Kevätaurinkoisen viikonlopun jälkeen koitti harmaantuhruinen maanantai. Lumi ehti kuitenkin sulaa pois ja ihana valo kutitteli viherpeukalontynkäni hereille. Iski valtaisa kyssäkaalin hinku. Koska valmista kasvista ei tähän hätään mistään saa, ajattelin edes kylvää niitä.
Jo kolmena vuonna olen yrittänyt niitä kasvattaa, mutta vasta viime kesänä taimet säästyivät lampailta ja kaalimadoilta siihen saakka, että tekivät muutaman komean kyssän, jotka osoittautuivat pitkän ponnistelun ja odottamisen arvoisiksi. Tummanpunaiset möllykät olivat makeita, mehukkaita, mureita ja rapsakoita kuin vastapoimitut omenat. Koiranpennutkin niistä tykkäivät niin, että kerjäsivät vesi kielellä aina, kun semmoista rouskutin. Kovin montaa en viitsinyt ruuaksi asti kypsentää, vaan pistelin poskeen ihan sellaisenaan, kun olivat niin makoisia.
Puutarhaharrastus eri muodoissaan on nykyään korkeassa kurssissa ja kerrankin olen jostain muoti-ilmiöstä mielissäni. Televisio-ohjelmia ja lehtiä on tarjolla joka makuun. Puutarhamyymälät pursuilevat toinen toistaan merkillisempiä "sisustusuutuuksia", häkkyröitä ja väkkyröitä, joita kukaan ei tiennyt tarvitsevansa ennenkuin parvekkeet, ruukkuviljely ja puutarharakentaminen yleistyi, mutta myös mielenkiintoisia uusia kasvilajikkeita ja siemeniä.
Minä olen tämmöinen vanhanaikainen luomupuutarhuri, joka ei kauheasti koristehäkkyröiden päälle ymmärrä. Uusia vihanneslajikkeita tykkään kokeilla ja maatiaisperennoistakin olen innostunut sitä enemmän, mitä pitempään olen vanhassa talossa asunut. Hedelmäpuut ovat suorastaan intohimoni. On mukavaa saada ruokaa omasta maasta, mutta suurin ilo taitaa sittenkin olla tämä jokavuotinen kasvun ihmeen seuraaminen.
Puutarha opettaa ihmisille monenlaista. Minunkaltaistani hätähousua se on kasvattanut oikeaan ajoitukseen ja kärsivällisyyteen. Puutarhatöissä kun kertakaikkiaan on omat lainalaisuutensa. Tammikuussa on turha näillä leveysasteilla hangille siemeniä heitellä, vaikka kuinka olisi kylvöinnostus päällänsä ja kitkemishommiakin on pakko hieman harrastaa, jos mielii rikkaruohojen seasta syksyllä satoa löytää.
Yleisesti ottaen puutarhani näyttää kuitenkin kovasti samalta kuin koko muukin elämäni. Kaikenlaista on aloitettu, mutta paljon on jäänyt kesken. Rehut eivät kasvimaassakaan pysy siisteissä riveissä, vaan kissat käyvät poikkeuksetta järjestämässä kylvökset uudelleen. Ruohonleikkuri ei meillä usein surraa, mutta silloin harvoin, kun jotain niitetään, leikkuujäte otetaan tarkasti talteen kateviljelyä varten ja uusia kohopenkkejäkin rakennetaan sitä mukaa kuin jaksetaan. Torjunta-aineita tai kemiallisia lannoitteita ei tulisi mieleenkään pihalle roiskia. Komposti, kananakakka ja nokkoskäyte riittää. Luonnonmukaiseksi kai tämmöistä kasvattelua joku voisi nimittää, mutta meidän tapauksessa taitaa kaaosviljely olla osuvampi ilmaus.
Kyssäkaalit nyt kumminkin kylvän ja käyn tänään katsomassa joko talvivalkosipulit kurkkivat penkeistä. Maa-artisokkaa voisi löytyä penkinpäästä tämänpäiväiseen keittoon ja pari palsternakkaakin, elleivät myyrät ole syöneet kaikkia. Jokohan basilikaakin uskaltaisi ikkunalaudalta vähän nyppiä. Voi, että kevät on ihanaa!
Jo kolmena vuonna olen yrittänyt niitä kasvattaa, mutta vasta viime kesänä taimet säästyivät lampailta ja kaalimadoilta siihen saakka, että tekivät muutaman komean kyssän, jotka osoittautuivat pitkän ponnistelun ja odottamisen arvoisiksi. Tummanpunaiset möllykät olivat makeita, mehukkaita, mureita ja rapsakoita kuin vastapoimitut omenat. Koiranpennutkin niistä tykkäivät niin, että kerjäsivät vesi kielellä aina, kun semmoista rouskutin. Kovin montaa en viitsinyt ruuaksi asti kypsentää, vaan pistelin poskeen ihan sellaisenaan, kun olivat niin makoisia.
Puutarhaharrastus eri muodoissaan on nykyään korkeassa kurssissa ja kerrankin olen jostain muoti-ilmiöstä mielissäni. Televisio-ohjelmia ja lehtiä on tarjolla joka makuun. Puutarhamyymälät pursuilevat toinen toistaan merkillisempiä "sisustusuutuuksia", häkkyröitä ja väkkyröitä, joita kukaan ei tiennyt tarvitsevansa ennenkuin parvekkeet, ruukkuviljely ja puutarharakentaminen yleistyi, mutta myös mielenkiintoisia uusia kasvilajikkeita ja siemeniä.
Minä olen tämmöinen vanhanaikainen luomupuutarhuri, joka ei kauheasti koristehäkkyröiden päälle ymmärrä. Uusia vihanneslajikkeita tykkään kokeilla ja maatiaisperennoistakin olen innostunut sitä enemmän, mitä pitempään olen vanhassa talossa asunut. Hedelmäpuut ovat suorastaan intohimoni. On mukavaa saada ruokaa omasta maasta, mutta suurin ilo taitaa sittenkin olla tämä jokavuotinen kasvun ihmeen seuraaminen.
Puutarha opettaa ihmisille monenlaista. Minunkaltaistani hätähousua se on kasvattanut oikeaan ajoitukseen ja kärsivällisyyteen. Puutarhatöissä kun kertakaikkiaan on omat lainalaisuutensa. Tammikuussa on turha näillä leveysasteilla hangille siemeniä heitellä, vaikka kuinka olisi kylvöinnostus päällänsä ja kitkemishommiakin on pakko hieman harrastaa, jos mielii rikkaruohojen seasta syksyllä satoa löytää.
Yleisesti ottaen puutarhani näyttää kuitenkin kovasti samalta kuin koko muukin elämäni. Kaikenlaista on aloitettu, mutta paljon on jäänyt kesken. Rehut eivät kasvimaassakaan pysy siisteissä riveissä, vaan kissat käyvät poikkeuksetta järjestämässä kylvökset uudelleen. Ruohonleikkuri ei meillä usein surraa, mutta silloin harvoin, kun jotain niitetään, leikkuujäte otetaan tarkasti talteen kateviljelyä varten ja uusia kohopenkkejäkin rakennetaan sitä mukaa kuin jaksetaan. Torjunta-aineita tai kemiallisia lannoitteita ei tulisi mieleenkään pihalle roiskia. Komposti, kananakakka ja nokkoskäyte riittää. Luonnonmukaiseksi kai tämmöistä kasvattelua joku voisi nimittää, mutta meidän tapauksessa taitaa kaaosviljely olla osuvampi ilmaus.
Kyssäkaalit nyt kumminkin kylvän ja käyn tänään katsomassa joko talvivalkosipulit kurkkivat penkeistä. Maa-artisokkaa voisi löytyä penkinpäästä tämänpäiväiseen keittoon ja pari palsternakkaakin, elleivät myyrät ole syöneet kaikkia. Jokohan basilikaakin uskaltaisi ikkunalaudalta vähän nyppiä. Voi, että kevät on ihanaa!
6 kommenttia:
Hyvin kuvaat tuota kasvi-innostusta. Kunpa voisikin asua pienessa talossa, jossa olisi kasvimaata kokeiltavaksi. Taitaisi käydä mullekin niin, että monta juttua aloittaisin, mutta monta taas kesken jättäisin tai unohtaisin. Tosin innolla katselen uutta elämää.
Niin, kärsivällisyyttä puutarhan hoito kyllä opettaa ja sen, että eri kasvit tarvitsevat erilaista hoitoa. ja se on opittava.
Mulla oli pieni piha, jossa oli kaikenlaista vatuista pensaisiin. Vattuja tuli tosi paljon joka vuosi.
Nyt kaipaan autoa, että voisin ostaa multaa ja joitakin kasveja. Tässä lähellä ei ole multaa eikä kasvejakaan ole helppoa kantaa, terveisin kantamiseen kyllästynyt.
Tummanpunainen kyssäkaali? Meillä oli silloin kun niitä olen kasvatellut vihreitä versioita. Vai on niitäkin useampia värejä. Mutta hyvää se on!
Toistaiseksi saa riittää parveke viherpeukaloani varten, mutta enköhän mie jossain vaiheessa sen palstan hanki. Tai sitten suuremman parvekkeen ja kunnon laatikot.
On mukavaa kun ympärillä kasvaa kaikenlaista. Ja pörisee ja tuhisee ja...
Voi, asuisitpa lähempänä, Yvioon, niin ajeltaisiin yhdessä multakauppaan :-)
Juu, stjtr, nämä punaiset ovat kuulemma siitäkin kivoja, etteivät tule yhtä helposti puiseviksi kuin ne vaaleat.
Voi, näin on, Isopeikko. Tuhinaahan meillä piisaa ja kissanhurinaa, mutta ulko-otusten pörinää ja maan viherrystä pitää vielä malttaa odotella :-)
Minun täytyy tyytyä parvekkeen koristeluun niillä kaiken maailman häkkyröillä ja väkkyröillä, kun ei omaa pihaa ole :) Haaveilen että ehkä joku päivä vielä! Syksyllä lähen opiskeleen puutarha-alaa ;)
Ihana ammatti tiedossa, WhySoSerious:-)
Lähetä kommentti