio haistella sen tuoksuista laatikkoa pöydälläni koko loppukevättä, katsoin parhaaksi ulkoistaa koko laatikon ja kylvää uudet kukat. Vielä kerkiää, jos hoito ja sijoittelu on oikein huolellista. Olen kokeillut. Siinä samalla innostuin sitten kylvämään yhtä ja toista muutakin. Eihän sitä tiedä, vaikka ensi kesänä oltaisiin kahden puutarhan loukussa, jos talonostohaaveet toteutuvat.Vieläkään ei tiedetä mitään varmaa

3 kommenttia:

BamiellaJ kirjoitti...

Voi noita kissanpentuja! Kaikkee ne ehtii, kun silmä välttää...

Kirlah kirjoitti...

No ole onnellinen, ettei käynyt pissaamassa kenenkään vieraan jalalle, kuten meidän entinen koira.

Anonyymi kirjoitti...

Pitääkö nyt miettiä vielä kolmannenkin kerran niitä kissanottosuunnitelmia...