Bamiella kertoo blogissaan Näin se menee kissansa kuolemasta. Sitä on vaikea lukea ilman, että sydän puristuu kasaan silkasta myötätunnosta ja omista kipeistä muistoista. Myös äitini suhteen tilanne on sama kuin Bamiellalla. Hänen sydämensä on heikko ja kohtalaisen nuoresta iästään huolimatta loppu voi tulla minä hetkenä tahansa.Nappasin kuvan noista kisuistani aamulla juuri, kun olin raivonnut niille pää punaisena. Ilmeet kertovat, mitä ne siitä tuumasivat. Saman tien huomasin, että toisinkin asiat voisi ottaa. Suuttua saa ja ilmaista tunteitaan, mutta jonkinlaista harkintaa voisi käyttää siinä, miten sen tekee.
Ei tuo pieni Muskakisulainen tahallaan vahinkoa aiheuttanut. Miksi siis nostaa tapahtuneesta niin kova metakka. Rakkaamme ovat meillä vain lainassa. Jokainen hetki on tärkeä. Ehkä elämään tulisi myös enemmän syvyyttä ja merkityksellisyyden tunnetta, jos osaisimme olla täydemmin läsnä tässä ja nyt, rakastaa, helliä ja ilahduttaa niitä, jotka ovat meille tärkeitä ja nauttia siitä kauniista, mitä elämässämme juuri nyt on olemassa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti