Eilen Idols-kilpailun finaalia katsoessa palasi mieleen aihe, joka on viime aikoina pohdituttanut kovasti. En tiedä onko kyse yksinomaan henkilökohtaisesta näköharhastani, vai ovatko ihmiset yhä enemmän kadottaneet käsityksen siitä, mitä eroa on hyvällä makuasiana, hetkellisenä tunteena ja eettisenä määreenä.
Sitä Idolsia vahdatessani saatoin nimittäin todeta, että molemmat finalistit olivat mielestäni teknisesti ja näennäisen objektiivisesti arvioituna kohtalaisen hyviä (todellista objektiivisuutta yksilö ei mielestäni koskaan tavoita, eikä se taide- tai viihdekokemusta arvioitaessa ole edes mielekäs tavoite). Koop herätti kuitenkin minussa positiivisempia tunteita. Se menee tältä akalta yli ymmärryksen, että tällaiset tunteet ovat joillekin niin elämää suurempi asia, että niistä lähdetään nettipalstoilla, lehdissä tai muualla kättä vääntämään ja jopa ilmaisemaan aggressiota eri tavoin ajattelevia kohtaan.
Vanhan sanonnan mukaan "makuasioista ei voi kiistellä", mutta tuntuu, että niistä on joillekin nykyeläjille tullut uskonnon korvike, maailmankuvan ja identiteetin perusta, alakulttuuri, jonka arvoista he ammentavat elämänsä ohjenuoran. Mitä muuta voi ajatella erilaisista harrastuksista, jotka valtaavat joidenkin ihmisten mielen, kielen ja maailmankuvan niin, että kaikki, jotka jäävät oman, suppean, ryhmän ulkopuolelle, ovat ymmärtämättömiä, ulkopuolisia ja pahimmassa tapauksessa alempia olentoja tai uhka?
Samaan ryhmään kuuluvat tunnistavat toisensa tietyistä koodeista ja viitteistä. Linux- fanaatikot karttavat Windows- tyyppejä. Tapparan kannattajat kantavat ikuista kaunaa jotain toista jääkiekkojoukkuetta kohtaan (en ole kiinnostunut urheilusta sen vertaa, että tietäisin mitä). Erilainen pukeutuminen saattaa olla jopa turvallisuusriski tietyissä tilanteissa. Ihmiset pelkäävät erilaisuutta, mutta sitä en käsitä, miksi joillekin ei tunnu kehittyvän suhteellisuudentajua erottaa eettistä hyvää makuasioista ja universaaleja arvoja henkilökohtaisista mieltymyksistä.
On nimittäin todellakin eri asia väittää, että A. Hernekeitto on hyvää B. Kubismi on parempi kuvataiteen suunta kuin mikään muu C. että vasara on paras väline naulojen hakkaamiseen tai että D. elämän suojeleminen on hyvä asia ja väkivalta paha. Jos joku ei nyt tajua noiden väitteiden lähtökohtaista eroa, ei minun tehtäväni, Luojan kiitos ole sen asian selventäminen.
Miten paljon helpompaa ihmisten välinen kanssakäyminen olisikaan jos nämä "hyvän" eri aspektit osattaisiin erottaa toisistaan. Nykyään vaan tuntuu olevan yleistä olettaa, että kaikki asiat ovat yksilöllisiä makukysymyksiä. Uskontoihin sitoutuminen ja niiden sekoitteleminen on jokaisen oma asia. Tiede on joidenkin mielestä ainoa luotettava auktoriteetti, mutta vähänkään tarkemmin katsomalla voi nähdä, että kilpailevia koulukuntia ja teorioita on eri tieteen aloillakin yhtä paljon kuin lahkoja kirkoissa. Mikä niistä on tavoittanut edes palan siitä oikeasta totuudesta?
Tiedän, että on olemassa ihmisiä, joiden mielestä mitään kokemuksemme ulkopuolista totuutta ei ole edes olemassa. Narsistista solipsismia? Sitä aiemminkin päivittelemääni omnipotenssia?En tiedä, mutta itse uskon, että yksi ainoa, jakamaton totuus olevaisesta ja olennaisesta on olemassa. Se sitten on ihan eri juttu, onko meillä mitään keinoja tavoittaa sitä. Ehkä pieniä välähdyksiä siitä...
Tarkoittaako tämä pirstoutuminen, yksilöllistyminen ja suurten maailmanselitysten mureneminen sitä, ettei mitään omien tunteitten ja järjen ja ympäröivän kulttuurin (eli yleisen mielipiteen)ulkopuolista kriteeriä hyvälle ole olemassa? Ei minun mielestäni, mutta siitä toisella kertaa. Nyt tätä akkaa kutsuu maanläheisemmät asiat (Paska haisee. Taisi olla pienin pentukoira asialla).
Sitä Idolsia vahdatessani saatoin nimittäin todeta, että molemmat finalistit olivat mielestäni teknisesti ja näennäisen objektiivisesti arvioituna kohtalaisen hyviä (todellista objektiivisuutta yksilö ei mielestäni koskaan tavoita, eikä se taide- tai viihdekokemusta arvioitaessa ole edes mielekäs tavoite). Koop herätti kuitenkin minussa positiivisempia tunteita. Se menee tältä akalta yli ymmärryksen, että tällaiset tunteet ovat joillekin niin elämää suurempi asia, että niistä lähdetään nettipalstoilla, lehdissä tai muualla kättä vääntämään ja jopa ilmaisemaan aggressiota eri tavoin ajattelevia kohtaan.
Vanhan sanonnan mukaan "makuasioista ei voi kiistellä", mutta tuntuu, että niistä on joillekin nykyeläjille tullut uskonnon korvike, maailmankuvan ja identiteetin perusta, alakulttuuri, jonka arvoista he ammentavat elämänsä ohjenuoran. Mitä muuta voi ajatella erilaisista harrastuksista, jotka valtaavat joidenkin ihmisten mielen, kielen ja maailmankuvan niin, että kaikki, jotka jäävät oman, suppean, ryhmän ulkopuolelle, ovat ymmärtämättömiä, ulkopuolisia ja pahimmassa tapauksessa alempia olentoja tai uhka?
Samaan ryhmään kuuluvat tunnistavat toisensa tietyistä koodeista ja viitteistä. Linux- fanaatikot karttavat Windows- tyyppejä. Tapparan kannattajat kantavat ikuista kaunaa jotain toista jääkiekkojoukkuetta kohtaan (en ole kiinnostunut urheilusta sen vertaa, että tietäisin mitä). Erilainen pukeutuminen saattaa olla jopa turvallisuusriski tietyissä tilanteissa. Ihmiset pelkäävät erilaisuutta, mutta sitä en käsitä, miksi joillekin ei tunnu kehittyvän suhteellisuudentajua erottaa eettistä hyvää makuasioista ja universaaleja arvoja henkilökohtaisista mieltymyksistä.
On nimittäin todellakin eri asia väittää, että A. Hernekeitto on hyvää B. Kubismi on parempi kuvataiteen suunta kuin mikään muu C. että vasara on paras väline naulojen hakkaamiseen tai että D. elämän suojeleminen on hyvä asia ja väkivalta paha. Jos joku ei nyt tajua noiden väitteiden lähtökohtaista eroa, ei minun tehtäväni, Luojan kiitos ole sen asian selventäminen.
Miten paljon helpompaa ihmisten välinen kanssakäyminen olisikaan jos nämä "hyvän" eri aspektit osattaisiin erottaa toisistaan. Nykyään vaan tuntuu olevan yleistä olettaa, että kaikki asiat ovat yksilöllisiä makukysymyksiä. Uskontoihin sitoutuminen ja niiden sekoitteleminen on jokaisen oma asia. Tiede on joidenkin mielestä ainoa luotettava auktoriteetti, mutta vähänkään tarkemmin katsomalla voi nähdä, että kilpailevia koulukuntia ja teorioita on eri tieteen aloillakin yhtä paljon kuin lahkoja kirkoissa. Mikä niistä on tavoittanut edes palan siitä oikeasta totuudesta?
Tiedän, että on olemassa ihmisiä, joiden mielestä mitään kokemuksemme ulkopuolista totuutta ei ole edes olemassa. Narsistista solipsismia? Sitä aiemminkin päivittelemääni omnipotenssia?En tiedä, mutta itse uskon, että yksi ainoa, jakamaton totuus olevaisesta ja olennaisesta on olemassa. Se sitten on ihan eri juttu, onko meillä mitään keinoja tavoittaa sitä. Ehkä pieniä välähdyksiä siitä...
Tarkoittaako tämä pirstoutuminen, yksilöllistyminen ja suurten maailmanselitysten mureneminen sitä, ettei mitään omien tunteitten ja järjen ja ympäröivän kulttuurin (eli yleisen mielipiteen)ulkopuolista kriteeriä hyvälle ole olemassa? Ei minun mielestäni, mutta siitä toisella kertaa. Nyt tätä akkaa kutsuu maanläheisemmät asiat (Paska haisee. Taisi olla pienin pentukoira asialla).
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti