sunnuntai 10. toukokuuta 2009

Suvaitsemattomalla tuulella

Nyt on Krätyakka samperin suvaitsemattomalla tuulella. En kai minä muutenkaan mikään löysäpipo ole, mutta nyt kiristää niin, että silmät vetää vinoon.

Naapurin isäntä ajaa katsastamattomalla autolla, kun menopelin kuntoon laittaminen ja katsastaminen kuulemma maksaa liikaa. Monenlaisiin sähköisiin ja moottoroituihin leluihin näyttää silti rahaa riittävän ja niillä ajaapärrästellään kesät talvet, lupaa kysymättä , pitkin teitä ja toisen naapurin peltoja kaikkina vuorokauden aikoina. Arrggh.

Toisen naapurin poika ajaa viritetyllä mopolla päivittäin hurjaa ylinopeutta ilman kypärää. Joka kerralla, kun hän ohittaa talomme niin, että televisio on auki, meiltä häviää hetkeksi lähetyssignaali. Odotan kauhulla ensi vuotta, jolloin poika tulee ajokortti-ikään. Ihme, että tiellä pyöräilevät koululaiset ovat pysyneet hengissä näinkin pitkään.

Äsken, kun kävin koiravanhuksen kanssa lenkillä ja katselin parhaillaan törkyisiä ojanpohjia, ohi ajoi kiiltävä Peugeot ja ikkunasta joku valopää paiskasi luontoon tyhjän kaljatölkin.

Minusta ihmiset saavat kodeissaan elää ihan niinkuin tykkäävät. Makuasiat ovat jokaisen omia juttuja. Epäsiistin tai provosoivan ulkoasunkin sulatan nupisematta. Piereskeleville ja nenää kaiveleville röyhtäilijöille lähietäisyydellä saatan vähän nokkaani nyrpistää, mutta röyhkeys, itsekkyys ja toisista piittaamattomuus ovat asioita, jotka ihmisten käytöksessä saavat minut vimmastumaan.

Porsastelkoon kukin kotonaan niinkuin tykkää, mutta yhteistä ympäristöä ei ole lupa vaarantaa, eikä toisten henkeä, terveyttä tai lintujen pesimärauhaa. Jos ei vanhemmista ole itsestäänkään vastuuta kantamaan, eikä jälkikasvuaan näissä asioissa opastamaan, eikä koululla tai julkisella vallalla ole siihen välineitä, niin pitääkö vaan sietää, kunnes jotain vakavaa sattuu..

Voi, että kun Akan nyt tekisi mieli pistää pystyyn kunnon pieksäjäiset. Kun ei kasvatus kerran yläpään kautta perille mene, voisi kokeilla auttaisiko kunnon vanhanajan risupiiska. Jos alottaisi vaikka siitä naapurin isännästä. Saahan sitä haaveilla.. (no, nyt tuli taas turhan monitulkintainen loppukaneetti, mutta tulkoon. En minä kyllä mikään Domina ole. Ihan tavallinen äkäinen akka vaan)



9 kommenttia:

Arjaanneli kirjoitti...

Minä tuun apuun. Pidä sä kiinni nii mä viuhdon!
Ymmärrän tuohtumuksesi oikein hyvin, ja olen täysin samaa mieltä.
En kuitenkaan voi olla räkättämättä tuolle kommentille, jonka itsekin huomasit antavan mielikuvitukselle tilaa :)

Celia kirjoitti...

Mitä jos vihjaisisit paikalliselle seriffille, minne ja milloin kannattaisi asettua kytikselle valtion kassavarantojen turvaamiseksi. Naapurin isännällä ja (toisen) pojalla on mahdollisuus suorittaa kansalaisvelvollisuus sitten vaikka virkavallan avustamana, kun eivät ymmärrä sitä vapaaehtoisesti tehdä.

Miesparka, kortti voi joutua kuivumaan vähäksi aikaa, jos kärähtää. Pahimmassa tapauksessa mies voisi menettää menopelinsä valtiolle. Poikaparka, pahimmassa tapauksessa menettää mopon valtiolle ja ajokortin saaminen lykkääntyy ainakin vuodella. Tuskin pystyn pidättelemään vahingoniloani. ;D Ei vaan pahimmassa tapauksessa se poika voi ajaa kolarin, loukata päänsä ja päästä hengestään. Sellaista en toivoisi kenellekään.

Sitä paitsi kenenkään toisten pelloilla ei saa ajaa ilman maanomistajan lupaa. Siitäkin voisi olla seriffillä jotakin sanomista.

Millan kirjoitti...

Sulla onkin Arjaanneli villi ja vallaton mielikuvitus ;-)

Ovat kuulemma antaneet jo aikamoisen panoksen valtion kolehtiin nuo naapurit, Celia :-) Hankalaa on myös se, että täällä ei ole enää poliiseja. Lähin asema ilta-aikaan on yli 60 kilsan päässä. Ei sillä, että minulla olisi sisua sheriffille soittaakaan. Kunhan täällä itsekseni marmatan..

Jussi kirjoitti...

Raaka totuushan on - mitä noihin sheriffeihin tulee - että käytännössä Suomessa valvotaan lakia tehokkaasti ainoastaan kaupungeissa. Suomessa lainvalvonta päättyy kaupunginrajaan ja sitten alkaa ihan omat lait.
nimimerkillä kyynikko

Polga kirjoitti...

Kyllä minä soittelin lähipoliisille kun viritetyillä mopoilla ajavat pikkukundit alkoivat öisin leveillä - eivät leveile enää. Soitin myös kaverin perään, joka lähti kapakasta autolla, heh, saivat pihasta kiinni. Kerro osoite, mä soitan vaiks heti...

Celia kirjoitti...

Minä puolestani kunnostauduin opiskeluaikanani soittamalla poliisit paikalle, kun yläkerran naapurit innostuivat juhlimaan ihan liian usein, ihan liian kovaäänisesti ja ihan liian myöhään. Päästinpä sedät vielä rappukäytäväänkin. Jälkeenpäin harmittelen ainoastaan sitä, etten tehnyt sitä aikaisemmin enkä yhtään useammin.

Millan kirjoitti...

Ihailtavaa siviilirohkeutta Celia ja Polga. peiaatteessa olen sitä mieltä, että juuri noin pitäisi toimia.

Kantapään kautta olen oppinut, että tällaisessa pienessä maalaiskylässä tuo Jussin ajatus on totta. Lisäksi voi käydä niin, että jos poliisit lopulta saadaan paikalle ja seuraamuksia tulee, kissasi tai koirasi joutuvat lähiaikoina valitettavan "metsästysonnettomuuden" uhriksi (tai muuta kamalaa)ja sitä riskiä en uskalla ottaa.

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Tuollaista kuvamaasi kolloutta näkee ihan liiaksi vähän joka puolella. Ei muista ole mitään väliä, kun itse säheltää.
Jossain mielessä koimme jokunen vuosi sitten erikoisen episodin. Naapurin nuori isäntä laittoi äitienpäivänä lipun salkoon ja lähti ajamaan lietesontaa (sian) vanhempieni huushollin vieressä olevalle pellolleen. Koko suku oli koolla puutarhassa, ja silloin elossa oleva isäni vähän hertsasi ja pysäytti sontakuskin tiedustellaakseen sontahomman ajankohdan valintaa. Latoitko loppusi liehumaan tuon sontatyömaasi takia? Mitään muutosta ei tietenkään tapahtunut, vaan väki lähti kauniilla ilmalla sisälle nauttimaan juhlapäivästä.

Millan kirjoitti...

No justiinsa! Että haiskaa äitienpäivää vaan ;-) Tuo on kyllä täällä niiiin tuttua.