Eilinen suru-uutinen sai muistelemaan vanhoja asioita. Katselin valokuvia ja näin pitkästä aikaa monia ihmisiä, jotka ovat jo kauan sitten kadonneet elämästäni. Niitäkin, jotka ovat jääneet lähelle, on aika muuttanut monin tavoin.
Hoksasin, mikä rikkaus onkaan elää sellaisten ihmisten lähellä, jotka on saanut tuntea lähes koko elämänsä ajan. Pinnalle kertyy ajan patinaa, mutta jokin ihmisessä pysyy aina samana. Vain hiukkasen katsetta terästäen on helppoa palauttaa mieleen, millainen rakas ystävä, sukulainen tai naapuri oli 10, 20 tai 30 vuotta sitten.
Me kaikki muutumme ja maailma muuttuu. Miten lohdullista onkaan tuntea niitä, jotka kulkevat samaa matkaa samaan suuntaan. Uudet tuttavat ovat virkistäviä ja jännittäviä, mutta vanhoille ei tarvitse kaikkea alusta saakka selittää.Mikäs tässä on körötellessä, hyvässä seurassa...
Hoksasin, mikä rikkaus onkaan elää sellaisten ihmisten lähellä, jotka on saanut tuntea lähes koko elämänsä ajan. Pinnalle kertyy ajan patinaa, mutta jokin ihmisessä pysyy aina samana. Vain hiukkasen katsetta terästäen on helppoa palauttaa mieleen, millainen rakas ystävä, sukulainen tai naapuri oli 10, 20 tai 30 vuotta sitten.
Me kaikki muutumme ja maailma muuttuu. Miten lohdullista onkaan tuntea niitä, jotka kulkevat samaa matkaa samaan suuntaan. Uudet tuttavat ovat virkistäviä ja jännittäviä, mutta vanhoille ei tarvitse kaikkea alusta saakka selittää.Mikäs tässä on körötellessä, hyvässä seurassa...
2 kommenttia:
Eräs ystävämme kirjoitti kerran vieraskirjaamme: "Vanha ystävyys on arvokas asia, sillä uusista ystävistä ei koskaan voi tulla yhtä vanhoja ystäviä kuin "alkuperäisistä" vanhoista ystävistä."
Lohdullista, tosiaan.
Ainakin huomata että toisetkin, en vain minä itse, muuttuvat, ja silti jotain pysyy aina samana.
Ystävyys on vähän sanoja eikä lainkaan selityksiä - pätee tosiaan vanhoihin ystäviin.
Lähetä kommentti