maanantai 25. toukokuuta 2009

Postia pappi Jaakobille

Vaikka olenkin aikamoinen elokuvien suurkuluttaja, suomalaiset tekeleet eivät ole koskaan kuuluneet suosikkeihini. En tiedä olenko antanut jo niin varhain aivopestä itseni amerikkalaisen elokuvateollisuuden kiiltävillä klisheillä, että en tavoita enää kotimaisen elokuvan karun yksinkertaista ilmaisua. Joka tapauksessa useimmat suomalaiset elokuvat ovat minusta rumia, kömpelöitä, ikävystyttäviä tai tahattoman koomisia.

Koirankynnenleikkaajasta pidin ja viime aikoina olen lukenut monta ihastunutta blogipostausta Klaus Härön elokuvasta Postia pappi Jaakobille. Tänään tuli kuitenkin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran lehti Hiidenkivi, jossa oli Lauri Timosen kaikkea muuta kun mairitteleva arvio elokuvasta. Kaduttaa, että edes luin sen.

No, enpä minä ole ennenkään mielipiteitäni toisen käden tietoihin perustanut, mutta ehkä en nyt kiirehdi elokuvateatteriin, vaan odotan, kunnes sen saa vuokratallenteena. Timosen kanssa voin yhtyä ainakin siihen, että on ilahduttavaa, että joku edes yrittää Suomessa tehdä valtavirrasta poikkeavaa ja puhuttelevampaa draamaa.

4 kommenttia:

Obeesia kirjoitti...

Klaus Härön aikaisemmat elokuvat ovat olleet mielestäni hyviä. Minäkin odotan, että saan käsiini dvd:n. Kiinnostaa kyllä tuo elokuva, siinä on Kaarina Hazard toisessa pääosassa. Hazard oli hyvä tv-elokuvassa Liian paksu perhoseksi.

vilukissi kirjoitti...

Odotan kans dvd:tä. En liioin ole ihastunut suomal.elokuviin, mutta aina olen valmis mielipidettäni muuttamaan. Tuota...multa on varmaan mennyt jotain ohitse...minne sä muutat? Siis oikeinko kauaskin?

Millan kirjoitti...

Minäkin tykäsin kovasti Kaarina Hazardista paksuna perhosena :-)

150 kilsaa koilliseen, Vilukissi, kraaterijärven rannalle.Ei sen kauemmas :-)

vilukissi kirjoitti...

okei!