Mitä vanhemmaksi elän, sitä vähemmän uskon yksilön valinnanmahdollisuuksiin. Vain vahvoilla on varaa uskoa vapauteen. Meidän hauraiden, kipuilevien, eri lailla ahtaissa astioissa kasvatettujen kuolevaisten on pakko ottaa huomioon hengen, fysiikan ja sosiaalisen ympäristön rajoitukset. Elämä ei ole matematiikkaa. Arjessa 1+1 on yllättävän harvoin 2, vaikka otettaisiin huomioon useampiakin muuttujia.
Siksi en usko siihen, että ihminen voi aina valita edes omaa asennoitumistaan, kuten Isopeikko tuon edellisen postauksen kommenteissa ja muun muassa kovasti ihailemani Viktor E. Frankl, logoterapian perustaja väittävät. Frankl sanoo kirjoissaan, että ihminen kestää (henkisesti) mitä tahansa, kun vain tietää miksi, siis koska hänellä on syy ja tarkoitus, jonka vuoksi ponnistella. Teorian lisäksi hänellä oli aiheesta vankka henkilökohtainen kokemus saksalaisten keskitysleireiltä.
Itse kestän nykyään hyvin vähän yhtään mitään, eikä siihen auta omat valinnat tai hyvät päätökset. Tarvitsen armahdusta, anteeksiantoa ja tilaa olla tällainen kuin olen - edes täällä marginaalissa, poissa nopeampien ja vahvempien jaloista. Samalla tavoin lempeästi ja armollisesti tahtoisin oppia suhtautumaan toisiinkin, myös niihin vahvoihin , joilla näyttää aina olevan elämä hallinnassa ja valinnat kohdallaan.
En tiedä olenko oikeassa, mutta minusta näyttää siltä, että ihmisen valinnanmahdollisuuksiin ja henkiseen vapauteen haluavat uskoa kiihkeimmin ne, jotka eivät tunnusta materiaalisen ulottuvuuden ulkopuolista todellisuutta tai eivät ainakaan etsi kosketusta siihen. Nykyään, kun niin sanotut "suuret kertomukset" ovat romahtaneet ja uskonnot länsimaissa menettäneet valta-asemansa, tieteen piiristä nousee jatkuvasti uusia uskonnonkorvikkeita. Muun muassa psykologia syytää loputtomasti erilaisia teorioita ja terapioita, joiden avulla ihmisten pitäisi saada psyykkiset ja sosiaaliset ongelmansa hallintaan. Vielä eivät tilastot niiden toimivuuden puolesta todista. Ehkä se ottaa aikansa? Itse kuitenkin etsin toivoni muualta..
Siksi en usko siihen, että ihminen voi aina valita edes omaa asennoitumistaan, kuten Isopeikko tuon edellisen postauksen kommenteissa ja muun muassa kovasti ihailemani Viktor E. Frankl, logoterapian perustaja väittävät. Frankl sanoo kirjoissaan, että ihminen kestää (henkisesti) mitä tahansa, kun vain tietää miksi, siis koska hänellä on syy ja tarkoitus, jonka vuoksi ponnistella. Teorian lisäksi hänellä oli aiheesta vankka henkilökohtainen kokemus saksalaisten keskitysleireiltä.
Itse kestän nykyään hyvin vähän yhtään mitään, eikä siihen auta omat valinnat tai hyvät päätökset. Tarvitsen armahdusta, anteeksiantoa ja tilaa olla tällainen kuin olen - edes täällä marginaalissa, poissa nopeampien ja vahvempien jaloista. Samalla tavoin lempeästi ja armollisesti tahtoisin oppia suhtautumaan toisiinkin, myös niihin vahvoihin , joilla näyttää aina olevan elämä hallinnassa ja valinnat kohdallaan.
En tiedä olenko oikeassa, mutta minusta näyttää siltä, että ihmisen valinnanmahdollisuuksiin ja henkiseen vapauteen haluavat uskoa kiihkeimmin ne, jotka eivät tunnusta materiaalisen ulottuvuuden ulkopuolista todellisuutta tai eivät ainakaan etsi kosketusta siihen. Nykyään, kun niin sanotut "suuret kertomukset" ovat romahtaneet ja uskonnot länsimaissa menettäneet valta-asemansa, tieteen piiristä nousee jatkuvasti uusia uskonnonkorvikkeita. Muun muassa psykologia syytää loputtomasti erilaisia teorioita ja terapioita, joiden avulla ihmisten pitäisi saada psyykkiset ja sosiaaliset ongelmansa hallintaan. Vielä eivät tilastot niiden toimivuuden puolesta todista. Ehkä se ottaa aikansa? Itse kuitenkin etsin toivoni muualta..
2 kommenttia:
Olen harvinaisen samaa mieltä tämänkin kirjoituksen kanssa.
Nykyään on tullut joku mantra siitä, että aina voi valita ja elämää voi hallita loputtomiin ja kaikki on kiinni omista valinnoista ja suhtautumisesta asioihin. Eihän se näin mene, vaan usein elämä heittelee ja niissä tilanteissa on tehtävä sokkona valintoja tai annettava virran viedä ja katsoa jossain tyynemmässä kohdassa, että voiko edes yrittää räpiköidä jonnekin päin.
Vasta jälkeenpäin usein huomaa, oliko se tietoinen tai tiedostamaton valinta oikea vai väärä.
Jos edes oli mitään valinnan mahdollisuutta.
Eikä kaikkien voimat ole yhtä suuret ja tahto yhtä luja kuin joillakin toisilla.
Ulkokuori voi myös pettää ja niilläkin, jotka näyttävät vahvoilta voi olla omat ongelmansa, jotka eivät vain näy tai joita ei edes tunnista, koska ne eivät ole/olisi itselle ongelma.
Joku sanoi jossain, että "Älä kadehdi ihmistä, sillä et tiedä hänen salattua suruaan."
Hyvä kirjoitus. Minusta on kiva, että rohkenet kirjoittaa näin tässä ”valitse itse asenteesi äläkä valita” –kulttuurissa. En voi mitään sille, että ajattelen tämän positivismin kärjistyneen useiden ihmisten päässä ällöpositivismiksi, jossa kaikki on mahdollista ja kiinni ainoastaan ihmisestä itsestään. Jos uskaltaa muuta väittää, niin leimataan pessimistiksi tai kerrotaan ”ei ihme, kun olet noin negatiivinen”.
Vapauteen ja valinnanmahdollisuuksiin on kait helpoin uskoa, jos elämä on omalla kohdalla sujunut suht. kivuttomasti. Silloin on helppo arvostella toisia ja muistuttaa valinnanvapaudesta. Kaikilla ei kuitenkaan ole samoja eväitä (saati persoonallisuutta) syntyessään. Miksei se saisi vaikuttaa?
Sitä paitsi onnellakin on merkitystä. Toisilla sitä tuntuu olevan enemmän kuin toisilla. Ja tämä ei ole mikään katkera heitto, vaan mielipiteeni. Toisilla käy tuuri.
Aika hassua sinänsä, mutta itse uskon vapauteen (vaikkei minulla sitä vielä ole). Vapaus toki tarkoittaa eri asioita eri ihmisille, mutta minulle sillä on suuri merkitys. Oikeastaan kaikkein suurin. Minulle siis tuo lohtua ajatus siitä, että on mahdollista saada se henkilökohtainen vapaus ja elää haluamallaan tavalla. Jos ei minulla tätä toivoa olisi, niin ei varmaan huvittaisi elää ollenkaan.
Lähetä kommentti