perjantai 30. tammikuuta 2009

Sydän

Sain Bamiellalta tuommoisen soman sydämenmuotoisen tunnustuspalkinnon. Ilahduin ja pistän sen ainakin näin aluksi tuohon sivupalkkiin ihan ylimmäiseksi, jotta se osuu silmiini, kun availen blogia (tapaan käydä täällä usein pelkästään kuuntelemassa soittolistaani). Paha olo jatkuu ja pienet punaiset sydämet auttavat muistamaan, että on tässä elämässä sittenkin yhtä ja toista, minkä vuoksi yrittää rämpiä eteenpäin.

Koska palkintoa ei ole sopivaa ojentaa takaisin antajalle, haluan jakaa sen eteenpäin Elegialle ja Itkupillille, jotka ovat muiden tutustumisen arvoisten blogiensa lisäksi pystyttäneet tuon hienon Keisarin uudet vaatteet- palvelun, josta moni bloggaaja ja lukija on saanut silmäniloa pitkäksi aikaa.

Lisäksi hyvää mieltä ja iloa akan elämään pursuilee ihanien karvakorvien elämästä kertova Jimin Poppoo - niminen blogi , kirjurina ja paparazzinaan Outi.

Moni sellainen blogi, josta tykkään kovasti on niin suosittu, että sinne varmasti satelee näitä tunnustusnappeja yllinkyllin. Siksi tahdon palkita yhden sellaisen, joka on vasta tuore ja aluillaan, mutta on jo ehtinyt nostattaa akan naamalle monta leveää hymyä. Etelä-Pohojanmaan murtehella, kaukana lakeuksilta, kirjoittelee Äijänköriläs rehevästi oivaltavia tekstejä blogissaan Ulukopohjalaasta höpinää.


2 kommenttia:

Outi kirjoitti...

Oijoi, kiitoksia kovasti! Sydämellisesti otamme napin vastaan poppoon blogiin. :)

Äijänkäppyrä kirjoitti...

Kiitos sullen kehuusta. Moon kauhian tyytyväinen siitä jonsoon saanu ilahrutettua sua.