perjantai 19. joulukuuta 2008

Joulupukkia ei ole


Christmas Glitter Graphics

Ja sitä samansorttista joulumieltä riitti lopuksikin päivää: Nettikaupasta tuli ilmoitus, että kaksi tuotetta, jotka olin sieltä tilannut, maksanut ja jotka oli jo ilmoitettu postitetun, eivät tulekaan. Oli sattunut kuulemma varastolla kirjanpitovirhe. Tuotteita ei ole, eikä jouluksi tule. Että silleen.

Se vekotin oli omasta mielestäni tämän joulun hitti, hauskin lahjaidea puolisolle ja eräälle kaverille pitkään aikaan. (En paljasta mikä, koska elättelen vielä pientä toivoa, josko saisin sellaisen jostain järkätyksi, enkä halua, että yllätys vahingossa paljastuu). Luulen, että he olisivat pitäneet siitä. Nyt harmittaa.

Lisäksi kaaduin jäisellä pihalla. Housunpolveen tuli reikä ja kinttuun kolhu. Jänis oli käynyt syömässä omenapuun, jota en ollut ajoissa suojannut ja riisipuuro paloi pohjaan. Roska-auto tuli monta päivää ennen aikojaan ja sisällä odotti vielä monta pussia laatikkoon viemistä. Ennen seuraavaa tyhjennystä astia ehtii tulla aivan liian täyteen. Vettä sataa kuin saavista kaatamalla ja maisema on sysimusta.

Satujatar paljasti tänään bloginsa kommenteissa kauhean salaisuuden: joulupukkia ei ole. Hän teki sen melko hienotunteisesti, mutta pelkään, että se on totta..Kannattaako siis edes yrittää olla kiltti? Filosofian puutarhan Saara saattaisi olla sitä mieltä, että kannattaa.

Siinä on sitten fiksusti ajatteleva nuori nainen ja hänen tämänpäiväisessä postauksessaan minuun kolahti positiivisesti se, että tunteitaan ei tosiaankaan kannata ottaa ylettömän vakavasti. Ainakaan niiden ei pidä antaa ohjailla käyttäytymistään ohi moraalisten periaatteitten ja järjen äänen.

Ehkä minäkin nyt lopetan tämän marinan ja sisäisen riehuntani ja valitsen toisin: laskeutukoon jouluräyhän sijaan joulurauha. Tuli mitä tuli, teen parhaani ja se saa luvan riittää. Eiköhän kaikesta jotenkin selvitä. Raivoamisella ja marinalla en ainakaan mitään hyvää edistä.

2 kommenttia:

-stjtr- kirjoitti...

Elä nyt. Jos ei joulupukkia olekaan, on kilttejä ja kivoja ihmisiä, joista on mukava lahjoa toisiaan. Itse asiassa se korvaa koko pukin. Jotta ole vain kiltti; sitä saa, mitä tilaa.

Millan kirjoitti...

No, se sentään vähän lohduttaa ;-)