Väsynyt

Myönteisen ajattelun päivä sujui yllättävän hyvin siihen saakka, kunnes iltapäivällä törmäsin uutiseen Saksassa sattuneesta joukkomurhasta. En kyennyt lukemaan paria otsikkoa enempää, vaikka juttuja nettiin päivitettiin kaiken aikaa. En kertakaikkiaan jaksanut.

Muistikuvat Jokelasta, missä itsekin olen asunut kauan sitten, ja täältä Kauhajoelta, tulvivat mieleen kauhun ja vihan sekaisena mylläkkänä. Oppilaitos, jossa täällä ammuttiin otettiin takaisin käyttöön vasta pari viikkoa sitten. Aina sen ohi ajaessa tuntuu kuin vatsanpohjassa olisi jäätä.

Olen aina ihmetellyt, miten sodan, kidutuksen tai muun julman väkivallan uhreiksi joutuneet ovat pystyneet jatkamaan elämäänsä, eheytyneet, toipuneet, löytäneet uuden elämänuskon ja toivon. Ehkä sellaiseen parantumiseen tarvitaan hyvää kuntoa - vähintään psyykkistä, mutta ehkä myös fyysistä, toisten tukea ja paljon aikaa. Toisissa elämä sykkii voimakkaampana kuin toisissa. Minulla ote elämästä on aina ollut kevyt.

Nyt tuntuu, etten jaksa ajatella, analysoida, pohtia tai yrittää selittää mitään. Vielä vähemmän huvittaa yrittää olla hauska tai terävä. Läppäri saa nyt levätä lyhyemmän tai pidemmän aikaa. Akka painuu peiton alle pahaa maailmaa pakoon ja käyttää todennäköisemmin huomenissa aikansa muuhun kuin bloggailuun tai uutissivuilla surffailuun.