Tänään on läheisimmän ystävättäreni syntymäpäivä. Tutustuimme lukion ensimmäisellä luokalla, pian 30 vuotta sitten. Olin juuri muuttanut kohtalaisen kokoisesta kaupungista maalle, parinkymmenen kilometrin päähän kirkonkylältä, joka sekään ei minun silmissäni näyttänyt muulta kuin muutaman pikku kaupan ja koulun ryppäältä.
Huomioni luokassa kiinnittyi pian tyttöön, jonka letit ulottuivat takapuoleen ja nauru kaikui niin, että ikkunalasit helisivät. Hän oli hyväkäytöksinen, ujo ja erittäin tunnollinen oppilas - hieman toista kuin akka itse siihen aikaan.
Minua kosketti sen tytön aitous, puhdassydämisyys ja herkkyys. Itselleni kaikki oli jo silloin vaikeata ja sekavaa. Tuntui, että olin kuudentoista vuoden ikään mennessä ehtinyt kokea riittävästi yhden ihmiselämän osalle. Tuo lettipäinen tyttö muistutti minua siitä, että maailmassa oli vielä paljon kaunista, turmeltumatonta ja hyvää. Hämmästyttävintä oli, että hän hyväksyi minut ystäväksi, vaikka olimme ja olemme yhä edelleen monissa asioissa niin erilaiset.
Joku, jonka nimeä en nyt muista, on sanonut, että vanhat ystävät ovat ihmiselle paras peili. Itse olen sitä mieltä, että he ovat myös todellista rikkautta ja ankkureita, jotka pitävät meidät vaikeinakin aikoina elämässä kiinni. Tänään tekee mieli nostaa malja ystävyydelle ja sille ,edelleen pitkätukkaiselle ja puhdassydämiselle, ystävättärelle.
Huomioni luokassa kiinnittyi pian tyttöön, jonka letit ulottuivat takapuoleen ja nauru kaikui niin, että ikkunalasit helisivät. Hän oli hyväkäytöksinen, ujo ja erittäin tunnollinen oppilas - hieman toista kuin akka itse siihen aikaan.
Minua kosketti sen tytön aitous, puhdassydämisyys ja herkkyys. Itselleni kaikki oli jo silloin vaikeata ja sekavaa. Tuntui, että olin kuudentoista vuoden ikään mennessä ehtinyt kokea riittävästi yhden ihmiselämän osalle. Tuo lettipäinen tyttö muistutti minua siitä, että maailmassa oli vielä paljon kaunista, turmeltumatonta ja hyvää. Hämmästyttävintä oli, että hän hyväksyi minut ystäväksi, vaikka olimme ja olemme yhä edelleen monissa asioissa niin erilaiset.
Joku, jonka nimeä en nyt muista, on sanonut, että vanhat ystävät ovat ihmiselle paras peili. Itse olen sitä mieltä, että he ovat myös todellista rikkautta ja ankkureita, jotka pitävät meidät vaikeinakin aikoina elämässä kiinni. Tänään tekee mieli nostaa malja ystävyydelle ja sille ,edelleen pitkätukkaiselle ja puhdassydämiselle, ystävättärelle.
5 kommenttia:
No kyl mie halusin lähettää, mut tää jotenkiii tökkiii!
Oisin sanonu, et tälle miekii nostan maljan!
Ystävät ovat tärkeitä. Ja mikä ihmeellisintä, vuosikymmenetkään eivät tuo vierauden tuntua hyvien ystävien välille.
Juuri eilen sain sähköpostia entiseltä opiskelukaveriltani ja vaikka emme ole viiteen vuoteen nähneet toisiamme, ei ole mitään vaikeutta keksiä, mistä kirjoittaisimme tai mistä puhuisimme puhelimessa.
No ny sä taas porajutat mua... Minäkin nostan maljan, gefilusta tai laihaa teetä...
...elämä antaa
isoolla tarijottimella hyvää
enemmän ku kaharella
korvalla saa säilöttyä
ja yhyrellä suulla sanotuksi...
(ote Maire Lopin runosta)
Hyvät ja aidot ystävät pysyvät.
Lähetä kommentti