Tänään taas postilaatikko pullisteli mainoksista. Mukana oli pari kerjuukirjettäkin. "Osta, osta, anna, anna," mutta mitäs, jos ei ole annettavaksi sitä ainoaa, mikä nykyään tuntuu olevan arvossaan, eli rahaa?
Tietenkin laatikkoon voisi kiinnittää lapun, jossa lukee "ei mainoksia, kiitos", mutta niin jäisi paljon tärkeätäkin tietoa saamatta, koska ei meille tule päivälehteä. Ne kerjuukirjeetkin voisi tietenkin heittää suoraan roskiin, mutta ilmeisesti minussa on jonkin verran masokistia, kun tunnollisesti auon niitä ja poden huonoa omaatuntoa, kun en voi, enkä haluakaan, kaikkiin kohteisiin vähäisiä rahojani jakaa.
Eniten ärsyttää puhelinkerjääjät, jotka osaavat soittaa juuri silloin, kun kissa on syömässä Saint Pauliaa tai soosinteko kriittisessä vaiheessa. He ovat usein myös poikkeuksellisen lahjakkaita herättämään ihmisissä syyllisyyttä, elleivät kukkaronnyörit heti haluttuun kohteeseen höllene. Eilen viimeksi jouduin kuuntelemaan pitkän esitelmän erään lastensuojelujärjestön toiminnasta ja vastaamaan jopa kysymykseen " Eikö tämä ole sinun mielestäsi tärkeä asia?"
Jotain on ilmeisesti itsetunnossani ja sosiaalisissa taidoissani vialla, kun ahdistuin puolustautumaan luettelemalla järjestöjä, joita jo tuen ja tapoja, joilla olen jo edistänyt lastensuojelun asiaa. Mitä hemmettiä se oikeastaan hänelle kuului? En kai minä ole tilivelvollinen kotiini soittavalle, ventovieraalle ihmiselle!
Joulu on hyvän tekemisen ja pyytettömän antamisen aikaa. Niin minäkin tahtoisin sen nähdä. Olisi vaan mukavampaa, kun saisi valita ihan itse kohteet, joille jotain lahjoittaa. Varattomana ja yhteiskunnan elättinä (kyllä puoliso taitaa silti minua enemmän elättää. Sen verran pieni on eläkkeeni) sitä tuntee muutenkin itsensä tarpeeksi kehnoksi ja taakaksi muille. Syyllisyyttä ja häpeää ei mielestäni tarvitsisi lastata enää enempää kenenkään niskaan ryhtymällä tivamaan, eikö auttamishalua löydy vai onko akka muuten vaan kukkaronnyöreissä roikkuva kitupiikki..
Tietenkin laatikkoon voisi kiinnittää lapun, jossa lukee "ei mainoksia, kiitos", mutta niin jäisi paljon tärkeätäkin tietoa saamatta, koska ei meille tule päivälehteä. Ne kerjuukirjeetkin voisi tietenkin heittää suoraan roskiin, mutta ilmeisesti minussa on jonkin verran masokistia, kun tunnollisesti auon niitä ja poden huonoa omaatuntoa, kun en voi, enkä haluakaan, kaikkiin kohteisiin vähäisiä rahojani jakaa.
Eniten ärsyttää puhelinkerjääjät, jotka osaavat soittaa juuri silloin, kun kissa on syömässä Saint Pauliaa tai soosinteko kriittisessä vaiheessa. He ovat usein myös poikkeuksellisen lahjakkaita herättämään ihmisissä syyllisyyttä, elleivät kukkaronnyörit heti haluttuun kohteeseen höllene. Eilen viimeksi jouduin kuuntelemaan pitkän esitelmän erään lastensuojelujärjestön toiminnasta ja vastaamaan jopa kysymykseen " Eikö tämä ole sinun mielestäsi tärkeä asia?"
Jotain on ilmeisesti itsetunnossani ja sosiaalisissa taidoissani vialla, kun ahdistuin puolustautumaan luettelemalla järjestöjä, joita jo tuen ja tapoja, joilla olen jo edistänyt lastensuojelun asiaa. Mitä hemmettiä se oikeastaan hänelle kuului? En kai minä ole tilivelvollinen kotiini soittavalle, ventovieraalle ihmiselle!
Joulu on hyvän tekemisen ja pyytettömän antamisen aikaa. Niin minäkin tahtoisin sen nähdä. Olisi vaan mukavampaa, kun saisi valita ihan itse kohteet, joille jotain lahjoittaa. Varattomana ja yhteiskunnan elättinä (kyllä puoliso taitaa silti minua enemmän elättää. Sen verran pieni on eläkkeeni) sitä tuntee muutenkin itsensä tarpeeksi kehnoksi ja taakaksi muille. Syyllisyyttä ja häpeää ei mielestäni tarvitsisi lastata enää enempää kenenkään niskaan ryhtymällä tivamaan, eikö auttamishalua löydy vai onko akka muuten vaan kukkaronnyöreissä roikkuva kitupiikki..
2 kommenttia:
mitä tärkeää tietoa mainosten mukana tulee? ykköset?
Lidlissä on tiettyjä tuotteita tarjolla vain tiettyinä päivinä samoin Tokmannilla. Kumpaakin putiikkia käytämme. Ilman niitä metsiä kuluttavia lärpäkkeitä emme tietäisi tarjouksista mitään ;-) Eläkeläisen kukkarossa pienikin säästö tuntuu...
Lähetä kommentti