Istun kirjoittamassa tietokoneella, mahdollisimman lähellä eilen lainasta palautunutta kirkasvalolamppua. Katon rajassa hurisee viime vuonna hankittu ilmalämpöpumppu. Pöydällä näyttää vihreätä valoa Ionfresher- merkkinen ilmanpuhdistin, jonka posti toi eilen.
Minne katosi meikäläisten ihanne mahdollisimman vähästä kuluttamisesta? Onko pakko aina hankkia ne viimeisimmät vekottimet, varsinkin, kun tulotasokaan ei ole päätähuimaava? Mitä kuvittelemme saavamme, kun hankimme terveyttä, hyvinvointia tai viihtyvyyttä edistävän laitteen, jota tietenkin mainostetaan myös hyvin energiapihiksi ja turvalliseksi?
En tiedä miten meille kävi näin, mutta luulen, ettemme ole ainoita. Ainakin meillä Suomessa tuntuu toteutuvan kaava, jonka mukaan ensin keksinnöt ovat etäisiä mahdollisuuksia, sitten ne tuodaan (vain hieman keskeneräisinä) markkinoille. Niitä mainostetaan ihmisten elämänlaatua parantavina, mullistavina uusina hyödykkeinä, joita ilman kukaan moderni yksilö ei voi tulla toimeen. Kohta ei sitten tulekaan ja kun uuden sukupolven laitteet ilmestyvät markkinoille, oma laitteisto on tietenkin päivitettävä ajan tasalle.
Halusimme tai emme, monilta tahoilta meitä painostetaan hankkimaan teknologiaa, jota osa kansasta ei tahtoisi kotiinsa milloinkaan, ellei palveluiden saaminen ilman niitä kävisi vaikeaksi. Kuka muistaa, että matkapuhelimia ja tietokoneita ei tosiaankaan ollut joka huushollissa vielä 20 vuotta sitten? Olin itsekin tipahtaa sohvan reunalta, kun muutama päivä sitten kuulin, että internet Suomessa on vasta kahdenkymmenen vuoden ikäinen.
Esimerkiksi juuri netin ja kännyköiden piti lisätä ihmisten vapautta (esim. etätyöhön), tuoda palvelut yhä useampien ulottuville ja lisätä tasa-arvoisuutta. Nyt telepalvelujen tuottajat lakkauttavat lankaverkkojaan syrjäseuduilta ja ihmiset jäävät ilman lankapuhelinta ja laajakaistayhteyksiä. Mielenkiintoista kyllä, edes kännykkäkenttä ei tahdo toimia meillä, jotka asumme sentään vain seitsemän kilometrin päässä parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupungista...
Siitä, mikä aluksi oli kiehtova mahdollisuus ja ylellisyystuote tulee nykyään hyvin nopeasti arkipäiväistä ja lopulta suoranainen pakko (Luin juuri, että iäkkäiden vanhempieni käyttämä laskujen suoraveloituspalvelu aiotaan lakkauttaa vuoteen 2010 mennessä. Sen jälkeen on kai vaihtoehtoina taksikyyti konttoriin ja kalliimpien palvelujen käyttö tai tietokoneen ja nettipankin käytön opettelu. Ei kovin reilua vanhoja ja sairaita kohtaan minun mielestäni).
Yhteiskunnallista kehitystä ja yleistä ilmapiiriä en tosin voi syyttää omasta harkintakyvyn puutteestani. Miksi ihmeessä kotini on niin täynnä kaikkea krääsää? Mihin katosi ekologisen elämäntavan ihanne? Vieläköhän edes oman kehityksen suuntaa olisi mahdollista kääntää?
Minne katosi meikäläisten ihanne mahdollisimman vähästä kuluttamisesta? Onko pakko aina hankkia ne viimeisimmät vekottimet, varsinkin, kun tulotasokaan ei ole päätähuimaava? Mitä kuvittelemme saavamme, kun hankimme terveyttä, hyvinvointia tai viihtyvyyttä edistävän laitteen, jota tietenkin mainostetaan myös hyvin energiapihiksi ja turvalliseksi?
En tiedä miten meille kävi näin, mutta luulen, ettemme ole ainoita. Ainakin meillä Suomessa tuntuu toteutuvan kaava, jonka mukaan ensin keksinnöt ovat etäisiä mahdollisuuksia, sitten ne tuodaan (vain hieman keskeneräisinä) markkinoille. Niitä mainostetaan ihmisten elämänlaatua parantavina, mullistavina uusina hyödykkeinä, joita ilman kukaan moderni yksilö ei voi tulla toimeen. Kohta ei sitten tulekaan ja kun uuden sukupolven laitteet ilmestyvät markkinoille, oma laitteisto on tietenkin päivitettävä ajan tasalle.
Halusimme tai emme, monilta tahoilta meitä painostetaan hankkimaan teknologiaa, jota osa kansasta ei tahtoisi kotiinsa milloinkaan, ellei palveluiden saaminen ilman niitä kävisi vaikeaksi. Kuka muistaa, että matkapuhelimia ja tietokoneita ei tosiaankaan ollut joka huushollissa vielä 20 vuotta sitten? Olin itsekin tipahtaa sohvan reunalta, kun muutama päivä sitten kuulin, että internet Suomessa on vasta kahdenkymmenen vuoden ikäinen.
Esimerkiksi juuri netin ja kännyköiden piti lisätä ihmisten vapautta (esim. etätyöhön), tuoda palvelut yhä useampien ulottuville ja lisätä tasa-arvoisuutta. Nyt telepalvelujen tuottajat lakkauttavat lankaverkkojaan syrjäseuduilta ja ihmiset jäävät ilman lankapuhelinta ja laajakaistayhteyksiä. Mielenkiintoista kyllä, edes kännykkäkenttä ei tahdo toimia meillä, jotka asumme sentään vain seitsemän kilometrin päässä parinkymmenen tuhannen asukkaan kaupungista...
Siitä, mikä aluksi oli kiehtova mahdollisuus ja ylellisyystuote tulee nykyään hyvin nopeasti arkipäiväistä ja lopulta suoranainen pakko (Luin juuri, että iäkkäiden vanhempieni käyttämä laskujen suoraveloituspalvelu aiotaan lakkauttaa vuoteen 2010 mennessä. Sen jälkeen on kai vaihtoehtoina taksikyyti konttoriin ja kalliimpien palvelujen käyttö tai tietokoneen ja nettipankin käytön opettelu. Ei kovin reilua vanhoja ja sairaita kohtaan minun mielestäni).
Yhteiskunnallista kehitystä ja yleistä ilmapiiriä en tosin voi syyttää omasta harkintakyvyn puutteestani. Miksi ihmeessä kotini on niin täynnä kaikkea krääsää? Mihin katosi ekologisen elämäntavan ihanne? Vieläköhän edes oman kehityksen suuntaa olisi mahdollista kääntää?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti