torstai 11. kesäkuuta 2009

Ruma akka krätisee

Tänään tuli taas netissä chattailtua ihmisen kanssa, jota en ole nähnyt kahteenkymmeneenviiteen vuoteen ja niin kypsyi Krätyakan pääkopassa se pieni kysymys, (koko maailman vaarallisin ihan luomismyyttienkin mukaan), joka on sotkenut monet hyvät systeemit ja romahduttanut kokonaisia poliittisia järjestelmiä, nimittäin kysymys MIKSI?

Kekustelukumppani vonkasi valokuvaa ja sanoi uskovansa, että olen edelleen hyvännäköinen, vaikka en myönnä sitä (hänen sanojaan, ei minun. Itse en ole koskaan ole ollut tyytyväinen ulkonäkööni). En tasan ole. Olen vanha, läski, rupsahtanut ja kaikin puolin rähjääntynyt kuin loppuun ajettu ja paljon kolhittu Skoda.

Oleellista keskustelussa oli kuitenkin se, että Krätyakkaa alkoi vimmastuttaa koko ulkonäkökysymys niin, että tutummalta ihmiseltä olisin jo tiedustellut suoraan, miksi ihmeessä se on niin tärkeää, miltä minä näytän. Miksi naisen ylipäätään pitäisi näyttää viehättävältä? Ketä ja mitä se palvelee? (juu, juu, evoluutiofanit, lisääntymistä tietenkin, mutta kun näin vanhojen akkojen ei ole tarkoituksenmukaista enää edes lisääntyä)

Äiti on jo 44 vuotta yrittänyt minulle opettaa, että on kohteliasta ottaa toiset huomioon pukeutumalla siististi ja huolehtimalla kampauksestaan. Sanat "kaunis", "nätisti laitettu" ja "aina niin huoliteltu" vilahtelevat äitikultani puheissa tiuhaan hänen kuvaillessaan minulle tuntemattomia naisia. Jostain syystä samat ilmaisut eivät koskaan esiinny hänen puhuessaan miehistä. Mikä pettymys äitiparalle mahtaakaan olla, että molemmat tyttäret viihtyvät paremmin römppäisissä verkkareissa kuin "nätisti laitettuina", vaikka toinen on peräti aikoinaan valmistunut vaatesuunnittelijaksi ja pukutaiteen maisteriksi.

Laajemminkin ajateltuna tässä mättää nyt jokin. Ymmärrän, että ulkoinen olemus on merkittävä osa viestintää, statusta, seksuaalista vetovoimaa ja joskus esteettistä nautintoakin. Joka tapauksessa meitä ihmisiä on kuitenkin monenlaisia ja niin on myös erilaisia makuja kauneuden suhteen. On yksilöitä, jotka täyttävät yleiset ja yhteiset kauneusnormit. Silti he eivät kaikkien silmää miellytä. On myös meitä, joilla kaikenlaiset estetisointiyritykset menevät jo pelkästään katastrofinhallinnan puolelle ja silloin herääkin kysymys mikä oikeastaan on tarpeellista ja miksi?

Kun en kerran millään ilveellä enää kauniista käy, miksi ihmeessä pitäisi edes yrittää. Jos puolisoni pysyttelisi liitossamme pelkästään ulkoisten avujeni vuoksi, olisi hän vaihtanut edustavampaan malliin jo aikoja sitten. Koska olen työelämän ulkopuolella, en joudu enää murehtimaan sitä, että kauniimmat ohittavat työhaastatteluissa minun pätevyyteni ja koulutukseni. En kaipaa ihailevia katseita kadulla, enkä ylimääräistä seksiseuraa. Ketä varten minun siis pitäisi yrittää kaunistautua?

Toki silmänilo on monille ihan todellinen ja elämää rikastuttava ilo, mutta kyllä tämmöisiä lieviä ympäristöhaittojakin pitää katukuvassa sietää. Se kasvattaa luonnetta ja realitettitajua. Se pieni yksityiskohta tässä henkilökohtaisessa episodissani silti itseironisesti hymyillyttää, että miksi hemmetissä en lähettänyt sille kaverille itsestäni tuoretta kuvaa?! Olenko turhamainen vai mistä on kysymys?

Luulen, että hiukkasen tässä on sitäkin, mutta vielä enemmän kyse on siitä, että haluan säilyttää siitä vanhasta kaverista oman positiivisen käsitykseni... ja nyt en puhu ulkonäöstä. Haluan edelleen kuvitella, että hän on ihminen, jolle toisen sisäinen kauneus on tärkeämpää kuin ulkonäkö... siitäkin huolimatta, että niin ei ehkä ole.


9 kommenttia:

Flora kirjoitti...

Nämä ovat kyllä aivan mainioita nämä sinun blogisi! Olen aiemmin käynyt vain Toivon kodissa, joka on ihana, mutta tämä krätinäblogi on vielä sille aivan mainio vastapaino.

Nelmi kirjoitti...

Luulen, että viimeinen oletuksesi asiaan on se todellinen syy miksi et sitä kuvaa sinne laittanut. Meillä on useinkin halu pitää kiinni omista hyvistä ajatuksistamme toisen suhteen, niin pöljältä kuin tuo nyt nykypäivänä kuulostaakin. Ajattelen, että me vanhemmat ihmiset ainakin teemme niin.
Kysymys sinänsä on mielenkiintoinen, miksi meidän pitäisi näyttää hyvältä? Tätä minäkin olen miettinyt. Olisiko se vain sen vuoksi, että arvostaisi itseään ihmisenä hiukan. Kun käy kampaajalla ja pukeutuu muihin kuin iänikuisiin verkkareihin, niin sitä ihan huomaamatta ryhtikin paranee. Tai jos ei itsearvostus ole tarpeen, niin fysioterapeutit ainakin ovat tyytyväisiä hyväryhtisistä iäkkäämmistä naisista..oletettavasti :D

Anonyymi kirjoitti...

Kai sitä nuorena olikin kauneuden perään. Päätellen siitä, että vaimo oli nätti kuin kissantassu. Muistutti kovasti Elina Saloa, jonka ihana ääni vieläkin hivelee muistikorvaani.

Eli ei silloinkaan ollut kysymys pelkästä ulkonäöstä, vaan persoonallisuudesta.

Eikä etenkään näin ´kypsemmässä´ iässä. Persoonallisuus ja sisäinen hehku eli karisma tuppaavat menemään kauneuden edelle.

Tosin vieläkin vanhan niska taipuu, kun hyvännäköinen vartalo ohitse purjehtii.

Se vanha aatami!

Iisi

utukka kirjoitti...

Pyyhkäse tuo r-sana pois. Se on niitä nuoruuden höpsötyksiä. Nyt ollaan oma itsemme. Jos tuntuu mukavalta farkuissa, niin farkuissa kuljemme. Tosin verkkarit on venyvämmät. Sisäinen kauneutesi loistelee miehesi silmistä, ja siksi olet onnellinen, vaikka useinhan sentään voi olla aihetta krätinäänkin. Just life!

Ofelia kirjoitti...

Meinasin jo sanoa että paa ihmeessä sille tuore kuva itsestäsi, mutta sitten vastasitkin asiaan jo itse. =) Minä olen ihminen joka tykkää laittautua mutta en minä ystävikseni kyllä ketään ulkonäön perusteella valitse...! Meidän äiti läskikammoisena sanoo usein lihavista näin: "Se on kauheen lihava - mut silti ihan kiva!" Välillä minua naurattaa tuo, välillä raivostuttaa.

Millan kirjoitti...

Kiitos,Flosra. Minäkin viihdyn sinun blogissasi :-)

Mitenköhän nyvin mahtaisivat sopia yhteen korkokengät ja verkkarit, Nelmi? Minulla ryhti paranee korkkareilla ja tykkään sellaisista kovasti, mutta joustavat lökäpöksyt on mukavia:-) Kiva , kun ilmaannuit kommentoimaan.

Aika kivasti sanottu tuo "nätti kuin kissantassu", Iisi. Minustakin Elina Salo oli nuorena lumoavan kaunis.

Vapauttavia ajatuksia, Utukka :-) ja sinullakin onm ihastuttava blogi. Olen visiteerannut sillä pitkään, vaikka en ole aiemmin kommentoinut

Heh heh, äitisi ei taitaisi päätäsi silitellä, Ofelia, jos tietäisi, että hänestä tuommoista paljastat. Vieläkin hihityttäää, mutta noinhan juuri monet tämän ukonäköasian kokevat.

Nelmi kirjoitti...

Kyllä kai korkkaritkin verkkareitten parina voisivat käydä, mikäs siinä. Varsinkin jos esteettisesti ajatellen olisivat samaa värimaailmaa:D Korkkareita en itse tullut ajatelleeksikaan, ne kun eivät oikein sovi minulle, niillä on paha kävellä paria askelta enempää. Kuitenkin minä jossain turhamaisuuden puuskassa olen viime kesänäkin sellaisia ostanut kahdetkin... nyt vain täytyisi löytää oikea kohde niiden käyttöön. Kauppareissut eivät käy, niihin tarvitaan hyvät kävelykengät taikka näin kesällä urheilusandaalit. Sitä olen miettinyt, että voisnko olla niin vapaa, että laittaisin hameen ja urheilusandaalit (ruskeat) samalla kertaa kauppareissulle. Tätä aihetta voisi ruotia omassa blogissa lisää hmm ;)
Olen muuten taustalla seuraillut blogejasi jo jonkun aikaa, mutta eilen päätin ilmaantua näkösälle, kirjoittelet kivasti ja rohkeasti asioista, aidosti mietittynä ja se mielyttää minua.

Holly kirjoitti...

Onkohan chattikaverisi sellainen, joka on uhrannut vapaa-aikansa ja rahansa ulkonäkönsä eteen? Ehkä hän halusi päästä lähettämään oman kuvansa...

Millan kirjoitti...

Kiinnostava näkökulma, Holly. Nuorempana ulkonäkö ei kyllä kuulunut hänen parhaimpiin puoliinsa, mutta eihän sitä koskaan tiedä :-)