Ihmisen mieli jaksaa akkaa askarruttaa. Joskus tuntuu, että avaruus pään sisällä on niin kiehtova ja monimutkainen, ettei taivaalle ehdi edes tähyilemään.
Tänään olen erityisesti pohtinut mielikuvia, jotka yllättäen palaavat tietoisuuteen jostain muistojen hämäristä, kun jokin ärsyke ne sopivasti unesta herättelee.
Puhuin äitini kanssa puhelimessa ja hän muistutti asiasta, jonka olin jo unohtanut. Hän kertoi, miten minulla kolmen kuukauden ikäisenä todettiin harvinainen toimintahäiriö: elimistöni ei tuottanut immuunipuolustukselle välttämätöntä gammaglobuliinia. Puutosta korjattiin antamalla ainetta pistoksina kolmen viikon välein. Lääkkeet piti itse kustantaa ja ne maksoivat paljon.
Sen lisäksi, että olin siis kallis kakara, minusta oli mitä ilmeisimmin myös paljon vaivaa, koska sairastuin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin infektioihin ennenkuin hoito alkoi tehota ja oma vastustuskykyni vahvistui. Puolitoistavuotiaana olin kuolla hinkuyskään ja kuvittelen vieläkin muistavani, miten vanhempani valvoivat öitä vierelläni, etten olisi tukehtunut, kun en itse jaksanut pidellä itseäni pystyssä pinnasängyssä.
Yhtäkkiä tänään myös tajusin, mistä johtuu tämä suunnaton vastenmielisyyteni ja epäluottamukseni sairaaloita ja lääkäreitä kohtaan. Toki ikäviä kokemuksia on kertynyt aikuisiälläkin enemmän kuin tarpeeksi, mutta olenhan saanut usein hyvääkin hoitoa. Jos kyse olisi pelkistä aikuisena syntyneistä vastenmielisyyksistä, ne olisi ehkä helpompi käsitellä ja selittää pois järkisyin. Näin ei kuitenkaan ole, joten aika usein tuntuu, että Viikatemies on tämän akan mielikuvissa turvallisempi hahmo kuin veitsineen ja neuloineen häärivä valkotakki. Absurdia.
Tänään olen erityisesti pohtinut mielikuvia, jotka yllättäen palaavat tietoisuuteen jostain muistojen hämäristä, kun jokin ärsyke ne sopivasti unesta herättelee.
Puhuin äitini kanssa puhelimessa ja hän muistutti asiasta, jonka olin jo unohtanut. Hän kertoi, miten minulla kolmen kuukauden ikäisenä todettiin harvinainen toimintahäiriö: elimistöni ei tuottanut immuunipuolustukselle välttämätöntä gammaglobuliinia. Puutosta korjattiin antamalla ainetta pistoksina kolmen viikon välein. Lääkkeet piti itse kustantaa ja ne maksoivat paljon.
Sen lisäksi, että olin siis kallis kakara, minusta oli mitä ilmeisimmin myös paljon vaivaa, koska sairastuin kaikkiin mahdollisiin ja mahdottomiin infektioihin ennenkuin hoito alkoi tehota ja oma vastustuskykyni vahvistui. Puolitoistavuotiaana olin kuolla hinkuyskään ja kuvittelen vieläkin muistavani, miten vanhempani valvoivat öitä vierelläni, etten olisi tukehtunut, kun en itse jaksanut pidellä itseäni pystyssä pinnasängyssä.
Yhtäkkiä tänään myös tajusin, mistä johtuu tämä suunnaton vastenmielisyyteni ja epäluottamukseni sairaaloita ja lääkäreitä kohtaan. Toki ikäviä kokemuksia on kertynyt aikuisiälläkin enemmän kuin tarpeeksi, mutta olenhan saanut usein hyvääkin hoitoa. Jos kyse olisi pelkistä aikuisena syntyneistä vastenmielisyyksistä, ne olisi ehkä helpompi käsitellä ja selittää pois järkisyin. Näin ei kuitenkaan ole, joten aika usein tuntuu, että Viikatemies on tämän akan mielikuvissa turvallisempi hahmo kuin veitsineen ja neuloineen häärivä valkotakki. Absurdia.
1 kommentti:
mä muuten uskon, että sulle on jäänyt hinkuyskäajoilta joitain muistikuvia! sillä, kyllä lapsi muistaa, muistan, kun pikkusisareni tuotiin synnytyslaitokselta kotiin! (olin toki sua vuoden vanhempi silloin, mutta kuitenkin)
Lähetä kommentti