sunnuntai 24. tammikuuta 2010

Onks ihquu vai ei?

Joka meikäläistä yhtään tuntee, tietää varmasti, että harva täti-ihminen tykkää nuorisosta (ihan kastikkeesta riippumatta) niin valtavasti kuin minä. Siispä tämä ei ole mikään kaikenkattava nuorisonparjaus postaus, eikä tarkoitus ole osoittaa sitä elämänmuotoa mitenkään ala-arvoiseksi. Kunhan tässä vähän ihmettelen ja pyörittelen silmiäni.

Jokin aika sitten, ensinnäkin, luin artikkelin, jossa taivasteltiin tutkimusta, jossa selvisi, että 16 -vuotiaiden brittinuorten sanavarasto on romahtanut noin neljästäkymmenestätuhannesta sanasta kahdeksaansataan. Sitä se chattailu, tekstailu ja muu mesettäminen teettää..Eikä ole ihme, jos välillä pitää ottaa fyysisemmät keinot avuksi, kun sanoja ei ongelmatilanteitten selvittämiseen kertakaikkiaan ole. Ilman puhetta on myös aika vaikea tulla ymmärretyksi - jopa ymmärtää itse itseään. Kommunikointitaidot tarkoittavat muutakin kuin sähköisten välineiden hallintaa...

Aika monen suomalaisnuoren suusta kuuluu onneksi toistaiseksi ihan tolkullista puhetta, vaikka yo-kirjoitusten tarkastajat joka vuosi muistavatkin tiedottaa tason laskemisesta. Vielä kieltäkin enemmän olenkin huolissani nuorten tunne-elämän vivahteiden kapeutumisesta. Kun median massaviihde on mitä on, eikä kaikilla vanhemmilla ole kykyjä ,kiinnostusta, eikä aikaa jälkikasvunsa vuorovaikutukselliseen kasvattamiseen, kuka lapsia kasvattaa? Mielenterveyspalveluita ei riitä kaikille, eikä koulustakaan oikein ole kokonaisvaltaisen persoonallisuuden kehittäjäksi. Siksikö yhä useammasta nuoresta näyttää kasvavan tunne-elämältään merkillisen rajoittunut ja kapea-alainen?

Kyllä lapsipsykologit kautta aikojen ovat havainneet, että tietyssä kehitysvaiheessa lapsen maailmankuva on kovin mustavalkoinen. Kaikkea joko rakastetaan tai vihataan, fanitetaan tai inhotaan sen mukaan tuottaako se itselle mielihyvää tai hyötyä vai ei. Nykyään vaan tuo vaihe näyttää joillakin jatkuvan pelottavan pitkään - eräillä elämän loppuun saakka.

Meitä vanhoja tätejä syytetään usein konservatiivisuudesta, ahdasmielisyydestä ja rajoittuneesta, mutta kokeilkaapa vaan vaikkapa syöttää teineillenne ruokaa, jota he eivät ole ennen maistaneet tai ehdottaa jotain muuta ennen kokematonta, joka ei nyt juuri satu olemaan kaveripiirissä suosion huipulla...

No, joo. Eiköhän tämä nyt tästä tällä erää riitä...Täti menee nyt ottamaan verenpainelääkkeen ja istuu sitten katselemaan elokuvaa, jossa kaikki ovat kauniita, hoikkia, dynaamisia ja alle 30-vuotiaita. Viis siitä, että käyttäytyvät kuin leikki-ikäiset hiekkalaatikolla..

Akka krätisee ihan salaa vaan

Tämä blogihan loppui jo aikapäiviä sitten. Loppui sanottava ja tuli fiilis, että tarttis löytää toisenlaista näkökulmaa tähän bloggaamiseen. Oli helpompi aloittaa puhtaalta pöydältä. No, nyt sekin pöytä on jo roinan peitossa ja krätisyttää niin vietävästi, joten taidanpa palailla tänne satunnaisesti valittelemaan milloin mitäkin, kuten krätinäblogin teemaan sopii ja jätän ne toisenlaiset asiat sitten muualle.

Eihän tänne nykyään löydäkään kuin joku satunnainen matkailija, kun ei blogi ole edes listalla ja ehkä hyvä niin. Mutta sitten asiaan ja siitä ihan erillinen postaus.