lauantai 8. marraskuuta 2008

Lapsia opiskeluaikana?!

Mies viikonlopputöissä. Hirveä aamukaaos. Sataa. Koiranpennut täytyy silti ulkoiluttaa. Joka paikkaa särkee. Oksettaa ja huimaa. Portaat ovat liukkaat. Toivottavasti en taas putoa. Kissoille ruokaa. Pissupapereiden siivous lattialta. Sillä aikaa toinen pentu kakkaa lattialle uudestaan. Vanha koira paheksuu äänekkäästi. Pelasta kissanpoika koiranpentujen leikeistä. Vihdoinkin aamukahvia ja tietokoneen ääreen. Huh.

Sopivasti silmiin osuu keskustelu SATA-komitean älynväläyksestä: Opiskelijoiden pitäisi ruveta tehtailemaan jälkikasvua jo opiskeluaikana, jotta saataisiin äidit suoraan opintojen päätyttyä työmarkkinoille ja vanhempainvapaista työnantajille koituvat kulut minimoitua. Justiinsa juu.

Tee siinä tosiaan lapsia, kun rahat on niin tiukalla, että hyvä, kun ruokaan riittää. Harvalla siinä iässä on vielä kovin väljät asuinolot, varaa lapsen mukanaan tuomiin kustannuksiin ja ennen kaikkea kypsyyttä pienen ihmisenalun vanhemmuuteen. Parisuhdekin saattaa olla vielä epävarmalla pohjalla. Tenttipaineet painavat päälle. Opiskeluissa on monille ihan riittävästi voimainkoetusta ilman vauvan kanssa valvottuja öitä ja lapsiperheen arkihässäkkään kuluvaa energiaa. Rajat ne on nuorenkin ihmisen voimavaroilla.

Luku sinänsä on sitten nämä yksilöiltä joustavuutta ja käyttömukavuutta vaativan hallinnon toimet. Missä viipyvät lapsiperheiden hyvinvointia tukevat toimet? Ei voi kauhalla kansalaisilta vaatia, jos ei ole kuin lusikalla annettu...

Tästä ja muista kyseisen komitean ehdotuksista voisin paasata loputtomiin, mutta eiköhän tämä näin aamupäivän avaukseksi riitä. Vaikka itselläni ei ole lapsia, enkä ole milloinkaan sellaisia halunnutkaan, olen aina arvostanut ja ihaillut niitä, jotka jaksavat perheestään hyvin huolta pitää.

Nykyajan hektisesssä kilpailuyhteiskunnassa nuoret ihmiset ovat jo tarpeeksi suurten vaatimusten puristuksessa. Niitä ei poliittisten päättäjien pitäisi enää kohtuuttomalla patistelullaan lisätä.

2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Yle Uutisissa kirjoitettiin, että päättäjät haluavat nyt "tahdittaa" nuoria naisia lisääntymään jo opiskeluaikana. Erinomaisen kuvaava sana tuo tahdittaa. Siinä kiteytyy jotenkin koko nykyaikaista elämänmenoa hallitseva mentaliteetti.

Millan kirjoitti...

Niinpä. Voi *****. ja avioerotilastojen sekä köyhyystilastojen mukaan päävastuun jälkikasvusta kantaa eron sattuessa edelleen nimenomaan juuri nainen. Vain noin kuudessa prosentissa yksinhuoltajaperheistä vieläkään on huoltajana isä.