Tänään on tullut harrastettua päänsisäistä siivousta, kun ei ulkoiseen ole paukut riittäneet. Blogin imelä ulkoasukin alkoi ärsyttää. Vaihdoin väriä ja hankin uuden kävijälaskurin. Harmittaa vaan, kun en osaa luoda omia pohjia. Tosiasiassa en tiedä tietotekniikasta juuri mitään. Hyvä että blogin kirjoittamisessa edes nämä perustoiminnot hallitsen.
Tänään on potuttanut aivan sietämättömästi tämä sotkuinen huusholli, jolle en tosiaankaan nyt jaksa tehdä mitään. Osaisiko joku kertoa, miksi sukkalaatikostani löytyi vasara? Entä, miksi miehen jälkeen jää vielä yli kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeenkin epämääräisiä kasoja ympäri pihaa ja huushollia? Ei onneksi sentään sitä samaa materiaalia, jota koirilta, kissoilta, kanoilta ja lampailta, mutta kiusallista kumminkin: vaatteita, likaisia astioita, lehtiä, kirjoja ja työkaluja...
Raivostuttavinta on, etten itse ole paljonkaan siistimpi ihminen. Minä vaan satun olemaan se, joka yleensä joutuu jäljet korjaamaan. Toki se on siinä mielessä oikein ja kohtuullista, että mies käy töissä, minä en. Silti toivoisin edes jonkinlaista hyvää tahtoa ja oppimiskykyä tavaroiden paikoilleen viemisen suhteen. Tietäisin miljoona tapaa käyttää aikani ja vähäiset voimani rakentavammin kuin keräilemällä miehen paskaisia sukkia ja muita kamppeita pitkin taloa...
No, hyvä mieshän se muuten on, niin hyvä, ettei tuommoisia uskoisi olevankaan. Enkä minä itsekään mikään täydellinen vaimo ole. Onhan se monesti todettu, että puolisossa usein ärsyttää juuri ne samat ominaisuudet, jotka ovat omiakin heikkouksia. Silti ketuttaa ihan vietävästi, ja väsyttää, sattuu ja turhauttaa. Tahtoisin jaksaa, mutta en vaan jaksa. Eniten maailmassa kadehdin ihmisiä, jotka ovat energisiä, ahkeria, innostuneita ja positiivisia. Tämä akka ei ole.
Tänään on potuttanut aivan sietämättömästi tämä sotkuinen huusholli, jolle en tosiaankaan nyt jaksa tehdä mitään. Osaisiko joku kertoa, miksi sukkalaatikostani löytyi vasara? Entä, miksi miehen jälkeen jää vielä yli kahdenkymmenen avioliittovuoden jälkeenkin epämääräisiä kasoja ympäri pihaa ja huushollia? Ei onneksi sentään sitä samaa materiaalia, jota koirilta, kissoilta, kanoilta ja lampailta, mutta kiusallista kumminkin: vaatteita, likaisia astioita, lehtiä, kirjoja ja työkaluja...
Raivostuttavinta on, etten itse ole paljonkaan siistimpi ihminen. Minä vaan satun olemaan se, joka yleensä joutuu jäljet korjaamaan. Toki se on siinä mielessä oikein ja kohtuullista, että mies käy töissä, minä en. Silti toivoisin edes jonkinlaista hyvää tahtoa ja oppimiskykyä tavaroiden paikoilleen viemisen suhteen. Tietäisin miljoona tapaa käyttää aikani ja vähäiset voimani rakentavammin kuin keräilemällä miehen paskaisia sukkia ja muita kamppeita pitkin taloa...
No, hyvä mieshän se muuten on, niin hyvä, ettei tuommoisia uskoisi olevankaan. Enkä minä itsekään mikään täydellinen vaimo ole. Onhan se monesti todettu, että puolisossa usein ärsyttää juuri ne samat ominaisuudet, jotka ovat omiakin heikkouksia. Silti ketuttaa ihan vietävästi, ja väsyttää, sattuu ja turhauttaa. Tahtoisin jaksaa, mutta en vaan jaksa. Eniten maailmassa kadehdin ihmisiä, jotka ovat energisiä, ahkeria, innostuneita ja positiivisia. Tämä akka ei ole.
1 kommentti:
Rupesin tätä blogia keskeltä lukemaan näin kun en unta saannut kaiken köhimisen jälkeen. Luin äsken omalle ukolleni tämän kohdan "yli 20 avioliittovuoden jälkeen edelleenkin jää epämääräisiä kasoja ympäri pihaa ja huushollia." Paras oli se vasara sukklaatikossasi.
Meillä aivan sama tilanne noissa kasoissa :))
Lähetä kommentti