perjantai 27. maaliskuuta 2009

Petokammoa

Suhteellisuudentajun puute on toisissa ihmisissä piirre, joka krätyakkaa eniten kärmistyttää. (pahuus ja ilkeys sen sijaan herättää puhdasta raivoa).Yksi esimerkki siitä on tämä suomalaisten nykyinen petokammo. Viimeisen sadan vuoden kuluessa on kuollut karhun raatelemana ehkä kaksi (korjatkaa, jos olen väärässä) suomalaista. Liikenteessä menehtyy vuosittain useita satoja - eriasteisista pahoinpitelyistä ja suoranaisista henkirikoksista puhumattakaan.

Silti ihmisiä haetaan helikopterilla metsästä, kun on satuttu näkemään suuret tassunjäljet ja jotain epämääräistä karvaista vilkkumassa puiden välissä. Tänään osui silmiin uutinen, jossa paljastettiin taannoinen karhuhavainto Nuuksiossa lieväksi liioitteluksi. Kyse oli nimittäin ilveksistä.

Jos uskoisin psykodynaamisiin teorioihin, olisi helppoa väittää ihmisten heijastavan alitajuisia pelkojaan ulkomaailmaan valitsemalla kohteeksi myyttiset pedot, jotka ovat uhanneet jo esi-isiemme olemassaoloa historian hämärissä. Todellisuudessa nykyisessä eloonjäämiskamppailussamme vastassa ovat huomattavasti vaikeammin hahmotettavat uhkat.

Siksi tuntuukin järkyttävältä ja epäoikeudenmukaiselta, että esimerkiksi media ja myöskin yksittäiset ihmiset antaumuksella ruokkivat tätä kauhuamme. Heti, kun ihmisten ilmoilla on näkynyt jokin ihmisen hallinnasta vapaa elukka, haetaa pyssyä ja metsästyslupaa. Iltapäivälehdet mässäilevät petohavainnoilla, tapetulla karjalla ja lemmikkikoirilla.

Karua muistuttaa, mutta enemmistö ihmisistä taitaa osallistua vastaaviin veritekoihin päivittäin sangen konkreettisesti syömällä jonkun toisen elollisen ruumista lautaseltaan. Siitä ei kuitenkaan erityisempä meteliä pidetä.

Toki akkakin järkyttyisi sydänjuuriaan myöten, jos peto takapihalta jonkun rakkaista karvateista nappaisi, enkä tuota puolisoakaan toki suden suuhun välittäisi antaa. Hieman naurettavalta vaikuttaa kuitenkin naapurinemäntien hysteerinen pedonpelko, kun marjaankaan ei enää uskalleta lähteä, kun naapurikunnassa on nähty susi.

Akka rämpii kyllä ryteiköissä sen, minkä kunto antaa myöten. Pitäähän susien ja karhujenkin syödä. Jos ne akan joskus evääksi ottavat, niin se on sitten korkeampien voimien tahto, enkä minä moista vastaan rupea pullikoimaan, enkä tottavieköön kylällä karhukulkuset kintuissa kuleksimaan.

4 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

En osaa edes hävetä, mutta suoraan sanottuna, minä pelkään myös noita petoja... Maalla asumme Suomen karhurikkaimmalla seudulla, myös susia on havaittu useita laumoja ("havaittu", niinpä niin). Kyläläisillä on useita näköhavaintoja molemmista lajeista joskus ihan pihapiirissä asti. Mies laittaa kuuliaisesti Partioaitasta hänelle ostamamme karhukellon, kun lähtee metsään. Minä käytän sitä myös tiellä kävellessäni...

Voihan tuossa pelossa olla jotain alitajuista projisointiakin, mutta enemmän kyse on varmaan siitä, että ne ovat niin outoja nykyihmiselle, ja sitä paitsi, ainakin minä olen ihan aseeton kohtaamaan tuollaisen otuksen, monessakin mielessä aseeton. Kerran on ollut karhuemo lähietäisyydellä metsässä, minä 7. kuukaudella raskaana... Karhu väisti, mutta sellaista kokemusta en halua enää ikinä. Onneksi pelästys on usein molemminpuolista.

Kirlah kirjoitti...

Sanoisinpa, että maalla on helppo olla viisas, kun merellä on hätä. Olen samaa mieltä Pohojan akan kanssa.

Asun myös seudulla, jossa on paljon karhuja, susiakin. Pelko on oikeutettua, ei ole kiva, jos lammaslaumasta suuri osa menee suden suuhun, lampaille olisi ollut muutakin käyttöä. Itse en lähde metsään koskaan ilman kaveria, yritämme pitää jonkinlaista meteliä, että eivät pedot näyttäytyisi.

Toisaalta olen myös samaa mieltä Millaninkin kanssa. Ei joka ikistä kohtaamaansa elukkaa tarvitse heti tappaa. Etelä- ja länsisuomalaiset eniten kritisoivat itäsuomalaisten karhupelkoa, mutta anna olla jos vaikka hirvi ilmaantuu vaikka vain vilahtamaan, sitä ollaan jahtaamassa suurin armeijoin.
Siis jonkinlainen kohtuus ja suhteellisuus olisi hyvä asia!

Samaa sanoisin niistä taudeista, joita pelätään yli kaiken, hullunlehmän taudit, lintuinfluensat ja muut. Kaikki elukat tapetaan sukupuuttoon, jos jossain toisella puolen maapalloa on joku kuukahtanut.

Samaan aikaan ihmiset juovat viinaa, tupakoivat, käyttävät huumeita, kaahaavat liikenteessä, ja kaikkiin näihin kuolee Suomessa valtava määrä ihmisiä vuosittain, mutta kunhan ei vain saa hullunlehmän tautia.

Millan kirjoitti...

Eihän varovaisudesta haittaakaan ole, ellei se mene hysterian puolelle, Pohojan Akka :-)

Juuri tuollaista suhteellisuudentajua ajoin takaa, Kirlah. Lintuinfluenssapaniikki on siitä hyvä esimerkki.

Arjaanneli kirjoitti...

Olen nuorempana käynyt Nuuksiossa moneen otteeseen erilaisilla partioleireillä, enkä koskaan törmännyt minkäänlaisiin elukoihin.
Se tiedettiin, että siellä asustaapi karhu ( jo 70-luvulla), mutta se kuului sinne, eikä siitä numeroa tehty.
Oishan tuo syönyt jo muutaman "sudenpennun" jos olisi niin kamala peto mitä sanotaan.
Ennemminkin sielä oli haittaa käärmeistä, joiden populaatio oli melkoinen.