Mikä siinä onkin, että yllättävän monet asiat, joita elämässään joutuu tekemään jonkin pahan korjaamiseksi tuntuvat erityisen ikäviltä: ongelmien tiedostaminen, virheittensä tunnustaminen, aiheuttamiensa vahinkojen korjaaminen - ja joskus myös lääkkeen ottaminen.Kaikkia noita korjausoperaatioita olen tänään joutunut jossain muodossa harrastamaan, mutta kaameinta on silti tämä lääkkeen otto. Kun pitäisi pystyä olemaan oksentamatta, vaikka sisuskalut kääntyvät nurin ja vatsanpohjaa polttaa. Eihän se antibiootti nimittäin vaikuta, jos se saman tien pois tulee. Onneksi kuuri loppuu huomenna. Tehosta ei vielä ole varmuutta. Se selvinnee sitten kun nämä ikävät sivuvaikutukset lakkaavat.
Että minun pitikin saada kropakseni tämmöinen maanantaikappale. Joskus olen huonolla humöörillä äidiltä kysellyt, mahdanko ihan oikeasti olla Made in Finland. Tuotteen laadulla ja kestävyydellä ei nimittäin ainakaan tässä tapauksessa voi kehuskella...
No, ristinsä kullakin. Tänään ei nyt ajatus kuitenkaan yllä omia sisuskaluja edemmäs, joten krätinät jääköön toiseen kertaan. Tänään akka tyytyy taas marisemaan omaa surkeuttaan.
3 kommenttia:
Roppien otto on aina yhtä ällöä.
Onneksi ei sentään enää oo Hotaa. Pentuna kun piti laskea kuumetta, äiti piti kiinni ja Pappa vippasi pulverin suuhuni. Toimitus tehtiin yleensä vessassa, koska lopputulos oli aina sama. Hetkisen kuluttua halasin posliinia.
Toivottavasti sinun kuurisi puree.
Pipinä ei ole mukavaa olla :(
Vai sillai se Hota sinuun vaikutti. Minä aina myötätunnosta vieressä irvistelin, kun äiti sitä nappaili migreeniin.. ja mummu kamferttia sydänvaivoihin.
Nykyään on hienot tropit, mutta ei ne vaan
valitettavasti ole vielä meikäläistä reilaan saaneet..
Mä joudun heittämään lääkkeeni kurkkuun...ja sitten kauhealla kiireellä vettä niiden perään ja hyvällä onnella saattavat mennä alaskin eikä aina lavuaarin kautta uudelleen suuhun...aivan kamalaa olla sihtikurkku.
Lähetä kommentti