Meirän pölyimurilloli eilen huano päivä. Pualeen päivähän se vaan makas ja oli ihan vetämätöön vaikkoli viarahiaki tulos. Sitte mä istuun oikeen lavittalle sen viärehen ja yritin jutella sille komiasti. Lupasin, jotta mennähän ihan hissuksiin vaan, yks nurkka kerrallaan,ja huilatahan aina välis, jos ei kaikkia yhtä vekua jakseta.
Me sitte hurruuteltiin porstua ja melekeen pualet portahistaki, mutta sitte sillä meni jotaki väärähän kurkkuhun. Mä tiätysti ensimmääseksi kattoon, jottei silloo jo pussi täys ja sitte rassasin sitä putkia kaikellaasilla astaloolla. Kurinvartahat on piänihin tukkoohin ihan omialtaasia, mutta suurempiin moon joskus kokeellu ihan sellaasta viämärin putsaamisehen tarkootettua vaijeria.
Tottahan siältä rööristä kissin ja koirankarvoja löytyy, muttei se tällä kertaa ollu lopullinen syy. Kummolin perusteellisesti sitä vermestä sohinu ja kurmoottanu, enkä mitää kunnollista syytä pihinähän löytäny, hoksasin viimmeen kattua sen pussin uurestaan ja siälähän soli menny rikki ja päästäny moskat imurin sisuskaluuhin. Suaratin oli niin tukos, nottei ihmekkään, vaikkei ilima päässy läpitte, vaikka vehjes yritti henki hapatuksis kiskua.
Tuallaasen hääräämisen ja jumpan jäläkeen molin sitten niin kipiä ja väsyksis, etten mä enää mitää jaksanu. Panin vaan sohovalle tyän viäreen maate ja muistelin sitä sopimusta, joka me miähen kans tehtiin 23 vuatta sitte, kun mentihin naimisiin,: jotta se siivuaa, jota häirittöö.
Niin, että mä päätin sitten, että, kun ne viarahat kerran oli vaan mun siskoplikka ja sen suluhanen, niin, jos ne rupiaa näyttämähän siltä, että niillä nokkaa vetää nyrppyhyn ja tekis miäli sanua, jotta siivuaisitta ny joskus, nii mä lykkään välittömästi luurun ja mäntysuapaa kourahan. Ei onneksi tarvinnu. Ne osas olla ihan hianotunteesesti meirän sotkuista hilijaa. Hyvinkasvatettuja sukulaasia.
Me sitte hurruuteltiin porstua ja melekeen pualet portahistaki, mutta sitte sillä meni jotaki väärähän kurkkuhun. Mä tiätysti ensimmääseksi kattoon, jottei silloo jo pussi täys ja sitte rassasin sitä putkia kaikellaasilla astaloolla. Kurinvartahat on piänihin tukkoohin ihan omialtaasia, mutta suurempiin moon joskus kokeellu ihan sellaasta viämärin putsaamisehen tarkootettua vaijeria.
Tottahan siältä rööristä kissin ja koirankarvoja löytyy, muttei se tällä kertaa ollu lopullinen syy. Kummolin perusteellisesti sitä vermestä sohinu ja kurmoottanu, enkä mitää kunnollista syytä pihinähän löytäny, hoksasin viimmeen kattua sen pussin uurestaan ja siälähän soli menny rikki ja päästäny moskat imurin sisuskaluuhin. Suaratin oli niin tukos, nottei ihmekkään, vaikkei ilima päässy läpitte, vaikka vehjes yritti henki hapatuksis kiskua.
Tuallaasen hääräämisen ja jumpan jäläkeen molin sitten niin kipiä ja väsyksis, etten mä enää mitää jaksanu. Panin vaan sohovalle tyän viäreen maate ja muistelin sitä sopimusta, joka me miähen kans tehtiin 23 vuatta sitte, kun mentihin naimisiin,: jotta se siivuaa, jota häirittöö.
Niin, että mä päätin sitten, että, kun ne viarahat kerran oli vaan mun siskoplikka ja sen suluhanen, niin, jos ne rupiaa näyttämähän siltä, että niillä nokkaa vetää nyrppyhyn ja tekis miäli sanua, jotta siivuaisitta ny joskus, nii mä lykkään välittömästi luurun ja mäntysuapaa kourahan. Ei onneksi tarvinnu. Ne osas olla ihan hianotunteesesti meirän sotkuista hilijaa. Hyvinkasvatettuja sukulaasia.
2 kommenttia:
Tuo on erinomaisen hyvä sopimus, että se siivoaa, jota ensin häiritsee. Meilläkin se on käytössä. Tänään minä taidan olla se, jota häiritsee... tai sitten nostan vaan katseen pois lattialta
Mulle tua siivuaminen on tuttua ja tua toimittelemiskiäli. Kyllon hianua, notton toisillakin jokku asiat järiestykses kuv vaan mulla. Mä laitoon eileen jonku uuren sihirin imurihini. Nys sillä saa ruumenooset laattialta.
Lähetä kommentti