Välipäivinä

Ennen välipäivät olivat meikäläiselle pysähtymisen, levon ja uudelleenarvioinnin aikaa. Niihin aikoihin asiat muuttuivat nopeasti. Asuinpaikat, ammatit, työpaikat, uudet ihmiset tulivat ja menivät kuin kanssamatkustajat ja ohi vilahtavat maisemat junamatkalla. Niin keinotekoinen maamerkki kuin vuoden vaihtuminen onkin, se tarjosi aina sopivan mahdollisuuden välitilinpäätökseen, mahdollisuuden kysyä itseltään: Mitä haluan? Mihin pystyn? Mikä on minun paikkani tästä eteenpäin?

Nyt on toisin. Arkihässäkkä rajoittuu pieniin asioihin. Kaikki, mitä elämääni kuuluu, tapahtuu täällä kotini seinien sisällä tai omassa päässäni. Ei ole mitään odotettavaa. Ei uudelleenarvioitavaa tai valittavaa. Kortteja ei ole enää pelattavaksi, eikä unelmia tavoiteltavaksi.

Joulun jäljiltä kaapissa on vielä ruokaa. Sotku ei ole vielä valloittanut takaisin koko taloa. Alennusmyynneistä pitäisi käydä katsomassa uutta takkia sen vetoketjuvaurioisen tilalle. Sen toki ehtii myöhemminkin. Ehkä lähden kauppaan seuraavan kerran vasta ensi vuonna. Katsotaan...

Eikö elämästäni todellakaan tule enää tämän enempää? Eikö minulla enää koskaan tule olemaan kenellekään mitään annettavaa? Ken elää, se näkee.