perjantai 12. kesäkuuta 2009

Ei köyhä, mutta kipeä

Mielessä pyörii aihe, johon sain inspiraation Äijän taannoisesta toteamuksesta. Kuvittelin kirjoittavani siitä napakan postauksen, kunhan palaan letkunnielentäreissulta, mutta jälleen vei materia voiton hengestä. Sen aiheen aika on siis myöhemmin. Nyt pitää purkaa paha olo pään sisältä sanoiksi ja sitten taidan painua hetkeksi kissojen kanssa päiväunille keräämään voimia kasvimaahommiin.

Aamu jo alkoi ikävänpuoleisella yllätyksellä, kun joku kisuista oli ilmeisesti taas ulottunut ulkoiluhäkkinsä raosta kielonlehtiä pureskelemaan. Aamuateriat oli epäilemättä sitä ennen nautittu, kun oksennusta riitti hämmästyttävän laajalle alueelle pitkin alakertaa.

Seuraavaksi huomasin, että huolimattomuuksien ja unohdusten summana kukkaroni pankkikortteineen ja muine tykötarpeineen on ajautunut miehen mukana viikoksi Lappiin. Onneksi on kaapissa sentään tarpeeksi syötävää koko laumalle, mutta kipulääkkeitä en nyt pääse apteekista hakemaan, kun ei ole sairausvakuutuskorttia käytettävissä.

Kun soitin asiasta miehelle, kuulin, että hän oli viime yönä, pimeässä erämaamökissä, makuupussin kanssa kompuroidessaan kaatunut ja kolhinut päänsä. Mitään verta kummempaa ei kuulemma pääkopan sisältä ollut ulos pyrkinyt, joten terveyskeskusta kohti ei oltu yöllä lähdetty. Sinne kun olisi saattanut ollakin toistasataa kilometriä matkaa..

Se perhanan (anteeksi. en minä yleensä kovasti voimasanaile, mutta nyt sitä ylimääräistä voimaa tarvitaan) mahantähystys oli sitten onneksi aika nopea toimitus. Muuta positiivista en siitä voi sanoa. En käsitä, mitä hyödyttää moittia potilasta siitä, jos hänellä on voimakas oksennusrefleksi ja verenvuoto ruokarööristä hankaloittaa näkyvyyttä kamerassa - varsinkin, kun ne kaksi oiretta olivat tällä kertaa juuri se syy, miksi potilas oli tutkimuksiin lähetetty.

Onhan se tärkeää, että lääkärit osaavat käyttää niitä tutkimusvempeleitään ja ymmärtävät jotain fysiikan päälle. Jonkin verran ihmissuhdetaitoja olisi silti hyvä myös hallita.

Kotiin tultua löysin sitten vielä sohvatyynyni suolistettuna. Nuorin koira oli jätetty ensimmäistä kertaa eläessään yksin ilman koirasiskoa tai ihmisseuraa..jotain kai piti suruunsa syödä. Tuttu juttu.

Äidille pitäisi jaksaa soittaa. Hän on kovassa keuhkoputkentulehduksessa sairaalassa. Kielsi tulemasta käymään, jottei tauti turhaan tartu. Pitää kuitenkin tästä vähän piristyä, ennekuin uskallan tarttua luuriin. Ei sitä ehdoin tahdoin välitä omaa pahaa oloaankaan tartuttaa.. Vatsaan sattuu koepalojen oton jäljiltä ihan tolkuttomasti ja verta pitää syljeskellä vähän väliä.

Talousuutisissa oli vaihteeksi tänään tämmöinen juttu. Siinä kerrotaan, että perusturvan taso on Suomessa niin alhainen, että sairastuminen suistaa monet ihmiset köyhyyteen. Niinpä. No, köyhäksi tämä Akka ei juuri tällä hetkellä itseään tunne. Kipeäksi kyllä.

8 kommenttia:

BamiellaJ kirjoitti...

Vastoinkäymisiä, lääkärissä käyntiä, lemmikkieläimistä huolta ja vaivaa jne. Millan, luin myötätunnolla tämänpäiväisen viestisi nimimerkillä kokemusta on.

Nelmi kirjoitti...

Onpa sinulla ollut kurja päivänalku kaikkinensa. Lääkärit tarvitsisivat kyllä jonkinlaisen psykologin testin ennenkuin pääsisivät edes opiskelemaan. Meille sairaanhoitajille se tehdään automaattisesti ja vasta sitten pääsee opiskelemaan, kun selvittävät, että pärjätään ihmisten kanssa. Eikä lääkäreille pari psykologian kurssiakaan pahaa tekisi.
Noista kipulääkkeistä sanoisin ja luulen, että toimiikin. Jos käyt samassa apteekissa, niin niillä on kyllä tiedot sinusta ja tuntevat pärstäkertoimellakin ja reseptistä ne saavat kaikki muut tiedot. Ainakin yliopiston apteekissa ne ottavat omasta lapustaan siitä viivakoodista reseptissä, tiedot koneelleen viivainlukijalla. Uskoisin myös, että antavat tarvittavan määrän, kun selität missä on rahapussisi...Tuskin ne koko satsia rahatta antaa, mutta sen minkä tarvitset, kunnes rahat tulevat kotiin. Toinen asia on sitten jos joltakin voisit lainata tarvittavan summan, se helpottaisi asian hoitumista tietenkin.
Mutta jos apteekki heittäytyy hankalaksi on vielä toinen mahdollisuus, terveyskeskuksen sairaala tai kaupungin sairaala. Osastoilla on aina kipulääkkeitä ja uskon, että sieltä voisi saada reseptin kanssa lainaan tarvittavat tabletit ja veisit sitten lainan takaisin.
Vai olenko nyt ihan liian optimistinen? Meillä täällä pkkukaupungissa tuo kävisi, mutta kun en tiedä isojen kaupunkien toiminnasta ja edes siitä missä asut.
Toivottavasti onnistut. Muutenkin toivottelen sinulle parempaa päivänjatkoa ja jäätelö auttaa kylmänä verenvuotoon. Ja jos oksennuttaa vieläkin, niin voi oksentaa hyvänmakuista :) Voimahali sinulle yltiöpäiseltä optimistilta :)

Piia Emilia kirjoitti...

Minä sain lääkkeeni ilman kela-korttia, kun pyysin apteekista soittamaan kelaan, ja tarkistamaan sairasvakuutustiedot sieltä. Mikä oli sinänsä jännä, että ilman henkilöllisyystodistusta, en saanut kelasta väliaikaista todistusta, uutta kela-korttia odotellessa.

Terveyskeskuksen päivystyksestä voisi irrota päivystyspakkaus tarvitsemiasi lääkkeitä?

Olen itse taistellut ilman lompakkoa kohta kolme viikkoa. Normaaliarki menee ihan hyvin, kun on mies maksamassa kaiken, mutta kyllä oli hiton hankalaa saada tilattua uudet paperit, kela-kortit, pankkikortit jne...

Ofelia kirjoitti...

Sulla on mahtava kirjoitustahti! Tulin tätä kommentoimaan ja taas oli uusi kirjoitus! =)

Mulle on 2 kertaa tehty toi gastroskopia, se on ihan hirveää!!! Ekalla kerralla hoitaja sanoi: "No niin, yritäs nyt olla yökkimättä, hengittelet vaan rauhallisesti ja rauhotut." Siis meditaation paikka?! =D

Meillä ei kyllä varmaankaan kävis toi mitä Nelmi ja Jamido ehdottaa lääkkeiden kanssa... Mutta toivottavasti sulla onnistuu!

Mua kyrsii toi perusturva-artikkeli. Prkl! Kun noinhan se on, itekin oon kokenut.

Millan kirjoitti...

Eipä voi suruja vertailla, mutta enpä nyt haluaisi vaitaa osia sinunkaan kanssasi. Lämpimiä ajatuksia myös sinnepäin, Bamiella-

Kiitos hyvistä vinkeistä, Nelmi. Kokeilin jätskiä ja se auttoi! Hoitsuista minulla onkin sellainen mielikuva, että he oat aika usein paremmin kuin lääkärit tehtäviensä tasalla.

Mikäs lompakkokriisi sua onkaan kohdannut. Onkohan multa jäänyt blogistasi joku postaus väliin. Tartteekin mennä heti tarkistamaan, Jamido :-)

Jep jep, meditaatiosta on moneksi, Ofelia :-)

isopeikko kirjoitti...

Sosiaalisilta taidoiltaan köyhät rupeavat lääkeäreiksi. Se on ihan hyvä, koska lääkäri ei kuitenkaan kykenisi kantamaan kaikkien potilaidensa tauteja ajatuksissaan. Niiden pitääkin olla sellaisis köyhimyksiä.

Millan kirjoitti...

Siitä on Krätyakkakin samma mieltä, ettei tohtorin hommassa liika herkkyys ole hyvästä.

Aleksityymikot ovat kuitenkin tutkitusti huonoja esimiehiä, vaikeita työtovereita, eivätkä osaa kommmunikoida asiakkaiden kanssa.Kaiken kukkuraksi ne ahdistavat tunteet ovat olemassa siellä aleksityymikon sisällä, vaikkei hän niille osaakaan mitään tehdä. "Syövät rotan lailla" sanoisi kai Dave Lindholm.

Tunneäly, joka on aleksitymian vastakohta, on kuulemma kyky, jota voi kehittää. Se auttaa pärjäämään paremmin sekä itsen että toisten kanssa. Epätäsmällisesti sitä tunneälyä joskus sosiaalisiksi taidoiksikin kutsutaan..

Neria kirjoitti...

Huhhuh, vatsalaukuntähystyksestä on itselläkin hirveän huonot kokemukset. Miulla tulee paniikki heti, jos tuntuu vähänkin siltä, ettei nyt saa kunnolla henkeä. Kiskoin sitten kauhuissani putken kurkusta pois (ei se ollut edes vielä pitkälle ehtinyt). Kirurgi yrmisteli ja näytti hapanta naamaa, kun niin kehtasin hänen kallista aikaansa tuhlata moisiin turhuuksiin, sanoikin vielä jotain sen suuntaista. Hoitaja sitten piteli miun käsiä selän takana ja selitti samaan aikaan tekopirteällä äänellä, ettei tämä ole ollenkaan kauheaa, onpa joku nauranutkin toimituksen ajan jne. kun kirurgi tunki putkea kurkkuun. Ja miusta tuntui suurinpiirtein, että kohta on nirri pois, hyvästi julma maailma. Jäi toimenpiteestä aika absurdi olo ja vakaa päätös, että seuraavalla kerralla vaadin tuhdin rauhoituksen, mahdollisesti jopa taju kankaalle.

Onneksi paikkakunnan vaihdos varmisti, ettei kyseinen kirurgi enää osu minun kohdalle.