lauantai 26. syyskuuta 2009

Ilmavesilämpöpumppuja ja ekoahdistusta

Viime aikoina on Krätyakan ollut helppoa yhtyä väitteeseen, jonka mukaan tieto lisää tuskaa. Monelta ahdistukselta ja paljolta pahalta mieleltä välttyisi, jos osaisi kulkea laput silmillä, ei vaivaisi päätään ylenmääräisillä pohdinnoilla, eikä ottaisi niin vakavasti tätä pestiä luomakunnan "viljelijänä ja varjelijana".

Jo aiemmin olen tainnut täällä nurista, että vastuullinen kuluttaminen on kokopäivähommaa. Nyt, kun uutta asuntoa varten on tehtävä paljon suurehkoja hankintoja, olemme yrittäneet hintojen lisäksi vertailla tuotteiden ekologisuutta ja eettisyyttä. Se on yllättävän vaikeaa.

Kauppiaat tietenkin tarjoavat auliisti mainosmateriaalia myymistään kapineista, mutta mainos on eri asia kuin vertailukelpoinen, puolueeton tieto. Lisäksi monet tekniset vempeleet ovat nykyään niin monimutkaisia, ettei ainakaan Krätyakan insinöörigeeneistä tyystin paitsi jääneillä aivoilla niiden tietoja vertailla.

Lämmitysjärjestelmäksi uuteen kotiin on nyt lopulta valittu ilmavesilämpöpumppu liitettäväksi talossa valmiina olevaan patteriverkostoon. Saatamme saada muutostöitä toteuttamaan peräti alan kouluttajan ja luokallisen asentajaoppilaita.

Eihän se Suomen oloissa todennäköisesti ainoaksi lämmityskonstiksi riitä, mutta pitäisi sentään olla jonkin verran ekologisempi vaihtoehto kuin suora sähkölämmitys tai koko ajan kallistuva öljy. Maalämpöäkin harkittiin, mutta hinta oli aika hirmuinen, kaunis tontti olisi täytynyt kaivaa tärviölle, eikä toimintavarmuus kovilla pakkasilla ole meidän tietojemme mukaan yhtään sen parempi kuin ilmavesilämpöpumpullakaan.

Takankin tahtoisimme, vaikka sekin on monipiippunen juttu. Joidenkin mielestähän puulämmitys on äärimmäisen saastuttavaa. Toisaalta lämmityksessä kehotetaan käyttämään uusiutuvia energianlähteitä ja puutahan toistaiseksi Suomessa riittää. Ota tästä nyt selvää...ja ne pirskatin piiput - ihan konkreettisesti - ovat siinä tulevassa talossamme aikamoinen ongelma. Kaksi niitä nimittäin on jäljellä, mutta joku älypää on mennyt poistamaan sieltä kaikki tulisijat ja muurannut hormin paikat umpeen. Voin vain kuvitella, millaiset kauniit kaakeliuunit siellä on joskus saattanut olla.

Esteettisyys, eettisyys, ekologisuus ja kukkaron kestävyys. Kaikkea tuota tulee pähkäiltyä ostoksia harkitessa, eikä se aina suju ilman päänkivistystä. Onneksi ei shoppailu ole tässä taloudessa ihan jokapäiväistä.

5 kommenttia:

Famu falsetissa kirjoitti...

Talooni asennetaan ensi viikolla ilmalämpöpumppu. Aion tarkkailla huolellisesti minkäverran sähköä lämmityksessä säästyy. Varman tiedon voi kuitenkin saada vasta vuoden kuluttua. Ei sitä parissa kuukaudessa tiedä, koska säät vaihtelevat. Minulla on kyllä talossani kaksi takkaa. Lämpöpumpun hyvä puoli on, että se kierrättää ilmaa.

Millan kirjoitti...

Meilläkin on nykuyisessä kodissamme onllut kaksi halpaa ilmalämpöpumppua nyt kolmatta vuotta, Famu. Tosi hyvin ovat pienessä rintamamiestalossamme toimineet ja lattiat pysyvät lämpiminä. Takka tosin on meilläkin välttämättömyys, koska yli 25 asteen pakkasella lämmitysteho ei riitä. Tämä uusi järjestelmä on sillä tavalla erilainen, että se lämmittää myös käyttöveden. Pattereiden pitää olla aika isot, koska veden lämpö niissä ei ilmavesilämpöpumpulla nouse kovin korkeaksi.

Millan kirjoitti...

Ai, niin se sähkönkulutus. Meillä on samaan aikaan tullut paljon virtaa kuluttavia vempeleitä lisää, mutta silti sähkönkulutus on Fortumin valmiiden diagrammien mukaan selvästi laskenut -
tosin talvetkin ovat olleet viime aikoina leutoja. Toivottavasti sinunkin sijoituksesi kannattaa, Famu.

Murphy kirjoitti...

Niin.

Minulla on ilmalämpöpumppu ja jostain syystä olen kiinnostunut maalämmöstä ja vesi/ilmalämpöpumpuista. Kävin sellaisessa tietoiskussakin joka tosin oli yhden maahantuojan järjestämä.

Sen verran olin oppivinani että tärkeä asia on ilmavesilämpöpumpussa sen sijoituspaikka. Pakkasella lämmitettäessä sen läpi virtaa valtava määrä ilmaa ja huurretta sekä jäätä syntyy paljon. Huono homma jos jäätyy tavan takaa ja joutuu sulattelemaan. Myös lumi voi tukkia kennostoa.

Toinen asia on että jos malli on sellainen jossa patteriverkoston vesi menee ulos asti niin sähkökatkoja ei pakkasella saisi tulla. Jäätyy ja putket voi haljeta. Tämä malli jota kauppasivat oli sellainen jossa ulkona kiertää glykoli ja lämmönvaihdin on sisällä.

Millan kirjoitti...

Kiitos arvokkaista tiedoista, Murphy.
Meidän pumppuamme tulee tosiaan 1860-luvulla rakennettuun (suojelukohde) taloon asentamaan alan kouluttaja. Toivomme ja luotamme hänen osaavan homman. Sijoituspaikaksi tulee todennäköisimmin eteläpääty ja ulkoyksikön suojaksi jää yläkerran parveke. Todennäköisesti yksikölle laitetaan myös jonkinlainen suojasäleikkö lumen kasautumista estämään. Putkienvetohomma voikin sitten vanhassa talossa olla kinkkisempi juttu. Saapa nähdä kuinka se ratkaistaan.

Aion kirjoitella tästä lisää ja laittaa joitain kuviakin käytännöstä, kunhan työt pääsevät vauhtiin, ihan siitä syystä, että aika monet tuntuvat etsiskelevän tästä aiheesta tällä hetkellä tietoa.Itselläkin on kulunut useita tunteja netissä surffaillessa, mutta kun tiedon seulomiseenkin pitäisi olla riittävästi kykyä, se on joskus turhauttavaa.