Viime yönä näin unta, että meille oli ajautunut jostain orpo karhunpentu. Se oli musta. Sillä oli pehmeänkarhea turkki ja kovat, terävät kynnet. Koirat sitä muka uteliaasti nuuhkien kiertelivät kuin todetakseen, että nojoo, tämmöinenhän meiltä vielä puuttui.
Minä paikkailin laastarilla kynnenjälkiä iholtani, silittelin sitä pikkuista ja mietin millaiseen liemeen onkaan taas tullut itsensä saatettua. Olen kuullut, että joillakin on virtahepo olohuoneessaan, mutta meillä oli nyt sitten karhu, joka oletettavasti ei aikonut jäädä ikiajoiksi pieneksi ja pehmoiseksi. Tulevaisuus ahdisti ja pelotti.
Viime aikoina ahdistus on ilmoitellut itsestään muillakin tavoin, vaikka olen parhaani mukaan yrittänyt sitä paeta. Puren kuulemma öisin hampaitani yhteen niin, että narske kuuluu ja paikat ovat takahampaista murentuneet. Aamuisin niskaa ja poskilihaksia särkee, eikä verenpaine ota laskeakseen.
Minusta on aina ollut merkillistä, että pystyn paljon helpommin herättämään ja kasvattelemaan itsessäni erilaisia tunteita kuin taikomaan niitä pois. Ei auta ongelmien käsittely, eikä välttely. Ahdistus on ja pysyy, kunnes syyt siihen poistuvat... ja jos sattuu olemaan, kuten tässä tapauksessa, että syyt poistuvat todennäköisesti vasta sitten, kun hengittämästä lakkaan, ei ennuste näytä valoisalta.
No, onneksi sää vaihteeksi näyttää. Lähdenpä tästä kokeilemaan jaksaisinko tänään puuhata puutarhassa jotain. Eilen kävin kokeilemassa ja palasin sisälle nolosti multaa päänkukkuralla kupsahdettuani mäenrinteen kukkapenkkiin nuppi edellä. Taju meni taas hetkeksi. Onneksi ei ollut ihan tienvieruspenkki. Olisi pian kylällä kuulunut juttua siitä, kuinka Krätyakka huppelissa hoipperehtii niin, että kukkapenkissä tulppaanit lakoavat..
Minä paikkailin laastarilla kynnenjälkiä iholtani, silittelin sitä pikkuista ja mietin millaiseen liemeen onkaan taas tullut itsensä saatettua. Olen kuullut, että joillakin on virtahepo olohuoneessaan, mutta meillä oli nyt sitten karhu, joka oletettavasti ei aikonut jäädä ikiajoiksi pieneksi ja pehmoiseksi. Tulevaisuus ahdisti ja pelotti.
Viime aikoina ahdistus on ilmoitellut itsestään muillakin tavoin, vaikka olen parhaani mukaan yrittänyt sitä paeta. Puren kuulemma öisin hampaitani yhteen niin, että narske kuuluu ja paikat ovat takahampaista murentuneet. Aamuisin niskaa ja poskilihaksia särkee, eikä verenpaine ota laskeakseen.
Minusta on aina ollut merkillistä, että pystyn paljon helpommin herättämään ja kasvattelemaan itsessäni erilaisia tunteita kuin taikomaan niitä pois. Ei auta ongelmien käsittely, eikä välttely. Ahdistus on ja pysyy, kunnes syyt siihen poistuvat... ja jos sattuu olemaan, kuten tässä tapauksessa, että syyt poistuvat todennäköisesti vasta sitten, kun hengittämästä lakkaan, ei ennuste näytä valoisalta.
No, onneksi sää vaihteeksi näyttää. Lähdenpä tästä kokeilemaan jaksaisinko tänään puuhata puutarhassa jotain. Eilen kävin kokeilemassa ja palasin sisälle nolosti multaa päänkukkuralla kupsahdettuani mäenrinteen kukkapenkkiin nuppi edellä. Taju meni taas hetkeksi. Onneksi ei ollut ihan tienvieruspenkki. Olisi pian kylällä kuulunut juttua siitä, kuinka Krätyakka huppelissa hoipperehtii niin, että kukkapenkissä tulppaanit lakoavat..
4 kommenttia:
Narskutus on kamalaa!!! Itse olen kärsinyt siitä vuosia, mutta vasta yksi hamppilääkäri 2 vuotta sitten tajusi mistä on kyse ja teki purentakiskot. Kivut helpottuivat heti - kunnes kiskot lakkasivat auttamasta. Kiskot maksoi julkisella yli 200e... Onneksi sain osamaksulla! Kyllä semmoiset kannattaa hankkia, sillä narskutus on vaiva joka lisää ongelmia hampaistoon. Ilman niitä en nuku enää ikinä. Välillä tarvii vieläkin migreenilääkkeitä mutta välillä kipu on lievempi.
Kävin minäkin pihan puolella puutarhaa katsastamassa - ja kissa oitis perässä. Se nauttii suunnattomasti paikkojen tsekkauksesta.
Aika märkää oli vielä, tyhjensin kylpyammeen talven jäljiltä. Syksyllä pohjatulppa juuttui kiinni ja sitten unohtui - tietenkin.
Raparperit olivat jo terhakoina nousemassa.
Kunto on rapaa, kun hengästyin pelkästä kurkistelusta.
Iisi
Sinne mutiin sujahtaa niin helposti, mutta ylösnousu onkin sitten aikaaviepää puuhaa.
Pitäis olla jotkut "lumikengät" hidastamassa vaipumista. Minä losahdin pohjalle kuin meteoriitti!
Mitkään merkit eivät saaneet kelloja soimaan, että nyt tarttis pyytää jostai apua.
Eipä niistä neuvoista ois ollu oikeastaan mitään apua, koska aivot ei ota vastaan mitään siinä vaiheessa.
Niin kovasti haluaisin antaa viisaita sanoja, mutta en osaa...
Pahinta on kuitenkin se, että uupumisessa ei jaksa pitää yhteyksiä edes lähimpiin, joten turvaa heihin vielä, kun jaksat.
Ystävät OVAT ystäviä siksi, ettei yksin tarvitse tarpoa suosta ylös.
(sanavahvistus on cessesse, joka kuulostaa ihan sössössööltä, jolta kommenttinikin alkoi äsken vaikuttamaan...)
Hui sentään, Ofelia. eipä kuulosta mukavilta nuo narskuttelun seuraukset.
Kierosti lohduttavaaa kuulla, Iisi, että jollakin muullakin on kunto rapaa ;-)
Niinpä, Anneli.Toivottavasti sinulle käy paremmin. Meikäläinen taitaa olla jo loppuelämäkseen juuttunut tänne pohjamutaan..
Lähetä kommentti