Eilen koiranpoikaset riehaantuivat ja pistivät palasiksi jo kertaalleen korjatun perintökalun. Vanhaa leipälapiota oli edellinen asukas kohennellut pienellä naulalla. Nyt se irtosi ja löytyi hetken kuluttua kivuliaalla tavalla jalkapohjastani. Koska ylimääräisiä lävistyksiä on ilmaantunut viime viikkoina muitakin, ahdistuin viimein tilaamaan ajan jäykkäkouristusrokotukseen. Tänään sinne pitäisi nyt sitten vääntäytyä.
Kantapäätä paikkaillessa tuli mieleen, miten monet asiat todellakin täytyy niin sanotusti kantapään kautta opiskella. Itse keskittyisin mieluiten ihan mielikuvaharjoituksiin ja kirjatietoon. Tämä käytännön elämä kun tuppaa olemaan usein niin kivuliasta, rähjäistä ja raadollista.
Yhtäkkiä tajusin, että ehkä tässä sairastamisessa on sentään yksi hyvä puoli: voimien vähenemisen myötä olen joutunut entistä tarkemmin priorisoimaan, harkitsemaan ja säästämään energiaani. On tarkkaan mietittävä, mitä ottaa kontolleen. Jaksaako, pystyykö, osaako. Nekin kyvyt, joita nuorena tuli pidettyä itsestäänselvyytenä, kuten hyvä muisti ja sosiaalinen älykkyys, ovat vähitellen rapautuneet. Samalla on käynyt selvemmäksi se, mitä tahdon, mihin pyrin ja minkä hinnan olen siitä valmis maksamaan - sillä "there's no free lunches", kuten angloamerikkalaiset sanovat. Elämässä kaikilla valinnoilla on seurauksensa, eikä niitä voi aina etukäteen tietää.
Turhaan ei väitetä myöskään, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.... kunhan powerit ei tyssää jo suunnitteluvaiheessa, kuten meikäläiselle nykyään pahimmillaan käy. Nyt pitäisi saada valmisteltua tähän torppaan jonkinmoinen joulu. Se vaatii kyllä vähän enemmän kuin pelkkää huolellista suunnittelua. Jospa nyt kuitenkin istahdan kiiruimmaksi aikaa pohtimaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kantapäätäkin särkee..
Kantapäätä paikkaillessa tuli mieleen, miten monet asiat todellakin täytyy niin sanotusti kantapään kautta opiskella. Itse keskittyisin mieluiten ihan mielikuvaharjoituksiin ja kirjatietoon. Tämä käytännön elämä kun tuppaa olemaan usein niin kivuliasta, rähjäistä ja raadollista.
Yhtäkkiä tajusin, että ehkä tässä sairastamisessa on sentään yksi hyvä puoli: voimien vähenemisen myötä olen joutunut entistä tarkemmin priorisoimaan, harkitsemaan ja säästämään energiaani. On tarkkaan mietittävä, mitä ottaa kontolleen. Jaksaako, pystyykö, osaako. Nekin kyvyt, joita nuorena tuli pidettyä itsestäänselvyytenä, kuten hyvä muisti ja sosiaalinen älykkyys, ovat vähitellen rapautuneet. Samalla on käynyt selvemmäksi se, mitä tahdon, mihin pyrin ja minkä hinnan olen siitä valmis maksamaan - sillä "there's no free lunches", kuten angloamerikkalaiset sanovat. Elämässä kaikilla valinnoilla on seurauksensa, eikä niitä voi aina etukäteen tietää.
Turhaan ei väitetä myöskään, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty.... kunhan powerit ei tyssää jo suunnitteluvaiheessa, kuten meikäläiselle nykyään pahimmillaan käy. Nyt pitäisi saada valmisteltua tähän torppaan jonkinmoinen joulu. Se vaatii kyllä vähän enemmän kuin pelkkää huolellista suunnittelua. Jospa nyt kuitenkin istahdan kiiruimmaksi aikaa pohtimaan, mikä on tärkeää ja mikä ei. Kantapäätäkin särkee..
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti