maanantai 9. maaliskuuta 2009

Usko kapitalismiin horjuu?

Tänään osui kohdalle tämmöinen uutinen, jota taas lueskelin silmät ymmyrkäisinä. Helsingin Sanomat kirjoitti muun muassa näin:

Yksi viidestä suomalaisesta on valmis sanomaan, että markkinatalous on tullut nykymuodossaan tiensä päähän ja siitä on aika luopua. Suomalaisten epäröinti käy ilmi Elinkeinoelämän Valtuuskunnan EVAn kansallisesta asenne- ja arvotutkimuksesta.

Akka kuuluu ehdottomasti niihin joka viidensiin, vaikkei kukaan asiaa ole käynyt kysymässäkään. Oleellista lähitulevaisuuden ja tämänhetkisen käytännön kannalta lienee kuitenkin tämä, joka myös kyseisessä jutussa kerrotaan:

Suurin joukko suomalaisista (42 prosenttia) ei kuitenkaan osaa tai halua ottaa kantaa vapaan markkinatalouden hylkäämiseen. Ainoastaan kokoomusta äänestävät ja johtavassa asemassa olevat sanoutuvat täysin selkeästi irti ajatuksesta.

Tässä kohtaa herää väistämättä kysymys, kuka neropatti on ne kokoomuslaiset sinne eduskuntaan päättämään äänestänyt, jos kerran noin suuri osa suomalaisista tosiaan vastustaa juuri sensuuntaista politiikkaa, jota se puolue ajaa?!

Ne, jotka johtavat ja omistavat, käyttävät tietenkin yhteiskunnassa suhteellisesti eniten valtaa, mutta kyllä meillä tietääkseni monissa asioissa edelleen edustuksellinen demokratia toimii (niin haluan ainakin uskoa).

Ainakaan mitään hyvää ei edistä se, että heittäydytään passiiviseen vastarintaan jättämällä äänestämättä, sillä käytännössä se tarkoittaa vain sitä, että ne, jotka uurnille vaivautuvat, saavat äänensä paremmin kuuluviin.

Sen vuoksi akkaa joskus hieman kärmistyttää kuunnella rutinaa vallitsevista oloista sellaisten ihmisten suusta, jotka eivät ole viitsineet edes sitä perustavinta poliittista korttaan kekoon kantaa.

Eipä akka itsekään voi enää yhteiskunnallisella aktiivisuudellaan retostella, mutta sen verran nyt kuitenkin, että aina sitä tulee vääntäydyttyä edes sinne äänestyskoppiin raapustamaan painava vastalauseensa numerona lippuun (siitäkin huolimatta, ettei se muuta taida vaikuttaa kuin herättää närää perikonservatiivisissa naapureissa, jotka saavat sitten paikallislehdestä taas ihmetellä kuka p....e on se kommari, joka taas on meidän piirissä äänestänyt jotain muuta kuin kokoomusta tai keskustaa)

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Tämä taisi olla niitä hyviä uutisia. Ja ylelläkin oli hyvä uutinen, nimittäin että kala lisää teinipoikien älyä. Erityisen hyvä uutinen kun talossa on kolme teinipoikaa. Projekti on vireillä, mutta oikein arvasit: viikonloppuna en ehtinyt mitään. Jospa ensi pyhänä.

Millan kirjoitti...

Jaa-a en haluaisi mitenkään masentaa, mutta meillä on syöty kalaa monta kertaa viikossa viimeiset 20 vuotta. Tuloksia ei vaan ala näkyä ;-D

Projekti toteutuu, sitten kun kerkiää. Eihän tässä kiirusta ole minnekään :-)