Yleisesti ottaen olen sitä mieltä, että ihmisen ei pitäisi ottaa itseään turhan vakavasti. Tunteita tulee ja menee. Joskus elämä kertakaikkiaan puree persiiseen, mutta ennen pitkää asioilla on yleensä tapana järjestyä. Nyt on kuitenkin hirvittävän paha olla. Nuorena tällaisessa olotilassa tapasin istua pianon ääreen ja soittaa aina tämän saman kappaleen. Sammutin valot, mutta sormet osasivat koskettimille, kun sävel oli imeytynyt selkäytimeen. Juicella oli rumankarhea lauluääni, enkä näin jälkeenpäin kuunneltuna arvosta niin kovasti kaikkia hänen sanoituksiaankaan, mutta hänen musiikkinsa oli erottamaton osa varhaisnuoruuttani. Tätä biisiä ei ehkä edes kovin moni aikalainen muista. 3.30 ja valonpilkahdus läpäisee raskaan pimeyden..
8 kommenttia:
Kuka täs ny ottaas. Minen oo linioolla hölöpöttäny palio kroppahan ja sialuhun pistävistä asioostani. Jos kuulen joskus Paul Ankan you are my destiny, oon hiliaa ja annan virran tulla päähäni.
Ja minä puolestaan totean, että itsensä vakavasti ottamattomuuden opin vasta myöhään, yli 30-vuotiaana.
16- vuotiaana osasin soittaa Van der Graaf Generatorin House with no door- kappaleen varsin mallikkaasti.
Eikä Juicekaan kylmäksi jättänyt.
Ei tosiaan pidä ottaa turhan vakavasti itseänsä eikä muitakaan. Joskus itketään, joskus nauretaan, ei siitä pidä pulttia ottaa. Jos siis puhutaan pelkistä tunteiden ulkoisista merkeistä.
Mitä taas Juiceen tulee, tulee nuoruus auttamattomasti mieleen. Tuo kuva toi elävästi mieleen opiskeluajat, jolloin Juice saattoi tulla kadulla vastaan kantaen vauvaansa olkapäällä.
voi kyllä, Juice on edelleen mun ykkönen, olen joko paikoilleni jömähtänyt tai sitten ikinuori..?? Omistan varmaan kaikki levunnä, muodossa tai toisessa. C-kasetista lähtien... itkin, kun Juicesta aika jätti. Paul Ankakin saa kyllä juuri tuolla äijänkäppyrän mainitsemalla musikiilla mut pysähtymään; heh, sekin avaa muistojen arkkuja. CCR ja Uriah Heep olivat myös kovaa kamaa nuoruudessani. Moody Blues...voi voi
On kyllä kiva kuulla toistenkin mielimusiikista, Äijänkäppyrä. Sitähän on tietysti arilaista erilaisille mielialoille itse kullakin :-)
Oli kovasti minunkin mieleeni tuo Äijän linkittämä kappale. Synkänkaunista progea ja upea video!
Vai siellä sinäkin silloin opiskelit Kirlah. Se oli aktiivista aikaa Tampereella myös siellä yhteiskuntatietetitten puolella :-)
Jee, Vilukissi oli linjoilla samaan aikaan ja mullakin oli viistoistakesäisena just nuo samat suosikit: Uriah Heep ja CCR. Vieläkin tulee joskus esitettyä keikoilla CCR:ää. Se on ajatonta musiikkia.
Loistavan yksinkertaiset sanat yksinkertaiseen ja kauniiseen melodiaan.
Murheen alhossa pannaan asiat kuitenkin tärkeysjärjestykseen:
Vieläkö meillä on kaljaa?
Klo 3.30 ei voi päässä pyöriä kuin synkkiä ajatuksia..
Mie muuten edelleen laulan tätä laulua aina silloin tällöin. Riittävän simppeli blondille, ja lyhyt, muistan sanatkin. Mutta kaliaa en juo.
Lähetä kommentti