Eilen se taas tuli, nimittäin leffa, jonka harvoin jätän katsomatta, kun se telkkarista lähetetään. Se ei taatusti ole elokuva, jonka fanittamisella voi kulttuuripiireissä brassailla, mutta minä pidän siitä. Olen nähnyt sen vähintään viisi kertaa ja aina löydän siitä jotain uutta.
Kuten monissa muissakin trilogioissa, jatko-osat olisivat voineet jäädä tekemättä, mutta tämä ensimmäinen on jaksanut koskettaa minua yhä uudelleen. Nuorena varmaankin samastuin enemmän päähenkilöön. Olihan itselläni hyvin samanlaisia kokemuksia muuttoja, kiusatuksi joutumista ja kamppailulajeja myöten. Karaten tilalla tosin oli judo, eikä tosielämässä tapahtunut mitään kaiken ratkaisevaa kliimaksia. Itsetuntoa jonkinasteinen itsepuolustaito kyllä kohensi.
Myöhemmillä katselukerroilla huomio on kiinnittynyt enemmän iäkkään mentorin ja nuoren ihmisen lämpimään, molemmin puolin kasvattavaan, suhteeseen ja erilaisten kulttuurien huumorin sävyttämiin, mutta ymmärtäväisiin kohtaamisiin.
Niin, kyseessä on tietenkin Karate Kid -elokuva. Sen äärelle istahdin eilen pitämään taukoa kivuista, kiukuttelusta ja kissatuhojen korjailusta. Nyt pitänee taas mennä jatkamaan siivouksen yrittämistä, vaikka otuksilla onkin selvä ylivoima. Tänä jouluna ne taitavat sabotoida yritykseni täydellisesti. Ehkä ensi vuonna kuusikin pysyy pystyssä, kunhan pennut kasvaa - ja kyllähän ne kasvaa. Niin kasvoi Karate Kidkin. Näin häntä esittävän näyttelijän taannoin jossain haastatteluohjelmassa. Oli liikuttavaa huomata, että kyllä ne valkokankaalle ikuistetut kasvotkin ikääntyvät - vaikkakin hyvin kauniisti.
Kuten monissa muissakin trilogioissa, jatko-osat olisivat voineet jäädä tekemättä, mutta tämä ensimmäinen on jaksanut koskettaa minua yhä uudelleen. Nuorena varmaankin samastuin enemmän päähenkilöön. Olihan itselläni hyvin samanlaisia kokemuksia muuttoja, kiusatuksi joutumista ja kamppailulajeja myöten. Karaten tilalla tosin oli judo, eikä tosielämässä tapahtunut mitään kaiken ratkaisevaa kliimaksia. Itsetuntoa jonkinasteinen itsepuolustaito kyllä kohensi.
Myöhemmillä katselukerroilla huomio on kiinnittynyt enemmän iäkkään mentorin ja nuoren ihmisen lämpimään, molemmin puolin kasvattavaan, suhteeseen ja erilaisten kulttuurien huumorin sävyttämiin, mutta ymmärtäväisiin kohtaamisiin.
Niin, kyseessä on tietenkin Karate Kid -elokuva. Sen äärelle istahdin eilen pitämään taukoa kivuista, kiukuttelusta ja kissatuhojen korjailusta. Nyt pitänee taas mennä jatkamaan siivouksen yrittämistä, vaikka otuksilla onkin selvä ylivoima. Tänä jouluna ne taitavat sabotoida yritykseni täydellisesti. Ehkä ensi vuonna kuusikin pysyy pystyssä, kunhan pennut kasvaa - ja kyllähän ne kasvaa. Niin kasvoi Karate Kidkin. Näin häntä esittävän näyttelijän taannoin jossain haastatteluohjelmassa. Oli liikuttavaa huomata, että kyllä ne valkokankaalle ikuistetut kasvotkin ikääntyvät - vaikkakin hyvin kauniisti.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti