Vanha tuttu

Eilen bongasin sattumalta netissä tuttavan neljännesvuosisadan takaa. Pieni vahingoniloinen hihitys pyrki ilmoille, kun kuva todisti armotta, että muutkin vanhenevat ja rupsahtavat kuin meikäläinen, jopa miehet ja vieläpä sellaiset miehet, jotka kärkkäästi nuorena arvostelivat toisten ulkoista viehättävyyttä.

Muutamalla Googlen klikkauksella löytyi miehen sotilasarvo, asuinkunta, nykyinen toimi ja jopa verotettavat tulot vuodelta 2007. Toinen ilkikurinen kräkätys karkasi kuuluville, kun näin että hänen väitöskirjansa oli hyväksytty arvosanalla tyydyttävä. Ei siis mikään neropatti vieläkään.

Lopulta alkoi oma pikkumaisuus ja vahingonilo nolottaa. Eihän minulla oikeastaan ole mitään syytä, eikä oikeuttakaan kenellekään naureskella. Haluaisin olla sellaisen yläpuolella ja ihan aidosti toivoa toisille pelkkää hyvää - niillekin, jotka ovat mielestäni käyttäytyneet muita kohtaan ylimielisesti ja törkeästi. Kosto ei yleensä minun suussani maistu makealta, enkä usko edes kärsimyksen luonnetta jalostavaan vaikutukseen. Miksi siis toivoa kenellekään pahaa?

En toki voi tietää sitäkään, kuinka paljon tuon ihmisen nettiin päätyneitten meriittien taakse kätkeytyy sellaista, joka ei ole pelkästään miellyttävää ja onnellista. Kadehtiakaan en silti osaa kyseistä herraa, jonka tulot olivat toissavuonna viisinkertaiset verrattuna meikäläisen eläkkeeseen. Minua raha ei tee onnelliseksi, vaikka saattaakin joskus mieltä rauhoittaa. Tässä tapauksessa tunsin kuitenkin syvää helpotusta siitä, etten tosiaankaan päätynyt jakamaan elämääni sellaisen ihmisen kanssa, jolle oli niin tärkeätä pärjätä kilpailuissa ja pääasia se, miltä asiat ulospäin näyttivät. Minun tavoitteeni elämässä ovat olleet toisenlaiset.

Sekin tuli mieleen, että pelottavan paljon tietoa meistä kaiken kansan ulottuville tänne nettiin kertyy... ja eräät vielä tyrkkivät sitä esille ihan vapaaehtoisesti blogeissaan. Pöljät ;-)