Kehnoksi on mennyt meikäläisellä unitarjonta. Pelkkiä uusintoja vaan. Vuodesta toiseen näen oikeastaan vain muutamaa tarinaa eri versioina ja niissäkin on hyvin vähän mitään viihdyttävää. Ikävästi realistisia ovat: hyvin vähän seksiä, väkivaltaa tai muitakaan tyypillisen kassamagneetin ainesosia.
Viime viikkoina olen kyllästymiseen asti katsellut unta, jossa olen useamman vuoden opiskelurupeaman jälkeen lopettelemassa opintojani sisäoppilaitoksessa. Pakkailen tavaroitani, joita on asuntolavuosien aikana kertynyt aivan liikaa yhden ihmisen kannettavaksi. Mietin, mitä täytyy heittää pois ja paljonko jaksan retuuttaa mukanani - sillä itse ne kaikki on kannettava, raahattava ratikalla Helsingin rautatieasemalle ja junamatkan jälkeen linja-autolla tulevalle kotipaikkakunnalle.
Viimeaikaisissa unissa suurin ahdistuksen aihe onkin ollut juuri se, miten jaksan kantaa kaiken, mitä pitää, enkä vie ratikassa tai junassa niin paljon tilaa, että kanssamatkustajat hermostuvat minuun. Tulevaisuus on täysin tyhjä. Mieli on haikea ja hieman surullinen siitä, että jälkeen jäävät opiskelutoverit eivät näytä lähtöäni kovasti murehtivan. Jotenkin hyväksyn lopulta senkin ja totean mielessäni, että yksinhän täällä on loppujen lopuksi jokainen, vaikka hetken saattaa muulta näyttää, mutta ne pahuksen kantamukset...
Vaikka en sen paremmin Freudin kuin Jungin unienselityksiin uskokaan, olen vakuuttunut, että unet voivat selventää ajatuksiamme ja antaa viitteitä siitä, mitä valvetilassa on jäänyt huomaamatta. En nyt vielä tiedä, mitä minun pitäisi tästä unesta oivaltaa, mutta tänään aion ainakin lajitella lisää vaatteita ja kirjoja säilytettäviin ja pois toimitettaviin. Jospa ne pinnanalaisemmatkin mukana pidettävät ja taakse jätettävät asiat siinä samalla kirkastuisivat..
Viime viikkoina olen kyllästymiseen asti katsellut unta, jossa olen useamman vuoden opiskelurupeaman jälkeen lopettelemassa opintojani sisäoppilaitoksessa. Pakkailen tavaroitani, joita on asuntolavuosien aikana kertynyt aivan liikaa yhden ihmisen kannettavaksi. Mietin, mitä täytyy heittää pois ja paljonko jaksan retuuttaa mukanani - sillä itse ne kaikki on kannettava, raahattava ratikalla Helsingin rautatieasemalle ja junamatkan jälkeen linja-autolla tulevalle kotipaikkakunnalle.
Viimeaikaisissa unissa suurin ahdistuksen aihe onkin ollut juuri se, miten jaksan kantaa kaiken, mitä pitää, enkä vie ratikassa tai junassa niin paljon tilaa, että kanssamatkustajat hermostuvat minuun. Tulevaisuus on täysin tyhjä. Mieli on haikea ja hieman surullinen siitä, että jälkeen jäävät opiskelutoverit eivät näytä lähtöäni kovasti murehtivan. Jotenkin hyväksyn lopulta senkin ja totean mielessäni, että yksinhän täällä on loppujen lopuksi jokainen, vaikka hetken saattaa muulta näyttää, mutta ne pahuksen kantamukset...
Vaikka en sen paremmin Freudin kuin Jungin unienselityksiin uskokaan, olen vakuuttunut, että unet voivat selventää ajatuksiamme ja antaa viitteitä siitä, mitä valvetilassa on jäänyt huomaamatta. En nyt vielä tiedä, mitä minun pitäisi tästä unesta oivaltaa, mutta tänään aion ainakin lajitella lisää vaatteita ja kirjoja säilytettäviin ja pois toimitettaviin. Jospa ne pinnanalaisemmatkin mukana pidettävät ja taakse jätettävät asiat siinä samalla kirkastuisivat..
3 kommenttia:
Mua on piinannut viime aikoina eksymisunet. Olen aina eksyksissä, useimmiten rautatieasemilla. Välillä näen unia, että minut pakoitetaan takaisin armeijaan, koska kuulemma muutama päivä on jäänyt suorittamatta palveluksesta.
Minäkin muuten eksyn unissani jossain vieraissa kaupungeissa vähän väliä ja jos tosieläsää on oikein ahdistavat ajat, juutun yleensä hissiin tai eksyn kerrostaloon.
Tuo armeijaan takaisin joutuminen kuulostaa vähintään yhtä ikävältä ;-)
Mä taas yritän soittaa vanhanaikaisella levypuhelimella...pyöritän ja pyöritän numeroita ja aina jää jokin numero pois ja samaan aikaan seinäkello on pysähdyksissä kello 9:ään. Eli olen myöhässä koko ajan ja yritän kertoa siitä jollekin, sitten lennän usein, nehän ovat pelko unia.
Lähetä kommentti