torstai 24. syyskuuta 2009

Inhimillistä

Soitin äsken laboratorioon kyselläkseni eilisten kokeiden tuloksia. Hetken kuuntelin hämmentyneenä toisessa päässä selittävän hoitajan raporttia. Sitten tajusin: ne olivat ottaneet minusta väärät kokeet! En tiedä oliko koneella näkynyt jokin vanha lähete vai oliko jollain jossain vaiheessa sormi näppäimistöllä lipsahtanut. Joka tapauksessa kokeisiin pitäisi kuulemma mennä uudestaan.

Hohhoijaa. Menen, kun jaksan. Hemoglobiini oli sentään otettu tällä väärälläkin lähetteellä ja se oli vielä ihan siedettävällä tasolla, joten enpä jaksa hötkyillä. Erehtyminen on inhimillistä, mutta niin on myös vetkuttelu, kyllästyminen ja uupuminen.

Muuttoasioissa mikään ei etene minnekään, ei remontti, ei paperiasiat. Edes kauppakirjaa emme ole vielä saaneet allekirjoitettavaksemme. Sillä paikkakunnalla on näin ensituntumalta aika erikoinen toimintakulttuuri. Kiireestä ja hektisyydestä ei ainakaan voi puhua.

Taisteluvälineet mies sentään kertoi eilen käyneensä ostamassa. Kun tiedustelin, että minkähänmoiseen otteluun, hän vastasi, että kissanjätösten selättämiseen. Niitä on siellä wannabe -talossamme kuulemma nurkat mustanaan. Onnea vaan sodankäyntiin.


9 kommenttia:

Arjaanneli kirjoitti...

Ääh:(
Inhimillistä, mutta perin harmittavaa.
Niistä kissankakkaroista:
Eikö se edellinen vuokralainen ole missään vastuussa tärviöstä?

Nelmi kirjoitti...

Voi hyvä tavaton. Siis mikä vain voi mennä pieleen, niin se sitten menee.
Minä tiedän mitä teen entistä enemmän, rukoilen puolestanne, että ne asiat järjestysivät jo vihdoinkin.
Toisaalta tuollaisen kylän olemassaolo on kuin palaisi ajassa jonnekin muinaisuuteen, kun ei ollut vielä kiirettä minnekkään. Mahtavatko ne siellä kulkea vielä hevosilla ja apostolien kyydillä ;)
Voimia teille kummallekin :)

Millan kirjoitti...

Nähtävästi ei, Arjaanneli.. Mentaliteetti tuntuu olevan sielläpäin kovin erilainen kuin suuremmissa kaupungeissa. Sahasivathan ne vuokralaiset ison reiän kuusiaitaankin muuttotavaroitaan varten ;-)

No, toisaalta meille on sanottu, että muuttakaa rauhssa vaan. kauppakirjat tulee, kun keritään, mutta jotenkin on vähän vaikea suhtautua tämmöiseen. Mitäs jos joku sitten, kun ollaan saatu se kunnostettua, tulee ilmoittamaan, ettei tätä teille myydäkään. Alkaa tuntua, että mitä tahansa voi sattua ;-)

Kiitos Nelmi. Se tulee nyt tarpeeseen :) Siitä kiireettömyydestä minäkin periaatteessa pidän ja kyllä siellä kuulemma tosiaan monissa asioissa eletään vielä 50-lukua. Pitäisi kai vaan pystyä kääntämään oma asenteensa samalle vaihteelle, mutta kun on jo ne ajat päässeet unohtumaan ;-)

Aila kirjoitti...

Hmm...taisteluaseita? Putukiffeli, luuta ja kluutu?

Janne kirjoitti...

Kuulostaa kyllä hurjalta tuo teidän kotiasia! Periaatteessahan myyjä voisi pistää teidät mäkeen sieltä, jos kauppakirjoja ei vielä ole. Oletteko maksaneet jo jotakin talosta?

Millan kirjoitti...

Just sitä sorttia , Aila, ja mäntysoopaaa ;-),

Ei tokikaan, Janne. Myyjäpuoli on onneksi miehen työnantaja ja lisäksi julkisyhteisö, niin, ettei tässä nyt varmaan ihan hullusti pääse käymään, mutta tukalaa silti on, kun kauppa on ollut tekeillä jo maaliskuusta, eikä valmista synny millään..

isopeikko kirjoitti...

Mitenkäs se herra Murphy sanoikaan...? Olisikohan maailma erilainen jollei olisi sanonut?

Millan kirjoitti...

Juu, Murphyn syy. Niin se täytyy olla, Isopeikko ;-)

vilukissi kirjoitti...

putukiffeli ...olipas vanha mukava sana Ailan kommentissa! Melkein tekisi jo mieli puolestanne soittaa jonnekin päin...teitä rooikotetaan aivan kuin löyhässä hirressä.