Akalla on kaksi tatuointia. Se olisi halunnut ne paljon aikaisemmin, mutta puoliso ei pitänyt ideasta. 10 vuotta sitten akka riutui niin huonoon kuntoon, että lääkäritkin taisivat arvella lähdön olevan lähellä. Kun siitä selvittiin, puoliso kustansi akalle synttärilahjaksi tatuoinnin.
Se kuva on pikkusiskon piirtämä susi, joka ulvoo kuuta. Akalle se symbolisoi uhmakasta tätienergiaa, joka tuossa iässä alkoi hänessä nostaa päätään. Kuva on kuitenkin melkein aina piilossa, olkavarressa, pitkien hihojen alla.
Toinen kuva on otettu sellaiseen aikaan, joka on akan muistoissa pelkkää sumua. Voimat alkoivat hiipua ja uhma lientyä epätoivoiseksi huokaukseksi, viimeiseksi takertumiseksi toivon rippeisiin. Toivoa kuitenkin on aina ja rakkaus.. ja uskoakin ainakin sinapinsiemenen verran - ainakin parempina päivinä. Siitä muistuttamaan akka otti tatuoinnin, jonka tiesi leimaavan hänen imagoaan loppuelämän.
Kuva on ranteessa ja kämmenselässä: rukousnauha, josta riippuu risti. Varsinkin opettajan työssä se ehti herättää näillä seuduilla monenmoista kommentointia. Oppilaiden palaute oli pääasiassa positiivista, mutta naapurikaupungin sivistystoimenjohtajan kuulin ilmoittaneen, että hän ei ainakaan mitään tatuoituja tai muuten epäillyttäviä henkilöitä sijaisiksi palkkaa...
Hiljattain kerrottiin uutisissa, että yhä useammat katuvat tatuointejaan ja tahtovat poistattaa ne siitäkin huolimatta, että poistaminen tulee maksamaan monin verroin enemmän kuin uuden laitattaminen. Akka ei ymmärrä. Miksi katua sellaista, joka kertoo eletystä elämästä - varsinkaan, jos kuva on otettu vakain tuumin ja harkiten.
Jo edellisessä postauksessa mietitytti ne valinnat seurauksineen. Akan elämänfilosofia on sellainen, että jälkeenpäin ei jossitella, eikä annettuja lupauksia peruutella. Niiden kanssa eletään ja lupaukset pidetään, varsinkin, jos asia on toiselle osapuolelle tärkeä. Virheistään voi oppia, mutta sitä tää ei ymmärrä, että aina etsitään takaportteja, syyllisiä ja poistumisteitä. Vastuun kantaminen vaatii leveitä harteita. Niitä on parasta vähän kasvattaa, ennenkuin rupeaa vaatimaan itselleen vapauksia ja oikeuksia valintoihin, joiden seurauksia ei ole valmis kantamaan.
.. ja kaikki tämä paatos puhkesi ilmoille siitä yksinkertaisesta syystä, että susiparkani olkavarressa sai tänään persuksiinsa jäykkäkouristusrokotuksen... Että semmosta.
Se kuva on pikkusiskon piirtämä susi, joka ulvoo kuuta. Akalle se symbolisoi uhmakasta tätienergiaa, joka tuossa iässä alkoi hänessä nostaa päätään. Kuva on kuitenkin melkein aina piilossa, olkavarressa, pitkien hihojen alla.
Toinen kuva on otettu sellaiseen aikaan, joka on akan muistoissa pelkkää sumua. Voimat alkoivat hiipua ja uhma lientyä epätoivoiseksi huokaukseksi, viimeiseksi takertumiseksi toivon rippeisiin. Toivoa kuitenkin on aina ja rakkaus.. ja uskoakin ainakin sinapinsiemenen verran - ainakin parempina päivinä. Siitä muistuttamaan akka otti tatuoinnin, jonka tiesi leimaavan hänen imagoaan loppuelämän.
Kuva on ranteessa ja kämmenselässä: rukousnauha, josta riippuu risti. Varsinkin opettajan työssä se ehti herättää näillä seuduilla monenmoista kommentointia. Oppilaiden palaute oli pääasiassa positiivista, mutta naapurikaupungin sivistystoimenjohtajan kuulin ilmoittaneen, että hän ei ainakaan mitään tatuoituja tai muuten epäillyttäviä henkilöitä sijaisiksi palkkaa...
Hiljattain kerrottiin uutisissa, että yhä useammat katuvat tatuointejaan ja tahtovat poistattaa ne siitäkin huolimatta, että poistaminen tulee maksamaan monin verroin enemmän kuin uuden laitattaminen. Akka ei ymmärrä. Miksi katua sellaista, joka kertoo eletystä elämästä - varsinkaan, jos kuva on otettu vakain tuumin ja harkiten.
Jo edellisessä postauksessa mietitytti ne valinnat seurauksineen. Akan elämänfilosofia on sellainen, että jälkeenpäin ei jossitella, eikä annettuja lupauksia peruutella. Niiden kanssa eletään ja lupaukset pidetään, varsinkin, jos asia on toiselle osapuolelle tärkeä. Virheistään voi oppia, mutta sitä tää ei ymmärrä, että aina etsitään takaportteja, syyllisiä ja poistumisteitä. Vastuun kantaminen vaatii leveitä harteita. Niitä on parasta vähän kasvattaa, ennenkuin rupeaa vaatimaan itselleen vapauksia ja oikeuksia valintoihin, joiden seurauksia ei ole valmis kantamaan.
.. ja kaikki tämä paatos puhkesi ilmoille siitä yksinkertaisesta syystä, että susiparkani olkavarressa sai tänään persuksiinsa jäykkäkouristusrokotuksen... Että semmosta.
2 kommenttia:
Minulla on selässä suuri musta lohikäärme. Sain odotella sitä silloiselta poikaystävältäni useamman vuoden, ennen kuin hän sen hakkasi. Sattui julmetusti, mutta onpahan siellä missä näkyy vain erittäin avoselkäisessä puvussa. Ja kaunis. Musta on.
Kuulostaa upealta :-) Meikäläiselle mies nauroi tässä yhtenä päivänä, kun päivittelin kertyneitä kiloja, että olipas hyvä, kun et ottanu sitä haaveilemaasi lohikäärmettä takapuoleen. Se olis nyt aika vaikuttavan kokoinen ;-)
Lähetä kommentti