Vieraantunut olo

TV-kanavat ne lisääntyvät kuin citypuput konsanaan. Kun tänään pitkästä aikaa istahdin pötyputken äärelle ihmettelemään tarjontaa, totesin, että ilmaisissakin kanavissa on useampia, joita en ole koskaan katsonut...enkä pikaisen tutustumisen perusteella arvioituna taida tulla katsomaankaan.

Mökkihöperöityminen on selvästi edennyt. En jaksa kiinnostua Mikkosista, sisustustrendeistä tai monenlaisista elämäntyyliohjelmista, jotka näyttävät tällä hetkellä olevan suosiossa. Eivät ne nimittäin ainakaan meikäläisen elämäntyyliä edusta. Vielä vähemmän kiinnostaa poliisi- tai ihmissuhdesarjat. Mitä jää jäljelle? No, elokuvia, mutta hyvät leffatkin ovat kortilla. Uutisia ja asiaohjelmia tulee katseltua joskus. Silminnäkijä ja Inhimillinen tekijä ovat usein kiinnostavia. Joitakin nuorisosarjoja on myös tullut seurattua - ainakin sellaisia, joiden arvomaailma ei ole liian läheistä sukua aikuisviihteelle. Tällä hetkellä ei mitään semmoista kuitenkaan taida tulla.

Yhtäkkiä iski ikävästi vieraantunut olo. On se onni, ettei enää tarvitse olla työelämässä ja ihmisten ilmoilla ajan hermolla. Olisi noloa olla aina opettajainhuoneessa pihalla kuin lumiukko, kun puheena olisi edellisen illan ohjelmat... vaikka niinhän minä taisin olla ennenkin. Enemmän niitä yhteisiä katsottavia ja kiinnostuksen kohteita löytyi nuorten kanssa isosta ikäerosta huolimatta.

Mitenkähän mahtavat pärjätä ne , joilla ei ole telkkaria ollenkaan. Vaan kun meille ei tule aikakauslehtiäkään, eikä radiotakaan auota kuin satunnaisesti siivouspäivää piristämään. Onkohan meitä muitakin, mettänpöllöjä, mökkihöperöitä...