Keskusliikkeiden työnantajapuoli jyräsi jälleen kerran PAM:in toiveet. Kauppojen sunnuntaiaukiolo halutaan vakituiseksi käytännöksi ja aukioloaikoja pidentää. "Jippii" hihkaisi eräskin shoppailunhaluinen tytönhuitukka. "Turha moisesta on kitistä", murahti kuljetusalalla työskentelevä autokuski, jolla kuulemma päivät ovat olleet pitkiä aina ja sunnuntait työpäiviä siinä kuin arkikin.
Kaupan alalla työskentelee kuitenkin paljon pienipalkkaisia naisia. Monet heistä ovat perheellisiä ja mahdollisesti vielä yksinhuoltajia. Tähän saakkakin arjen pyörittäminen on ollut raskasta ja huoli lapsista suuri, kun alakouluikäiset ovat voineet joutua odottelemaan äitiä kotiin yli kymmeneen illalla, liikkeen sulkeuduttua yhdeksältä. Pahimmassa tapauksessa seuraavana aamuna onkin sitten odottanut aamuvuoro ja ylös on pitänyt päästä kuudelta, jotta ehtii juoda kahvit, hoitaa lasten kanssa aamutoimet ja matkustaa mahdollisesti pitkänkin matkan töihin.
Se, että teollisuudessa ja monilla muilla aloilla työajat ovat olleet epäsäännölliset kautta aikojen, on tarjonnut mahdollisuuden tutkia ihmiskehon kykyä sopeutua ilta- yö- ja vuorotyöhön. Läheskään kaikille se ei sovi. Unirytmi häiriintyy, stressioireet lisääntyvät ja sen myötä sairastumisriski kasvaa. Kun otetaan huomioon vielä sekin, että naisten osuus kotitöistä on yhä keskimäärin 25% suurempi kuin miesten (mikäli sellainen perheeseen kuuluu) kuorma voi kasvaa kohtuuttomaksi. Lisäksi määräaikaisten työsuhteitten ja vastentahtoisten osa-aikatöiden osuus kaupan alalla on merkittävä. Epävarmuus työsuhteen ja toimeentulon jatkuvuudesta lisää omalta osaltaan stressiä( ja pitää työntekijät nöyrinä).
Voin hyvin ymmärtää, että itsekeskeiset, oman napansa ympärillä pyörivät (mies- ja naispuoliset) pissikset ajattelevat vain omaa etuaan: on kivaa kun pääsee shoppailemaan juuri silloin, kun haluaa. Sitä en ymmärrä, ettei asioista päättävillä ole kykyä tai halua ajatella ratkaisujen laajempia ja pitemmälle tulevaisuuteen ulottuvia seurauksia. Juhlapuheissa lapsiperheiden hyvinvoinnista ja ihmisten jaksamisesta työelämässä ollaan kyllä huolestuneita, mutta kun pitäisi tehdä todellisia päätöksiä, vastuuta ei olla valmiita kantamaan.
On turha pieraista, kun paska on jo housuissa (anteeksi tämä rahvaanomaisuus, mutta potuttaa niin). Lastenpsykiatriaan, erityisopetukseen ja aikuisten mielenterveyspalveluihin on turha syytää rahaa, jos vahingot ovat jo tapahtuneet ja uusia tuotetaan jatkuvasti. Kaikkea ei voi enää laastarilla korjata..
Niille, jotka eivät ymmärrä muuta kuin eurojen kieltä, olisi hyvä istua hetkeksi laskemaan, edes karkea arvio siitä, mitä yhteiskunnalle (siis kaikille meille) tulee maksamaan tämä ihmisten loppuunkuluttaminen ennen aikojaan, inhimillisistä kärsimyksistä puhumattakaan.Vaan mitäs se keskusliikkeiden suuromistajia liikuttaa, kunhan terveydenhoitokuluja, terapioita ja eläkkeitä ei kahmaista heidän pussistaan.
Kaupan alalla työskentelee kuitenkin paljon pienipalkkaisia naisia. Monet heistä ovat perheellisiä ja mahdollisesti vielä yksinhuoltajia. Tähän saakkakin arjen pyörittäminen on ollut raskasta ja huoli lapsista suuri, kun alakouluikäiset ovat voineet joutua odottelemaan äitiä kotiin yli kymmeneen illalla, liikkeen sulkeuduttua yhdeksältä. Pahimmassa tapauksessa seuraavana aamuna onkin sitten odottanut aamuvuoro ja ylös on pitänyt päästä kuudelta, jotta ehtii juoda kahvit, hoitaa lasten kanssa aamutoimet ja matkustaa mahdollisesti pitkänkin matkan töihin.
Se, että teollisuudessa ja monilla muilla aloilla työajat ovat olleet epäsäännölliset kautta aikojen, on tarjonnut mahdollisuuden tutkia ihmiskehon kykyä sopeutua ilta- yö- ja vuorotyöhön. Läheskään kaikille se ei sovi. Unirytmi häiriintyy, stressioireet lisääntyvät ja sen myötä sairastumisriski kasvaa. Kun otetaan huomioon vielä sekin, että naisten osuus kotitöistä on yhä keskimäärin 25% suurempi kuin miesten (mikäli sellainen perheeseen kuuluu) kuorma voi kasvaa kohtuuttomaksi. Lisäksi määräaikaisten työsuhteitten ja vastentahtoisten osa-aikatöiden osuus kaupan alalla on merkittävä. Epävarmuus työsuhteen ja toimeentulon jatkuvuudesta lisää omalta osaltaan stressiä( ja pitää työntekijät nöyrinä).
Voin hyvin ymmärtää, että itsekeskeiset, oman napansa ympärillä pyörivät (mies- ja naispuoliset) pissikset ajattelevat vain omaa etuaan: on kivaa kun pääsee shoppailemaan juuri silloin, kun haluaa. Sitä en ymmärrä, ettei asioista päättävillä ole kykyä tai halua ajatella ratkaisujen laajempia ja pitemmälle tulevaisuuteen ulottuvia seurauksia. Juhlapuheissa lapsiperheiden hyvinvoinnista ja ihmisten jaksamisesta työelämässä ollaan kyllä huolestuneita, mutta kun pitäisi tehdä todellisia päätöksiä, vastuuta ei olla valmiita kantamaan.
On turha pieraista, kun paska on jo housuissa (anteeksi tämä rahvaanomaisuus, mutta potuttaa niin). Lastenpsykiatriaan, erityisopetukseen ja aikuisten mielenterveyspalveluihin on turha syytää rahaa, jos vahingot ovat jo tapahtuneet ja uusia tuotetaan jatkuvasti. Kaikkea ei voi enää laastarilla korjata..
Niille, jotka eivät ymmärrä muuta kuin eurojen kieltä, olisi hyvä istua hetkeksi laskemaan, edes karkea arvio siitä, mitä yhteiskunnalle (siis kaikille meille) tulee maksamaan tämä ihmisten loppuunkuluttaminen ennen aikojaan, inhimillisistä kärsimyksistä puhumattakaan.Vaan mitäs se keskusliikkeiden suuromistajia liikuttaa, kunhan terveydenhoitokuluja, terapioita ja eläkkeitä ei kahmaista heidän pussistaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti