Viime aikoina olen kuullut ärsyttävän paljon lauseita, jotka alkavat: "Emmä mikään feministi/kommunisti/uskovainen/________ oo, mutta..." Ihmisille tuntuu nykyään olevan vaikeata myöntää kannattavansa jotain aatetta tai kuuuluvansa johonkin kategoriaan. Vai olisikohan positiivisemmin ajateltuna kyse siitä, että useimmat ideologiat ja kategoriat alkavat olla nykypäivän ihmisille liian ahtaita?
Rakennamme persoonaamme ja elämäntyyliämme niin monenlaisista aineksista. Kaikkia palasia emme toki voi itse valita, mutta paljon enemmän vaihtoehtoja on kuin vuosikymmeniä sitten. On vaikeata enää arvata pelkän sukupuolen, tuloluokan tai edes puoluekannan perusteella toisen harrastuksia, arvoja ja mieltymyksiä. Stereotyyppejä (onneksi) on olemassa yhä vähemmän.
Voihan olla, että esimerkiksi puolueen ohjelma tai kirkon oppi ei kaikilta osin vastaa omia käsityksiä ja siksi jäsenkirjaa ei tee mieli hankkia, mutta on tässä nykyihmisen sitoutumisen pelossa mielestäni kyse muustakin.
Ensinnäkin tietoa ja toisiinsa vaikuttavia asiayhteyksiä alkaa olla niin paljon, että kokonaisuuksien hahmottaminen vaatii yksilöltä yhä enemmän vaivannäköä ja ymmärrystä. Kaikki myös muuttuu nykyään pelottavan nopeasti. Juuri, kun kuvittelet oivaltaneesi palikoiden nykyisen järjestyksen, ne nytkähtävätkin uuteen asentoon ja siinä taas mietit, tuliko sittenkään valittua oikea koulutusala, mielipide, ammatti, asuinpaikka ja elämänkumppani. Liikkuvia osia on niin paljon, että juuri mihinkään ei voi luottaa.
Sitoutuminen johonkin aatteseen, ryhmään tai ihmiseen vaatii myös vastuunottoa ja kykyä tehdä kompromisseja. Tänä yksilönä pärjäämistä korostavana aikana ne eivät ole ominaisuuksia, joita enemmistö lapsilleen päällimmäisinä painottaa. Enemmän arvoa on itseriittoisuudella, stressinsietokyvyllä ja aggressiivisuudella.
Itse en kaihda värin tunnustamista ja leimautumista jonkin aatteen kannattajaksi - silläkin uhalla, että se karkottaa pois merkittävän joukon keskustelukumppaneita. Usein nimittäin keskustelu ei olisi muutenkaan kovin hedelmällistä ihmisen kanssa, joka ei käsitä, että esimerkiksi "feminismi" on hyvin laaja ja monimuotoinen ajattelusuuntaus, jonka sisälle mahtuu kaikkea mahdollista jyräävästä telaketjufeminismistä maailmoja syleilevään tasa-arvoajatteluun.
Minä pidän itseäni feministinä, koska olen koko tiedostavan olemassaoloni ajan toiminut aktiivisesti sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Minulle tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita miesten tai eri tavalla ajattelevien naisten arvon ja ihmisoikeuksien loukkaamista.
Miehistä täytyy pitää ihan yhtä hyvää huolta kuin naisista, lapsista ja eläimistäkin (henkilökohtaiset sympatiani kun kallistuvat joka tapauksessa eniten eläinten puolelle). Itse asiassa tasa-arvoa edistää parhaiten juuri kaikkien elollisten yhteisen hyvän edistäminen.
Siitä yhteisestä hyvästä meillä vaan on niin tavattoman erilaisia käsityksiä, että avoimuutta, keskustelua ja värin tunnustamista tarvitaan, jotta tiedettäisiin, mistä tässä oikeastaan neuvotellaan. Siksi mielestäni minun on parasta avata keskustelu lyömällä heti kortit pöytään ja paljastamalla olevani milloin minkäkinlainen ----nisti. Sittenpähän saadaan ainakin homma käyntiin, eikä toimita kuin nykypäivän poliitikot, jotka piilottavat mieluiten todelliset aikeensa näennäisen konsensuksen alle ja seuraukset tulevat lopulta kansalle karmeana yllätyksenä.
Rakennamme persoonaamme ja elämäntyyliämme niin monenlaisista aineksista. Kaikkia palasia emme toki voi itse valita, mutta paljon enemmän vaihtoehtoja on kuin vuosikymmeniä sitten. On vaikeata enää arvata pelkän sukupuolen, tuloluokan tai edes puoluekannan perusteella toisen harrastuksia, arvoja ja mieltymyksiä. Stereotyyppejä (onneksi) on olemassa yhä vähemmän.
Voihan olla, että esimerkiksi puolueen ohjelma tai kirkon oppi ei kaikilta osin vastaa omia käsityksiä ja siksi jäsenkirjaa ei tee mieli hankkia, mutta on tässä nykyihmisen sitoutumisen pelossa mielestäni kyse muustakin.
Ensinnäkin tietoa ja toisiinsa vaikuttavia asiayhteyksiä alkaa olla niin paljon, että kokonaisuuksien hahmottaminen vaatii yksilöltä yhä enemmän vaivannäköä ja ymmärrystä. Kaikki myös muuttuu nykyään pelottavan nopeasti. Juuri, kun kuvittelet oivaltaneesi palikoiden nykyisen järjestyksen, ne nytkähtävätkin uuteen asentoon ja siinä taas mietit, tuliko sittenkään valittua oikea koulutusala, mielipide, ammatti, asuinpaikka ja elämänkumppani. Liikkuvia osia on niin paljon, että juuri mihinkään ei voi luottaa.
Sitoutuminen johonkin aatteseen, ryhmään tai ihmiseen vaatii myös vastuunottoa ja kykyä tehdä kompromisseja. Tänä yksilönä pärjäämistä korostavana aikana ne eivät ole ominaisuuksia, joita enemmistö lapsilleen päällimmäisinä painottaa. Enemmän arvoa on itseriittoisuudella, stressinsietokyvyllä ja aggressiivisuudella.
Itse en kaihda värin tunnustamista ja leimautumista jonkin aatteen kannattajaksi - silläkin uhalla, että se karkottaa pois merkittävän joukon keskustelukumppaneita. Usein nimittäin keskustelu ei olisi muutenkaan kovin hedelmällistä ihmisen kanssa, joka ei käsitä, että esimerkiksi "feminismi" on hyvin laaja ja monimuotoinen ajattelusuuntaus, jonka sisälle mahtuu kaikkea mahdollista jyräävästä telaketjufeminismistä maailmoja syleilevään tasa-arvoajatteluun.
Minä pidän itseäni feministinä, koska olen koko tiedostavan olemassaoloni ajan toiminut aktiivisesti sukupuolten tasa-arvon edistämiseksi. Minulle tasa-arvo ei kuitenkaan tarkoita miesten tai eri tavalla ajattelevien naisten arvon ja ihmisoikeuksien loukkaamista.
Miehistä täytyy pitää ihan yhtä hyvää huolta kuin naisista, lapsista ja eläimistäkin (henkilökohtaiset sympatiani kun kallistuvat joka tapauksessa eniten eläinten puolelle). Itse asiassa tasa-arvoa edistää parhaiten juuri kaikkien elollisten yhteisen hyvän edistäminen.
Siitä yhteisestä hyvästä meillä vaan on niin tavattoman erilaisia käsityksiä, että avoimuutta, keskustelua ja värin tunnustamista tarvitaan, jotta tiedettäisiin, mistä tässä oikeastaan neuvotellaan. Siksi mielestäni minun on parasta avata keskustelu lyömällä heti kortit pöytään ja paljastamalla olevani milloin minkäkinlainen ----nisti. Sittenpähän saadaan ainakin homma käyntiin, eikä toimita kuin nykypäivän poliitikot, jotka piilottavat mieluiten todelliset aikeensa näennäisen konsensuksen alle ja seuraukset tulevat lopulta kansalle karmeana yllätyksenä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti