tiistai 9. kesäkuuta 2009

Koskaan et muuttua saa

Se laulunteksti, jossa sanotaan, että ..".ole sellainen vain, jona nähdä sut sain, ole muisto mun nuoruudestain" ja jossain kohtaa "koskaan et muuttua saa", on yksi karmeimmista, jonka tiedän. Onhan se nyt aika kohtuuton ja vastenmielinenkin ajatus, että ihmisen pitäisi pysyä sekä ulkoisesti että sisäisesti samanlaisena hamasta nuoruudesta harmaaseen vanhuuteen saakka.

Krätyakka on viime aikoina törmäillyt netissä ja vähän muuallakin kolmenkymmenen vuoden takaisiin tuttuihin ja välillä tuntuu, että olisi kiva, jos ei oltaisi törmäilty. Varsinkin entiset poikaystävät olisi mukavaa säilyttää muistikuvissaan semmoisina suloisina teinipoikina, joina heidät aikakausia sitten on tullut viimeksi tavattua. Sama pätee muistikuviin itsestä heidän mielessään.

Olisi niin mukavaa pysyä edes jonkun muistoissa semmoisena kuin joskus on ollut, sillä usein tuntuu, että näissä nahoissa ei siitä ihmisestä ole mitään muuta jäljellä kuin dna ja hämäriä muistikuvia. Ehkä jotkut säilyttävät ulkonäkönsä lisäksi paljon samoja persoonallisuuden piirteitä lapsesta vanhaksi saakka, mutta minua elämä on hionut ja välillä järeämmilläkin työkaluilla muokannut niin paljon, etten aina tunnista esimerkiksi vanhoista teksteistä itseäni lainkaan.

Kun menimme naimisiin, kiusasin mauttomasti puolisoani, (joka kalenterivuosiltaankin on minua kolme vuotta nuorempi), että kun minä niin kovasti pidän nimenomaan nuorista pojista, hänen olisi parasta pysytellä nuorekkaana. Kiltisti mies sitten lupasi ja vannoi pysyvänsä aina kuusitoistavuotiaana. Enkä voi todeta muuta kuin, että sanansa mittainen mies, koska häneltä vielä kolmenkympin kieppeillä kyseltiin ravintolan ovella papereita, eivätkä huonosilmäiset seurakuntamummot vieläkään aina hoksaa, että se pitkätukkainen pojankloppi, joka heitä retkellä paimentaa, onkin yli nelikymppinen mies.

Vaimona olen kyllä suunnattoman helpottunut, ettei tuo puoliso henkisesti sittenkään jäänyt teini-ikäiseksi. Nyt, kun itse tunnen itseni jo huonokuntoiseksi kahdeksankymppiseksi, impulsiivisen teinipojan vauhdissa pysyminen voisi käydä ylivoimaiseksi.

Yhdessä vanhenemiseen ja sen myötä tapahtuviin muutoksiin liittyy myös se hyvä puoli, että elämä pysyy mielenkiintoisena. Pikkuhiljaa näkökulma asioihin muuttuu ja kun kumppanikin muuttuu omaa tahtiaan omaan suuntaansa, on jännittävää löytää toisesta vielä useamman vuosikymmenen jälkeenkin uusia puolia. Samat elementit ovat tallella, mutta aika kääntää niitä eri asentoon, vähän kuin kaleidoskoopissa.. Juu, niinhän sen täytyy olla..



8 kommenttia:

Famu falsetissa kirjoitti...

Olen samma mieltä kanssasi tuon iskelmän sanoista. Monissa erittäin suosituissa iskelmisssä on sellaiset sanat, että tuntuu siltä, ettei kukaan ole niitä kunnolla kuunnellut. Yksi mitä ihmettelen on "Ystävän laulu". Kyllä siinä ystävältä vaaditaan. Sitten vaan jätetään, jos ei käy sama mikä itselle.

Millan kirjoitti...

Olen jämptilleen samaa mieltä myös tuosta Ystävän laulusta :-D Minulla ei sellaista kaveria olekaan, jonka kanssa lähtisin rämpimään seuduille, missä pitkospuutkin loppuvat - en sen paremmin konkreettisesti kuin kuvainnollisestikaan.Menkäöön itsekseen, jos hyttysten ruuaksi hinkuu.. ;-)

-stjtr- kirjoitti...

Frouva on nyt vastuussa siitä, että päässäni on koko päivän soinut yksi ainua laulu...

Minua kyllä vähän ahdistaa, kun olen nähnyt viime aikoina niitä lähes 14 vee sitten pikkupojiksi ja -tytöiksi (nuoriksi) jättämiäni ihmisiä isinä ja äiteina. Jotenkin sitä kuvitteli, etteivät ne ikinä vanhenisi.

Mutta toisaalta tuo naamakirja on ihan hyvä, näkee tilanteen ensin sieltä, ennen kuin törmää ns todellisuuteen. ;-D

Anonyymi kirjoitti...

Enhän minä itse vanhene, mutta se peilikuva on ränsistynyt rumasti.

Iisi

Heikki kirjoitti...

Minullakin taitaa olla "pahanlaisena" tuo beibifeistauti. Se on ollut joskus kiusallaista, mutta vuosien vieriessä olen alkanut toivoa vaivan säilymistä. Löysin muuten eilen netistä entisen kouluni sivuilta vanhoja luokkakuvia. Osan muistan hyvin ja joitakin olen tavannutkin. Mutta joukossa on myös unhoon painuneita (ehkä en heitä tuntenut tuolloinkaan ja sellaisia, joiden nimet eivät tule ainakaan heti mieleen.

isopeikko kirjoitti...

Onkin mielenkiintoinen ajatus, että osa meistä on jäänyt ikään kuin hyytyneenä ja pysähtyneenä toisen muistoihin. Mitäs jos ne kaikki tipahtaisivat yhtäkkiä ja kerääntyisivät yhteen muodostaen sen entisen ihmisen? Mikähän osa on kulkenut meidän mukana ja mitä sen puuttuminen siinä tuorestetussa ensisessä ihmisessä merkitseen. Miälenkiintoista :)

Millan kirjoitti...

Voi jestas, ja vielä niin huonon biisin päästin liikenteeseen, stjtr

Me ollaan, Iisi, varmaan käyty samassa putiikissa peiliostoksilla ;-)

Juu se on, Heikki varmaan ihan mukava tauti varsinkin, jos vaimollasi on sama vaiva ;-)

Vangitseva ajatus, Isopeikko. pitääpäs jonakin unettomana yönä kehitellä sitä eteenpäin ;-)

Obeesia kirjoitti...

Toinen sanoitus, joka ei sovi minulle yhtään kuuluu: en päivääkään vaihtaisi pois.

Kyllä vaihtaisin! Ei elämä ole aina niin herkkua ollut.