keskiviikko 4. maaliskuuta 2009

Kipiänä ja kiukus

Nyt ei akkaa naurata yhtään. Kaikki omat konstit on kokeiltu ja viime viikolla oli pakko soittaa terveyskeskukseen. Lääkäreille ei ole saatavissa aikoja. Laitettiin jonotuslistalle. No, en minä sinne innokkaasti ole tukkimassakaan. Pyysin nyt kuitenkin laboratoriokäyntiä ja kerroin, mitkä lääkkeet ovat ennen auttaneet. Koska useimmat tropit puhkovat akan vatsaan ylimääräisiä reikiä, kokeiluluontoisesti niitä ei viitsisi napsia, mutta lääkäri tiesi taas paremmin - peräti potilasta tapaamatta. Taitavia ovat nuo nykytohtorit. Hallitsevat kaukoparannuksenkin muuallakin kuin KELA:ssa - tai sitten ei.

Apteekissa odotti antibioottiresepti, joka oli kyllä oppikirjan mukainen, mutta akan kannalta aivan turha ja sangen kivulias. Me kaikki kun emme ole ihan standardikappaleita. Olo oli kuin Matrixissa, kun sen sinisen pillerin naamaani nappasin ja parin tunnin päästä piti jo halata vessanpyttyä.

Tippa linssissä ja hammasta purren ahdistuin tänään soittamaan arvauskeskukseen uudestaan. Melkein kolmen viikon päästä olisi seuraava vapaa aika. Lääkäreistä on täällä kuulemma hirveä pula. Jotain toista antibioottia voisi tietysti vielä sokkona kokeilla. Ai ei vai? No, jos veren oksentelu oikein pahaksi äityy voi tietenkin mennä käymään ensiavussa. Arvatkaa menenkö?! Palvelu täkäläisessä arvauskeskuksessa on kyllä akalle aina ystävällistä ja avuliasta, mutta jos systeemi ei toimi, niin eihän se silloin toimi.

Ennen sairauksieni pahenemista en pelännyt vanhenemista. Ei minua rypyt ja kuolema huolestuta vieläkään. Tämä kituminen ja toisten avun varaan joutuminen tässä sisulle ottaa. En uskalla edes ajatella kaikkia niitä pitkäaikaissairaita ja vanhuksia, joilla on todellinen hätä ja avuntarve, mutta ei ketään huolta ja puolta pitämässä.

9 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Huokaus...aivan. Mä olen joskus saanu tukittua itteni lekurin vastaanotolle, ei siinä mitään, mutta oudointa on kaikki nämä 2 kertaa siinä, kun molin AINOA potilas...olivat niin tuttuja, notten ileenny kysyä, notta mihinä se teidän kiirus on?! en halua arvostella kenenkään ammattia, ku en oo kulkenu niiden kengiis kahta viikkoa, mutta panoo ajattelemahan...moon sellaasen työpaikas, notta ku asiakas pyytää jotain toristusta, niin se tehdähän samana päivä, on aikaa tai ei. Miten lääkärikunta on saanu tälläisen mahtiaseman? En syytä lekureita, mutta systeemiä...mun järkeheni ei tamä mahdu. Tai tua sun kohtelus. Hammaslekurilla kävi samoin...pala lähti etuhampaasta ja lupasin odottaa, että ehtivät ottaa mut vastaan. Odotin tunnin. Ei siinä mitään. Mutta molin koko 2 hammaslääkärisellä asemalla AINOA potilas. Luulin että niistä huoneista edes joku olis tullu pihalle, ku mä menin, ei tullu, ei. Vain se joka huusi mua nimeltä. Uskon, nottei kunnallisessa oo ns.tulosvastuuta (muussa ku siinä, että saako ohjata jatkotutkimuksiin).

Anonyymi kirjoitti...

Kyllä täs suamalaases tereydenhuollos on vikaa ja pahoon. Jos soitat ja varaat aikaa, sanotahan, jotta vasta kaharen tai kolomen viikon päästä pääsöö, mutta ku härskisti vaan kävelöö ehtoola päivystyksehen saattaa päästä jopa heti tohtorille tai maksimissaan on kaharen ihimisen jono.
Mä oon ruvennu harrastamahan tuata härskiyttä. Sen verran oon minäki sairastellu, ja aluuksi olin arka ja pompoteltavis, mutta nämä parikymmentä vuatta on opettanu, jotta itte pitää pitää puolensa vaikka kyynerpäitä käyttäen.

Millan kirjoitti...

Minoon tuumannu, jotta josko niillon byrokratia ja paperinpyäritys niin paljo lisääntynyt, jotta siihen kuluu suurin osa tyäajasta. En sitte tiärä...

Ottaa vaan niin luannon päälle ensi olla kinuamas vastaanotolle pääsyä - varsinkin, kun siältä harvoon eres mitään apua sitte saa. Moonki täs suunnitellu, jotta pitääskö ruveta käymähän eläinlääkäris. Siältä on nimittäin tähän mennes aina tullu paremmin rahoolle vastinetta ;-)

Anonyymi kirjoitti...

Tohtori Kiminkinen joka terveyskeskukseen ;)Se jaksaa tulla selvittään asiat kotiinkin asti.

Yksi ongelma on siinä, kun lääkärit eivät viihdy kauaa samassa työpaikassa. Juuri kun rivit on saatu täyteen, valuu joku poiskin. Lääkäritkin myös opiskelevat ja ovat äitiyslomilla.

Millan kirjoitti...

Niinhän nuo ryökäleet tekevät, Esa ;-) Ei minkäänlaista yhteisöllistä vastuuntuntoa enää, kunten ei muillakaan, joita ennen pidettiin kutsumustyöntekijöinö.

No, oikeasti olen sitä mieltä, että vastuu palvelujen toimivuudesta jakautuu tasaisesti kaikille niille, jotka niitä ovat järjestämässä. Myös meille, jotka olemme äänestäneet vallankahvaan ne asioista päättävät ja verovaroillamme niitä ylläpidämme...

Anonyymi kirjoitti...

Onpas ihmeellistä. Käypäs lukemassa mun profiilini - mehän ollaan kuin kaksoset!! Löysin tänne Vilukissin blogin kautta.

Millan kirjoitti...

No totta tosiaan, Pohojan Akka, ja muutakin yhteistä näytti löytyvän kuin profiili. Kävin nimittäin vähän kurkkimassa blogiisi ja saatanpa tulla toistekin :-)

Elegia kirjoitti...

Kuulostaa aika tutulta. Täälläkään ei saa terveyskeskusaikaa kuin usean viikon päähän. Akuuttitapauksissa voi kuulemma alkaa soitella päivystyaikaa itselleen, mutta senkään saamisesta ei ole takeita.

On lähtenyt mielestäni tosi pahasti käsistä tuo kunnallisen terveydenhuollon organisointi, koska tuntuu olevan nykyään enemmänkin sääntö kuin poikkeus, että saa ajan edes kohtuuajassa. Päivystykseenkään ei enää voi vain mennä, vaan niihinkin pitää varata aika ja sitten pohditaan oletko nyt oikeasti niin pikaisen lekurikäynnin tarpeessa. Ei kovin kannustavaa.

Äijä kirjoitti...

Tämä ei nyt mitenkään liity mihinkään, mutta tulin haastetuksi meemiin, ja piti etsiä sille lisää uhreja, ja arpa lankesi sinulle ihanasta maasta.

Käväise blogissani.