tiistai 3. maaliskuuta 2009

Mä haluuuun

Pitkään aikaan en ole halunnut oikein mitään muuta kuin käydä makuulle( mieluiten sellaiseen puiseen laatikkoon ja kansi tiukasti perässä kiinni). Olo on kaikkine kipuineen ja reunaehtoineen ollut niin keinoton ja voimaton, etten ole jaksanut edes vienosti toivoa. Nyt on kuitenkin jotain liikahtanut. Kohtauksittain olen viime viikkoinna huomannut, että mä haluuuuun. Kaikenlaista. Enimmäkseen materiaalista ja kaiken kukkuraksi melko turhanpäiväistä.

Muutto uudelle paikkakunnalle virkistää mieltä. Torstaina mennään paikan päälle etsimään uutta kotia. Vaikkei uudesta asunnosta ole vielä mitään tarkkaa tietoa, sisustusvimma puskee jo päälle. Tekee mieli suunnitella kaikenlaista,(vaikka tietysti muistan, ettei minulla voimia ole unelmieni toteuttamiseen).

Edu Kettusella on joku hauska biisi, jossa tekstinpätkä menee näin "Mä haluun uuden auton, ihan vaikka Nissanin, kunhan siinon sähköikkunat ja sellain perseenlämmitin" Yritin kaivaa sen YouTubesta. En löytänyt.

Kyynisen akan tämmöinen mielenhäiriö pistää miettimään, mistä pohjimiltaan mahtaa olla kysymys. Jos olisin optimisti, voisin leikitellä ajatuksella, että samasta kuin silloin, kun köyhät nousevat kapinaan. Sehän ei koskaan tapahdu silloin, kun olot ovat kurjimmillaan, vaan vasta sitten, kun ne ovat jo hieman pohjalukemista parantuneet.

Biologisempi vaihtoehto olisi pistää elämästä innostuminen kevään piikkiin. Yltiöoptimisti voisi heittäytyä peräti haaveilemaan jonkin asteisesta mielen tervehtymisestä...mutta akka onkin aika realisti.

Kiinnostava kysymys silti ihan noin yleisesti: mitä ihminen todellisuudessa haluaa, kun haluaa ja miksi?



2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Biisi on Edun Grand Prix-albumilta (v.2002, tietää Wikipedia) ja nimeltään ihan herkästi Perseenlämmitin.
t. Ippa

Millan kirjoitti...

Kiitos tiedosta, Ippa ;-)