maanantai 4. toukokuuta 2009

Aivot jakoon

Akalla on tänään ollut aivot narikassa ja pääasiassa koko päivän taju kankaalla (= pää tyynyliinalla). Muutaman aurinkoisen päivän jälkeen täällä alkoi taas matalapaine ja vesisade. Se saa säryt yltymään aivan mahdottomiksi ja siihen on taas vaikea suostua. Siispä pakenen uneen.

Ennenkuin näin päiväunilta herättyäni painun takaisin samaan paikkaan yöunille, tahdon pistää eteenpäin tuon kehunapin, jonka Polga ystävällisesti tälle blogille ojensi. Filosofian puutarhassa -blogia olen kehaissut ennenkin, mutta pakko tämäkin on nyt Saaralle osoittaa, kun en tiedä montakaan muuta blogia, joka olisi minulle niin paljon miellyttävää aivojumppaa antanut.

Esa Pesosen blogiin jäin myös koukkuun kertakurkkaisulla. Että joku osaakin siirtyä sujuvasti ultrahömpästä painavaan asiaan ja syvällisistä, henkilökohtaisista pohdinnoista tarkkanäköisiin yhteiskunnallisiin analyyseihin. Viihdyttävää ja lämpimän persoonallista luettavaa minun mielestäni. Kiitos Esa!

Kolmannet aivot haluaisin ojentaa bloggaajalle, joka ei valitettavasti kovin tiheästi sivujaan päivittele, mutta teksti on taidokasta, koskettavaa ja pohditun tuntuista puhumattakaan sisällöstä, joka henkilökohtaisuudestaan huolimatta tavoittaa mielestäni jotain olennaista ihmisyydestä. Ole hyvä, haisu ja Kuva Hiekassa

Edit. Jotain unohtui.. Siis se nappi löytyy tuolta sivupalkista. Itse tapaan pyydystää ne kopioimalla kuvan ensin oman koneeni tiedostoon ja siirtämällä sieltä omaan blogiin. Jos joku osaa neuvoa näppärämmän tavan, niin vinkkejä kiitollisuudella vastaanotetaan

3 kommenttia:

Celia kirjoitti...

Bloggerissa ei tosiaankaan onnistu kuvien laittaminen marginaaliin muuten kuin juuri noin kuvatiedostojen kanssa puljaamalla.

Vuodatuksessa saa (tai ainakin sai silloin, kun käytin sitä) suoraan leikkaa ja liimaa -menetelmällä, ja se tuntui paljon kätevämmältä kuin Bloggerin käytäntö.

haisu kirjoitti...

Nyt tulee punastus ja nolostus yhtä aikaa. Kiitos Aivoista! Tuntuvat olevan meikäläisellä muutenkin rajallinen resurssi, joten kaikki ylimääräinen kapasiteetti tulee tarpeeseen :) Nolostus tulee päivitystahdista, yritän skarpatakin välillä mutta elämä on tällaista: aina ei pysty. Jaahas, pitääkin opetella semmoisen kuvakkeen lisääminen.

Millan kirjoitti...

Kiitos tiedosta, Celia :-)

Kannattahan hyvää yleensä odottaa, mutta kyllä Krätyakka mielellään sinun tekstiäsi useamminkin lukisi, haisu :-)