Edellisen postauksen kommenttien perusteella akka yritti herätellä nuupahtaneita aivosolujaan pohtimaan omaa kantaansa tähän kansalaispalkka- ja perustulokysymykseen. Ensimmäseksi esteeksi ajatuksenriennon tielle asettui se, ettei akka ole aikoihin kurkistanut Suomineidon kukkaroon, eli tarkkaa tietoa tuloista, menoista ja ennusteista ei ole, joten käytännön toimenpiteitä olisi aika vaikea perustella.
Yleisellä tasolla akka kuitenkin arvelee, että kohtuulisen elintason turvaava kansalaispalkka kaikille kansalaisille olisi näissä oloissa Suomelle liian kallis. Wikipediasta löytyy ihan kelpo artikkeli, josta käy ilmi, että alimmillaan kansalaispalkan suuruudeksi on ehdoteltu neljääsataa euroa kuussa, eikä sillä kyllä eläisi näissä ilmasto-oloissa meidän kissatkaan. Toisaalta ne korkeimmat ehdotetut summat ovat sellaisia, ettei akka ainakaan ole semmoisia tienannut rehellisellä työllä milloinkaan (laulukeikoilla ehkä satunnaisesti, mutta niitähän ei rehelliseksi työksi lasketa ;-), enkä usko, että semmoista tulotasoa millään tempulla kaikille suomalaisille turvattaisiin.
Sosiaaliavustusten sekavan viidakon harventamiseksi ja selkeyttämiseksi jonkinlainen yhtenäisempi perustulo sitä tarvitseville olisi silti akan mielestä tarpeen. Pitäisi saada loppumaan tämä nöyryyttävä luukulta toiselle juoksentelu, loputon lomakkeiden täyttely ja aivan liian pitkään kestävä päätösten odottelu.
Hyvä asia olisi myös se, että pienikin työnpätkä tuottaisi todellista lisätuloa tekijälleen (ja verojen kautta koko yhteiskunnalle), eikä kävisi niinkuin nykyään, että liiallinen työinto voi pahimmillaan kaataa koko talouden, kun tietyn tulorajan ylittyminen voi johtaa tukien takaisinperintään takautuvasti monen kuukauden ajalta.
Sen verran idealisti akka kuitenkin on, ettei usko ongelmien ratkeavan pelkästään rahoja momentilta toiselle siirtelemällä ja tukien uudelleen nimeämisellä. Tarvittaisiin radikaalia asennemuutosta. Ahneuden, kateuden ja itsekkyyden pitäisi antaa tilaa yhteisvastuulle ja solidaarisuudelle. Myönnämme tai emme, olemme kaikki tällä pallolla tavalla tai toisella yhteydessä toisiimme. Akan mielestä olemme täällä paitsi itseämme varten, myös pitämässä toisistamme ja kaikista elollisista huolta.
Usein kuvitellaan, että taloudelliset seikat ovat niitä kovia faktoja ja toimintaa ohjailevia realiteetteja. Akan mielestä niin ei kuitenkaan ole. Arvot ja asenteet ovat aina inhimillisen toiminnan vaikuttimina. Raha on vain sopimuksenvarainen väline. Toiminnan todellinen kova ydin löytyy siitä, mitä pidämme tärkeimpänä. Kakkua on jaettavaksi välillä enemmän, välillä vähemmän. Kukin meistä osallistuu sen kasvattamiseen ja kuluttamiseen tavalla tai toisella. Millainen on kunkin panos yhteiseen pöytään. Siitä on tässäkin asiassa kysymys.
Yleisellä tasolla akka kuitenkin arvelee, että kohtuulisen elintason turvaava kansalaispalkka kaikille kansalaisille olisi näissä oloissa Suomelle liian kallis. Wikipediasta löytyy ihan kelpo artikkeli, josta käy ilmi, että alimmillaan kansalaispalkan suuruudeksi on ehdoteltu neljääsataa euroa kuussa, eikä sillä kyllä eläisi näissä ilmasto-oloissa meidän kissatkaan. Toisaalta ne korkeimmat ehdotetut summat ovat sellaisia, ettei akka ainakaan ole semmoisia tienannut rehellisellä työllä milloinkaan (laulukeikoilla ehkä satunnaisesti, mutta niitähän ei rehelliseksi työksi lasketa ;-), enkä usko, että semmoista tulotasoa millään tempulla kaikille suomalaisille turvattaisiin.
Sosiaaliavustusten sekavan viidakon harventamiseksi ja selkeyttämiseksi jonkinlainen yhtenäisempi perustulo sitä tarvitseville olisi silti akan mielestä tarpeen. Pitäisi saada loppumaan tämä nöyryyttävä luukulta toiselle juoksentelu, loputon lomakkeiden täyttely ja aivan liian pitkään kestävä päätösten odottelu.
Hyvä asia olisi myös se, että pienikin työnpätkä tuottaisi todellista lisätuloa tekijälleen (ja verojen kautta koko yhteiskunnalle), eikä kävisi niinkuin nykyään, että liiallinen työinto voi pahimmillaan kaataa koko talouden, kun tietyn tulorajan ylittyminen voi johtaa tukien takaisinperintään takautuvasti monen kuukauden ajalta.
Sen verran idealisti akka kuitenkin on, ettei usko ongelmien ratkeavan pelkästään rahoja momentilta toiselle siirtelemällä ja tukien uudelleen nimeämisellä. Tarvittaisiin radikaalia asennemuutosta. Ahneuden, kateuden ja itsekkyyden pitäisi antaa tilaa yhteisvastuulle ja solidaarisuudelle. Myönnämme tai emme, olemme kaikki tällä pallolla tavalla tai toisella yhteydessä toisiimme. Akan mielestä olemme täällä paitsi itseämme varten, myös pitämässä toisistamme ja kaikista elollisista huolta.
Usein kuvitellaan, että taloudelliset seikat ovat niitä kovia faktoja ja toimintaa ohjailevia realiteetteja. Akan mielestä niin ei kuitenkaan ole. Arvot ja asenteet ovat aina inhimillisen toiminnan vaikuttimina. Raha on vain sopimuksenvarainen väline. Toiminnan todellinen kova ydin löytyy siitä, mitä pidämme tärkeimpänä. Kakkua on jaettavaksi välillä enemmän, välillä vähemmän. Kukin meistä osallistuu sen kasvattamiseen ja kuluttamiseen tavalla tai toisella. Millainen on kunkin panos yhteiseen pöytään. Siitä on tässäkin asiassa kysymys.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti