Eilen kerrottiin uutisissa tutkimuksesta, jossa selvisi, että jopa kolme neljäsosaa suomalaisista nuorista kokee elämäntyylinsä liian kiireiseksi ja stressaavaksi. Suurin osa ei kuitenkaan usko pystyvänsä vaikuttamaan siihen mitenkään, vaan olettaa kiireen vain lisääntyvän opiskelun, työn, perheen ja kasvavien velvoitteiden myötä.
Se akkaa kovin ilahdutti, että nuoret kuulemma aiempaa enemmän arvostavat ihan tavallista arkea ja kaipaisivat päiviinsä terveellistä joutenoloa ja läheisten seurasta nauttimista.
Se sen sijaan on sääli, että me aikuiset olemme rakentaneet tästä yhteiskunnasta tällaisen hullunmyllyn, jossa vain kelkasta pudonneilla on aikaa pysähtyä lepäämään (ja siitä he joutuvat kokemaan syyllisyyttä). Jotain olisi syytä tehdä sillekin, jos nuoret todella uskovat, ettei asioita voi muuttaa, sillä se on silkkaa joukkoharhaa.
Sekä kollektiivisen että yksilöllisen kiireen voi pysäyttää, mutta on sillä toki hintansa, eivätkä kaikki ole sitä valmiita maksamaan. Emme voi samanaikaisesti saada jatkuvaa kasvua, tehokkuutta, vauhtia ja levollista, kiireetöntä arkea.
Jotain tarttis kuitenkin tehdä. Siitä alkavat varmasti useimmat yhteiskuntasuunnittelijat olla yhtä mieltä, kun meitä kiireen kuluttamia muksahtelee kelkasta näin tiheää tahtia.Toimenpiteistä vaan taidetaan edelleen olla erimielisiä. Nyt olisi aika auttaa nuoria tajuamaan,(ennenkuin he tulevat siihen ikään, että vallankahva on heillä) että sosiaaliset rakenteet ja käytännöt eivät ole luonnonvoima . Niitä voidaan muovata. Jotta nuoret oppisivat siihen sopivat konstit, olisi aikuisten hyvä näyttää esimerkkiä, mutta onko meillä sellaiseen liian kiire, vai emmekö mekään usko, emmekä osaa?
Se akkaa kovin ilahdutti, että nuoret kuulemma aiempaa enemmän arvostavat ihan tavallista arkea ja kaipaisivat päiviinsä terveellistä joutenoloa ja läheisten seurasta nauttimista.
Se sen sijaan on sääli, että me aikuiset olemme rakentaneet tästä yhteiskunnasta tällaisen hullunmyllyn, jossa vain kelkasta pudonneilla on aikaa pysähtyä lepäämään (ja siitä he joutuvat kokemaan syyllisyyttä). Jotain olisi syytä tehdä sillekin, jos nuoret todella uskovat, ettei asioita voi muuttaa, sillä se on silkkaa joukkoharhaa.
Sekä kollektiivisen että yksilöllisen kiireen voi pysäyttää, mutta on sillä toki hintansa, eivätkä kaikki ole sitä valmiita maksamaan. Emme voi samanaikaisesti saada jatkuvaa kasvua, tehokkuutta, vauhtia ja levollista, kiireetöntä arkea.
Jotain tarttis kuitenkin tehdä. Siitä alkavat varmasti useimmat yhteiskuntasuunnittelijat olla yhtä mieltä, kun meitä kiireen kuluttamia muksahtelee kelkasta näin tiheää tahtia.Toimenpiteistä vaan taidetaan edelleen olla erimielisiä. Nyt olisi aika auttaa nuoria tajuamaan,(ennenkuin he tulevat siihen ikään, että vallankahva on heillä) että sosiaaliset rakenteet ja käytännöt eivät ole luonnonvoima . Niitä voidaan muovata. Jotta nuoret oppisivat siihen sopivat konstit, olisi aikuisten hyvä näyttää esimerkkiä, mutta onko meillä sellaiseen liian kiire, vai emmekö mekään usko, emmekä osaa?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti