Tällä viikolla olen yrittänyt olla hyvä ihminen ja kiltti vaimo. Käytännössä se tarkoittaa sitä, että olen joka päivä laittanut ihan oikeata ruokaa (siis muuta kuin eineksiä) ja saanut sen peräti valmiina pöytään oikeaan aikaan siitä huolimatta, että mies palailee töistä joka päivä eri aikaan.
Mies on meillä pääkokki. Minä en osaa valmistaa kuin viittä eri ruokalajia niin, että niitä kehtaa toisillekin tyrkyttää. Yleensä mies vastaakin ruuanlaitosta tai sitten lämmitetään eineksiä. Poikkeuksellisen raskaan työviikon vastapainoksi olen nyt yrittänyt hieman hemmotella häntä.
Tänään värkkäsin soijasienipihvejä ja uunissa paistettuja lohkoperunoita - ilman reseptiä tietenkin. Kaikkein tympeintä ruuanlaitossa nimittäin mielestäni on juuri reseptien tarkka seuraaminen. Se tuntuu tappavan hommasta kaiken luovuuden ja sitäpaitsi yleensä kaapista aina puuttuu jotain, mitä reseptissä lukee ja sitten jää hirveästi vaivaamaan, olisiko pöperöstä tullut parempaa, jos se puuttuva ainesosa olisi ollut mukana.
Perunoista tuli ihanan rapeita ja päälle ripotellun sinihomejuuston lisäksi ne eivät juuri muita mausteita kaivanneet. Pihvitkin pysyivät lopulta kasassa pienen säätämisen jälkeen ja hyvältä kuulemma maistui. Ei kai tätä nyt ihan tavaksi voi ottaa, mutta tuli kyllä hyvä mieli poropeukalokokillekin, kun isäntä on joka päiväni ilmaissut tyytyväisyytensä ja ilonsa ylimääräisestä vaivannäöstäni.
No, ensi viikolla hänellä työkiireet helpottavat ja sitten kai palataan taas normaalijärjestykseen. Hyvä niin, sillä alkupotkun jälkeen saattaisi meikäläisen keitosten laatukin laskeutua takaisin todennäköisemmälle tasolle.
Mies on meillä pääkokki. Minä en osaa valmistaa kuin viittä eri ruokalajia niin, että niitä kehtaa toisillekin tyrkyttää. Yleensä mies vastaakin ruuanlaitosta tai sitten lämmitetään eineksiä. Poikkeuksellisen raskaan työviikon vastapainoksi olen nyt yrittänyt hieman hemmotella häntä.
Tänään värkkäsin soijasienipihvejä ja uunissa paistettuja lohkoperunoita - ilman reseptiä tietenkin. Kaikkein tympeintä ruuanlaitossa nimittäin mielestäni on juuri reseptien tarkka seuraaminen. Se tuntuu tappavan hommasta kaiken luovuuden ja sitäpaitsi yleensä kaapista aina puuttuu jotain, mitä reseptissä lukee ja sitten jää hirveästi vaivaamaan, olisiko pöperöstä tullut parempaa, jos se puuttuva ainesosa olisi ollut mukana.
Perunoista tuli ihanan rapeita ja päälle ripotellun sinihomejuuston lisäksi ne eivät juuri muita mausteita kaivanneet. Pihvitkin pysyivät lopulta kasassa pienen säätämisen jälkeen ja hyvältä kuulemma maistui. Ei kai tätä nyt ihan tavaksi voi ottaa, mutta tuli kyllä hyvä mieli poropeukalokokillekin, kun isäntä on joka päiväni ilmaissut tyytyväisyytensä ja ilonsa ylimääräisestä vaivannäöstäni.
No, ensi viikolla hänellä työkiireet helpottavat ja sitten kai palataan taas normaalijärjestykseen. Hyvä niin, sillä alkupotkun jälkeen saattaisi meikäläisen keitosten laatukin laskeutua takaisin todennäköisemmälle tasolle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti