Hymyillen muistan, miten äitini joskus 70-luvun alussa, juhliin lähtiessä oikoi isän kravattia ja muistutti. " Ethän sitten rupea puhumaan politiikkaa". Nykyään ei taida puoluepolitiikka olla niin kuuma peruna, että siitä olisi illanviettojen ilonpilaajaksi. Elämänpolitiikka sen sijaan kyllä.
Kun traditio, sukulaiset, kirkko ja sosiaaliluokka eivät enää suoraviivaisesti sanele ihmisten elämänvalintoja, niistä on tullut yhä henkilökohtaisempia ja samalla tunnepitoisempia. Erityisesti ruoka, vanhemmuus, sukupuolisuus ja elämäntyyli (mm. kulutustottumukset, harrastukset, vapaa-aika ja muoti) näyttäisivät akan sammakkoperspektiivistä olevan asioita, joista nykyään saa suurimman kuohunnan aikaan.
Monilla ystäväpiiri muovautuu samanhenkisten ihmisten verkostoksi. Kaupungissa se usein onkin helpompaa, kun vaihtoehtoisia ajanviettopaikkoja ja potentiaalisia uusia ystäviä on tarjolla enemmän. Perinteisessä, sangen hitaasti muuttuvassa agraariympäristössä, naapurit pysyvät vuosikymmeniä samoina, sukulaisiaan on tunnetusti vaikea vaihtaa ja jossain on kuulemma vielä työpaikkojakin, joissa työsuhteet jatkuvat pitempään kuin puolen vuoden pätkissä.
Jotkut korostavat perinteisen kyläyhteisön sosiaalista painetta, mutta itse olen kokenut, että siihen liittyy myös positiivista suvaitsevaisuutta: kylähulluja ja kummallisia naapureita on vain pakko sietää, kun ei niistä eroonkaan pääse. Kaupungissa kaikki on toisin, kun aina voi vaihtaa kapakkaa, linja-autovuoroa ja joskus jopa asuntoa ja työpaikkaa, ellei seura entisissä miellytä.
Itse tuskin alunperin olen ollut mitenkään joustava ja suvaitsevainen persoona, mutta elämä on vähitellen opettanut. Jos ihmiset nykyään rakentavat elämänkokonaisuuttaan elämänpoliittisten valintojen kautta, pala kerrallaan, kuin tuhannen palan palapelissä, on turha odottaa, että kaikki päätyisivät samanlaiseen kokonaiskuvaan.
Meillä on erilaiset unelmat, lahjat ja mahdollisuudet. Minulle erilaisuus ei ole pelottava asia, vaan ennemminkin rikkaus.
Kun traditio, sukulaiset, kirkko ja sosiaaliluokka eivät enää suoraviivaisesti sanele ihmisten elämänvalintoja, niistä on tullut yhä henkilökohtaisempia ja samalla tunnepitoisempia. Erityisesti ruoka, vanhemmuus, sukupuolisuus ja elämäntyyli (mm. kulutustottumukset, harrastukset, vapaa-aika ja muoti) näyttäisivät akan sammakkoperspektiivistä olevan asioita, joista nykyään saa suurimman kuohunnan aikaan.
Monilla ystäväpiiri muovautuu samanhenkisten ihmisten verkostoksi. Kaupungissa se usein onkin helpompaa, kun vaihtoehtoisia ajanviettopaikkoja ja potentiaalisia uusia ystäviä on tarjolla enemmän. Perinteisessä, sangen hitaasti muuttuvassa agraariympäristössä, naapurit pysyvät vuosikymmeniä samoina, sukulaisiaan on tunnetusti vaikea vaihtaa ja jossain on kuulemma vielä työpaikkojakin, joissa työsuhteet jatkuvat pitempään kuin puolen vuoden pätkissä.
Jotkut korostavat perinteisen kyläyhteisön sosiaalista painetta, mutta itse olen kokenut, että siihen liittyy myös positiivista suvaitsevaisuutta: kylähulluja ja kummallisia naapureita on vain pakko sietää, kun ei niistä eroonkaan pääse. Kaupungissa kaikki on toisin, kun aina voi vaihtaa kapakkaa, linja-autovuoroa ja joskus jopa asuntoa ja työpaikkaa, ellei seura entisissä miellytä.
Itse tuskin alunperin olen ollut mitenkään joustava ja suvaitsevainen persoona, mutta elämä on vähitellen opettanut. Jos ihmiset nykyään rakentavat elämänkokonaisuuttaan elämänpoliittisten valintojen kautta, pala kerrallaan, kuin tuhannen palan palapelissä, on turha odottaa, että kaikki päätyisivät samanlaiseen kokonaiskuvaan.
Meillä on erilaiset unelmat, lahjat ja mahdollisuudet. Minulle erilaisuus ei ole pelottava asia, vaan ennemminkin rikkaus.
4 kommenttia:
On sitte sellaasia ihimisiä ku mä, joka ei opi koskaan mitään. Mölyää toisten puheeren päälle ja on aina oikias ja toiset vääräs. Mullei oo ollu vaikia lapsuus eikä pipo liika kireellä mutta tälläänen on tullu ja pysyy.hs
Kaikellaasia tarvitahan. Suurisuisia akkoja ja Äijänkäppyröötäki ;-)
Kyllä joka kylällä pitää olla omat omituisensa!
Ei muuten oo muilla mihin itteänsä vertaa.
Voi että jos voisin eikä mikään pitelis, olisin jo kaukana pohjosessa ettimässä kylähullun paikkaa!
Tai... jos jossain olis yhtä miellyttävä moinen, kuin Kivenpyörittäjän kylässä olisin jo siellä!
joo, oon sanonu useen ittestäni, notta hullu moon, en mä näyttele.
Lähetä kommentti